Arvostelu: Battleship on Rihannasta huolimatta hauska aivopieru

Ensi-ilta: 13.4.2012
Alkuperäisnimi: Battleship
Ohjaaja: Peter Berg
Käsikirjoittaja: Erich Hoeber & Jon Hoeber
Pääosissa: Taylor Kitsch, Brooklyn Decker, Alexander Skarsgård, Liam Neeson & Rihanna
Pituus: 131 minuuttia
Ikäraja: K12

”Hasbro-yhtiöltä TRANSFORMERSIEN tekijältä” ja ”Taistelu maan herruudesta alkaa mereltä”. Jo Battleshipin juliste saa hymyn suupieleen. On siinä markkinapuheet paikallaan!

Avaruusolentoscifiä ja sotaelokuvaa risteyttävä Battleship pohjautuu Hasbron klassiseen Laivanupotus-peliin, mutta vain yhtä löyhästi kuin Raamattu faktoihin. Käytännössä kyseessä onTransformersien menestyksen innoittamana tehty tehostepainotteinen mekastusseikkailu, johon käsikirjoittajat Erich ja Jon Hoeber ovat onnistuneet upottamaan muutaman lautapelin etäisesti mieleen tuovan kohtauksen. Mikäli maailmassa siis intohimoisia Laivanupotus-faneja on, heidän tuskin kannattaa tätä elokuvaa katsoa.

Apinoimansa Transformersin tavoin Battleshipin tarina on paperinohut ja sen käänteet idioottimaisia. Koko törttöilystä ei kannata edes koettaa löytää syvällistä tai järkevää puolta, ellei sitten halua rikastuttaa päiväänsä spontaanilla aivoverenvuodolla. Sellainen olisi toisaalta kätevä tapa tappaa aikaa elokuvateatterin pimeydessä, sillä jostain käsittämättömästä syystä Battleshipin kesto on venytetty 131 minuuttiin. Kun elokuva vielä tekee kaikkensa kuulostaakseen, näyttääkseen ja haistakseen Michael Bayn tuotokselta, voidaan puhua jo melkoisesta keskisormesta hyvälle maulle. Aasian markkinoita kohtaan osoitettu läpinäkyvä kosiskelu tai Coca Colan räikeä tuotesijoittelu eivät ainakaan auta tilannetta.

Mutta hetkinen! Kuten tiedämme, maailmassa on lukuisia ihmeitä, joita järki ei kykene selittämään, ja sellaisen äärellä olemme nytkin. Battleship sisältää lukemattomia juoniaukkoja, naurettavia kohtauksia ja niin räikeästi päälle liimatun ääniraidan, että Solar Filmsinkin väkeäkin nolottaa, mutta silti se ei ole niin pahaa ripulia silmille kuin aluksi pelättiin. Toki elokuva on periaatteessa ihan mieletön sontaläjä, yksiulotteinen urpoilu ja juuri sellainen USA:n sotavoimien ylistyslaulu, joita kuunnellessaan Michael Bay masturboi tähtilippuun kääriytyneenä. Samalla Battleship on kuitenkin myös aika viihdyttävä elokuva, joka välttää Transformersien pahimmat sudenkuopat. Ei kaikkia, mutta pahimmat.

Komealta näyttävän ja vauhdikkaasti etenevän Battleshipin aivotonta pullistelua katsoo suu virneessä samalla toivoen, että tekijöillä olisi pokkaa viedä touhu vielä överimpään suuntaan – ja niin käykin! Kun Battleshipin loppupuolella hautavalmiit sotaveteraanit lähtevät museokohteeksi muutetulla sotalaivalla potkimaan avaruusolentoja perseelle paatoksellisten puheiden saattelemana, meinasin nousta taputtamaan käsiäni. Peter Berg, sinä teit sen! Minä en olisi kehdannut, mutta jukolauta, sinä teit sen! Koko touhussa ei ole järjenhiventä, ja juuri se Battleshipissä viehättää. Battleship on niin älyvapaa ja turha tapaus, että sitä kohtaan alkaa tuntea vetoa kuin vahingossa – tai sitten kyse on Tukholman syndroomasta, kuka tietää.

Battleshipin pääosassa häärää John Carterissa lihaksiaan pullistellut Taylor Kitsch, joka istuu paremmin kapinallisen seilorin rooliin kuin Marsin sotasankariksi. Kitschin rinnalla näyttelevät tuttuun tapaan hyvässä vedossa oleva Alexander ”True Bloodin vanki” Skarsgård sekä selvästi kuvauspaikalla vain nopeasti piipahtanut Liam ”teen tämän rahan takia” Neeson. Ennakkoon Battleshipin näyttelijöistä eniten on kuitenkin puhuttu Rihannasta, joka tekee elokuvassa esikoisroolinsa. Rihannan eli Robyn Fentyn anti Battleshipille on sama kuin länsimaiselle pop-musiikille: parempi meidän olisi ilman häntä.

Rihannan kankeasta näyttelemisestä paistaa läpi hillitön tarve nousta Michelle Rodrigueziksi Michelle Rodriguezin paikalle, mutta vimmaisesta vääntämisestä huolimatta hän ei tee vaikutusta. Peppupoppari suoriutuu kyllä salamaleikatuista toimintakohtauksistaan ja yksinkertaisista one linereistaan siedettävästi, mutta niiden määrä kääntyy nopeasti itseään vastaan. Rihannan hahmo Raikes kun saa runsaasti aikaa valkokankaalla selkeästi vain koska Rihanna näyttelee häntä. Tämä rikkoo elokuvan illuusion ja saa katsojan ärsyyntymään. Rihanna puskee nykyään rintojaan ja peppuaan naamalle mihin mediaan sitten katseensa luokaan, ja nyt hän työntyy tyrkylle vielä elokuvateatterissakin.

Ei tarvitse olla mikään Tuomas Kyrö pahoittaakseen mielensä moisesta.

Arvostelija: Tatu Junni