Uusimmat

Uusi Predator-elokuva myöhästyy puoli vuotta – ehkä hyvä niin

24.04.2017 08:20 Muropaketin toimitus

Shane Blackin ohjaaman The Predatorin piti ilmestyä helmikuussa 2018, mutta nyt 20th Century Fox on lykänyt ensi-iltaa kuukausilla.

The Predator saapuu Yhdysvalloissa elokuvateattereihin vasta 3.8.2018. Suomen julkaisusta ei ole tietoa, mutta todennäköisesti elokuva nähdään meillä samoihin aikoihin.

Aikataulumuutos on valitettava fanien kannalta, mutta kertoo kuitenkin studion luottamuksesta elokuvaan. Nyt The Predator julkaistaan kesän blockbuster-ensi-iltojen joukossa, ei perinteisesti melko hiljaisena pidetyn helmikuun aikana.

The Predatorin pääosissa nähdään Boyd Holbrook, Olivia Munn, Jacob Tremblay, Keegan-Michael Key, Trevante Rhodes, Thomas Jane, Alfie Allen, Yvonne Strahovski ja Jake Busey.

Alkuperäinen avaruussaalistajan kurmoottaja eli Arnold Schwarzenegger ei elokuvassa ole mukana, ainakaan tällä tietoa. Positiivista on kuitenkin se, että elokuva on saamassa R-ikärajan (K16). Tarjolla on siis Alien vs Predatoreja tai Predatorsia verisempää toimintaa alkuperäisen Predatorin hengessä.

The Predator
Kaikki jutut aiheesta