Arvostelu: Urhea on Pixarin uusin luottotuote

Alkuperäisnimi: Brave
Ensi-ilta: 24.8.2012
Ohjaaja: Mark Andrews & Brenda Chapman 
Käsikirjoittajat: Mark Andrews, Steve Purcell, Brenda Chapman, Irene Mecchi
Pääosissa (englanti): Kelly Macdonald, Emma Thompson, Billy Connolly, Kevin McKidd, Craig Ferguson, Robbie Coltrane 
Pääosissa (suomi): Heljä Heikkinen, Jarmo Mäkinen, Satu Silvo, Maija-Liisa Peuhu 
Pituus: 100 minuuttia
Ikäraja: K7

Pixarin animaatiot ovat kuin saksalaisia urheiluautoja: viekottelevia, turvallisia ja hirvittävän tehokkaita. Niin myös Urhea, jossa naimaikään kasvanut Merida ei haluakaan olla perinteinen skottiprinsessa, vaan tehdä elämällään jotain muuta. Seikkailuhan siitä syntyy.

Urhea on Pixarin kolmastoista kokoillan elokuva. Siinä on vähän vanhaa, vähän uutta ja aika paljon punatukkaista sankaria. Tuttua on tekninen loisteliaisuus,  viimeistä pilkkua myöten viilattu käsikirjoitus ja perhekeskeisen teeman korostaminen. Uutta on naispäähenkilö, naisohjaaja (joka tosin sai potkut ennen elokuvan valmistumista) ja muutama tietokoneanimaatioon liittyvä viritelmä.

Niin, kyseessä on tosiaan ensimmäistä kertaa tarina, jossa naiset eivät jää pelkästään sivurooleihin. Disneyllä oli toki 14 vuotta sitten Mulan, jossa pikkutyttö oppi, että hän saa olla ihan yhtä miehekäs kuin miehetkin. Pixarin kertomus ei pääty aivan yhtä konservatiivisesti, mutta ei siinäkään loppujen lopuksi ihan kauhean kauas naisimmeisten tavanomaisilta raiteilta päädytä. Ero on aika selvä, jos vertaa vaikka Hayao Miyazakin elokuviin.

Merida on siis jalon skottisuvun jälkeläinen, jonka pitäisi jättää taakseen huoleton lapsuus ja avioitua toisen klaanin vesan kanssa. Merida ei vain ole erityisen innostunut hänelle tarjotusta elämästä, johon kuuluu huomattavan paljon tylsiä naisasioita (pokkurointi, piukat mekot) ja paljon vähemmän hauskoja miesasioita (jousiammunta, metsän läpi ratsastaminen).

Jos joku nyt sattuu huomauttamaan, että kyllähän kaikkien sukupuolten edustajat voivat harrastaa molempia juttuja – jep, olen samaa mieltä. Siksi kai tarina on pitänyt sijoittaa muinaiseen Skotlantiin. Joskin bonuksena samalla on saatu mukaan ripaus taikuutta, mitä olisi varmaan hankalampi niellä, jos Merida röpsöttelisi mopolla menemään pitkin nyky-Edinburghin katuja.

Koska kyseessä on Pixarin elokuva, se näyttää komealta. Hahmot ovat edelleen tyyliteltyjä, mutta eräiltä osin (hiukset ja vaatteet) erittäin realistisia. Samaan tapaan vaihdellaan yksityiskohtaisen tarkan animaation ja vapaamman slapstick-hssuttelun välillä tarpeen mukaan. Meridan pikkuveljet Harris, Hubert ja Hamish on valjastettu koomisen sidekickin tehtävään. 

Vitsit ovat ehkä välillä turhan helppoja, mutta ne on tehty niin huolella, että ainakin minua nauratti. Sama pedanttinen viimeistely huokuu elokuvan jokaisesta osasta. Tarinan alkupuolelta ei taida löytyä sellaista hetkeä, jolle ei olisi jonkinlaista vastinetta tai kommenttia elokuvan häntäpäässä.  

Vaan sellaista on elämä saksalaisten urheiluautojen kanssa. Ne toimittavat sen mitä lupaavatkin.

Arvio perustuu englanninkieliseen 2D-versioon.

PS: Haluan vielä lisätä autovertaukseen pienen varauksen: olen ajanut eläissäni tasan yhdellä saksalaisella urheiluautolla, joten analogia voi pettää.

Arvostelija: Olli Sulopuisto