Uusimmat

Villi huhu: Justice League kestää lähes kolme tuntia – jopa Batman v Superman ja Watchmen jäisivät jalkoihin

31.03.2017 12:30 Muropaketin toimitus

Zack Snyderin ohjaama Justice League saa ensi-iltansa marraskuussa. Jos tuoreet huhut elokuvan pituudesta pitävät paikkansa, kannattaa pienirakkoisimpien supersankarifanien lopettaa kaikenlaisten nesteiden nauttiminen jo nyt.

IMDb:n listauksen mukaan Justice League kestää kaikkiaan 170 minuuttia, eli melkein kolme tuntia. Elokuva olisi näin ollen siis pidempi kuin Batman v Superman: Dawn of Justice, joka sekin venyi peräti 150 minuuttiin.

Valitettavasti IMDb ei ole missään nimessä maailman luotettavimpien tietolähteiden listalla. Laajuudestaan ja kattavuudestaan huolimatta elokuvapalvelu on kerta toisensa jälkeen esittänyt ”tietoja”, jotka on sittemmin osoitettu perättömiksi. On myös hyvä huomioida, että Justice Leaguen ensi-iltaan on yli puoli vuotta aikaa. Elokuva siis tuskin on vielä saanut lopullista muotoaan.

Kun kuitenkin huomioidaan Batman v Supermanin ja Snyderin aikaisemmin ohjaaman Watchmenin kestot (163 minuuttia), on todennäköistä, että eeppinen Justice League ylittää kahden tunnin rajan reippaasti.

Elokuvan pääosissa nähdään Ben Affleck, Gal Gadot, Ezra Miller, Jason Momoa, Ray Fisher ja Henry Cavill.

Justice League
Kaikki jutut aiheesta