05.01.2017, 12:20
3437
Laitteet, Pelit, Konsolit, Artikkelit, Peliala, Ajankohtaista, Tekniikka, Retro
Super Mario Bros. 3

Testasimme: Nintendo Classic Mini: NES -retrokonsoli ei pihtaa pelejä eikä laatua

Uusi Nintendo Classic Mini: NES -retrokonsoli palauttaa vuosiin, joina pelaaminen oli vielä lastenkengissä nykyiseen verrattuna.

1980-luvun alkupuoli oli mullistustentäyteistä aikaa pelikonsolibisneksessä. Atari 2600 nousi maailman suosituimmaksi pelilaitteeksi ja nosti Atarin viihdemaailman huipulle. Sitten kupla puhkesi niin perusteellisesti, että konsolipelien maailma tuhoutui kertalaakista. Monet viihdealan yritykset vetäytyivät pelibisneksestä verissä päin – ja ne olivat sentään onnekkaita. Vielä useammat katosivat konkursseissa historian unohdetuille lehdille.

Jotkut kuitenkin löysivät myrskyisässä tilanteessa tilaisuuden.

Samaan aikaan kun konsolipelimaailma murskautui Yhdysvalloissa ja Euroopassa, julkaisi Nintendo Japanissa uuden pelikonsolin. Nintendo Family Computer tuli sikäläisiin kauppoihin 1983 ja pakotti itsensä puoliväkisin Amerikan markkinoille 1985 nimellä NES eli Nintendo Entertainment System. Euroopassa ihmevehje nähtiin 1986 ja Suomessakin lopulta 1987.

Nintendo Classic Mini: NES

Laatua rahalla

Liioittelematta voi sanoa, että Nintendo pelasti uutuuslaitteellaan koko pelikonsolimaailman. Japanilaisyhtiö uskoi NESiin ja onnistui värväämään länsimaissa todellisen dream teamin, joka osasi sekä markkinoida että myydä uutta konsolia peleineen. Matkan varrella tehtiin monia kaupallisesti nerokkaita päätöksiä, joista tärkein oli taatusti Super Mario Bros -pelin liittäminen konsolipaketin kylkiäiseksi. Nintendo ei tavallaan myynytkään konsolia, vaan maailman parasta tasoloikkaa, jonka ohessa sai myös laitteen, jolla sitä pystyi pelaamaan.

Nintendo oli myös hyvin tarkka laitteelleen julkaistavien pelien sisällöistä. Vuoden 1983 konsoliromahdus johtui muun muassa täysin luokattomien roskapelien syytämisestä markkinoille. Nyt Nintendo piti lieat täysin omissa käsissään. Kaikki pelit oli hyväksytettävä Nintendolla, yhtiö määräsi montako peliä kukin pelitalo sai vuosittain julkaista ja kuinka monta niitä ylipäätään tehtiin. Lisäksi pelien täytyi olla lapsiperheystävällisiä – verta ei saanut roiskua ja väkivallankin täytyi olla siivoa.

Eipä siis ihme, että NES ja sen pelit myivät kuin häkä.

Suomessa konsoli sai vahvaa lisäpotkua myös kattavasta vuokrausbisneksestä: NESin peleineen pystyi vuokraamaan olohuoneen iloksi vaikka viikonlopun ajaksi. Vuokraus olikin monelle mieluinen vaihtoehto, sillä NES oli aikoinaan todella kallis laite, peleistä nyt puhumattakaan. Konsoli kahdella ohjaimella ja yhdellä pelillä maksoi noin 1300 markkaa (nykyrahassa 400 euroa, inflaatiokorjattu hinta), ja yksittäiset pelit noin 700-800 markkaa (yli 200 euroa). Kalleimmat NES-pelit maksoivat jopa huimat 1500 markkaa.

Hinnoista huolimatta NES-konsolit kävivät hyvin kaupaksi, joskin sivuseurauksena jokaisen pelin ostaminen oli hyvin tarkkaan harkittu hankinta. Kun rahaa ei ollut liikaa, pelejä taottiin niin kauan, että niiden salaisuudet muistaa vielä kahdenkin vuosikymmenen päästä. Ja toki NESille tehtiin paljon hyviä pelejä. Laitteen tekniikka oli sinänsä yksinkertaista ja Suomeen saapuessaan suorastaan vanhentunutta. Tasavallan kotimikroilijat käyttivät Commodore 64:ää tai Amigaa, joiden mahdollisuudet olivat aivan omaa luokkaansa – mutta NES löysi silti ystävänsä, faninsa ja rakastajansa.

Nintendo Classic Mini: NES

Nintendo Classic Mini: NES on helppo aikamatka

Vanhoista pelikonsoleista ja niiden peleistä on tehty vuosien ja vuosikymmenten mittaan lukemattomia uusiolaitteita. Etenkin Segan konsoleista on suorastaan ryöstöviljelty uusia versioita, jotka ovat olleet laadultaan kohtalaisia tai suorastaan kamalia. Satunnainen kokeilija lienee ollut ihan tyytyväinen, mutta hardcore-retropelaaja huomaa emulaatio-ongelmia, kun ruudunpäivitys nykii tai musiikit soivat väärin.

Nintendo on ollut kuitenkin tälläkin sektorilla tarkkana. Sen konsoleista ei ole tehty kehnoja tv-pelilaitteita, sillä firma tunnetaan todella tarkkana ja jopa aggressiivisena oikeuksiensa ja brändiensä suojelijana. Niinpä yhtiön ilmoitus julkaista virallinen Nintendo NES -minikonsoli sai fanien keskuudessa aikaan varsinaisen innostuksen hyökyaallon.

Vuoden 2016 lopulla lanseerattu Nintendo Classic Mini myytiin loppuun heti ensimmäisessä aallossaan. Moni viime syksynä ennakkotilauksen tehnyt fani odottaa yhä konsoliaan. Suosio on helppo ymmärtää, sillä Nintendo Classic Mini on retropelikoneena esimerkillisen hyvä. Se on vanhaan rakkaaseen matolaatikkoon verrattuna miniatyyrimäinen, kämmenelle mahtuva viihdekeskus. Ohjaimet ovat kuitenkin aidonkokoiset, joskin nykypelaajien silmin aika pienet.

Toisin kuin muut rapaisemmat tv-pelikonsolit, Ministä saa videokuvan ulos HDMI-kaapelilla, eli sen voi liittää kätevästi ja laadukkaasti niin uusiin telkkareihin kuin näyttöihinkin. Virran konsoli ottaa micro-USB:llä vaikkapa kännykkälaturista. Omaa virtalähdettä laitteen mukana ei tule.

Nintendo Classic Mini: NES

Kätevinä yksityiskohtina minikonsoliin voi liittää myös Wii-konsolille julkaistuja Classic Controller- ja Classic Controller Pro -ohjaimia ja toisinpäin: mini-NESin padilla voi pelata myös Wiin ja Wii U:n Virtual Console -retropelejä.

Ja mitäpä elämä olisi ilman kaksinpelejä! Niitähän mini-NESille riittää, joten konsoliin voi liittää toisenkin ohjaimen.

Päällisin puolin laitteessa on vain yksi ongelma. Mukana tulevan padin piuha on kovin lyhyt, joten konsoli, telkkarin ja pelaajan/pelaajien asettelu voi olla vähän hankalaa. Isolla töllöllä tai suuressa huoneessa pelaaminen saattaa sujua parhaimmin silloin, kun kuvan vie telkkaan pitkällä HDMI-kaapelilla ja asentaa konsolin pelurien viereen.

Käytettävyydeltään mini-NES on niin kätevä kuin olla ja voi. Virrat päälle ja pois on/off-kytkimestä, ja Reset-napista päästään kesken pelin takaisin päävalikkoon. Kuva-asetuksia voi säätää asetukset-valikosta 4:3/16:9-muotoihin, eli 4:3-pelit voi väkisinvenyttää myös laajakuvanäytöille, vaikka se saattaakin puristin sielua raastaa. Halutessaan signaaliin saa myös kunnon vanhan ajan vääristymän ja putkitöllön värinät. Kuvanlaatua täytyy kehua yltäkylläisesti, sillä kunnon HDMI:n kautta katsottuna vanha kunnon pikseligrafiikka on nautinnollisen tarkkaa ja herkullista.

Hyvästi komposiittisuttu!

Pelit käynnistyvät päävalikosta, ja osassa on vanhan koulun mukainen virtuaalinen patterivarmennus pelitilanteen tallentamiseksi, osa taas käyttää vielä vanhemman koulukunnan tunnussanoja., jotka täytyy tietenkin kirjoittaa itse ylös. Jos vanha koodivihko löytyy, niin eipä muuta kuin jatkamaan peliä siitä, mihin se 15 vuotta sitten jäi.

Nintendo Classic Mini: NES

Vanhassa peli parempi

Vaikka minikonsoli pohjautuukin täysin emulaatioon, on se tehty hyvin ja pieteetillä. Laitteeseen esiasennetut 30 klassista peliä pyörii pikkukoneella niin tarkoin ja uskollisesti, etteivät testiryhmänä käytetyt entiset NES-nuoretkaan huomanneet mitään eroa. Pelit pyörivät kuten pitää, soivat oikein ja tuntuvat hyviltä. Ainoa pelaamiseen liittynyt pieni mietintä tuli padista: “tämä ei tunnu ihan samalta” mietti eräs testihenkilö. Eihän se tietenkään sama ohjain ole, mutta ei se pelaamista silti tuntunut haittaavan.

Pelit itsessään ovat suorastaan ilahduttavan hyviä. Nintendo ei ole säästellyt NES-klassikoita retrokonsolin seuraavaa versiota varten, vaan tykittää täysillä. Jokin pihtaavampi firma olisi tehnyt kolme minikonsolia ja laittanut kullekin yhden ainoan Marion, mutta tältä koneelta löytyvät muun muassa ihan ihka ensimmäiset kaksi The Legend of Zeldaa (1986, 1987) ja kolme ensimmäistä Super Mario Brosia (1985, 1988, 1988). Jo niissä olisi luultavasti monille riittävästi syitä mini-NESin ostamiseen.

Tärkeimpien megaklassikoiden lisäksi muukin pelivalikoima on lähes silkkaa rautaa. Täytepelejä ei ole oikeastaan yhtään.

Yleisesti katsoen Nintendo Classic Mini: NESin pelivalikoima kuvaa hienosti 80-luvun pelimaailmaa, sekä Nintendon näkökulmasta että laajemminkin. NESin suoranaista esihistoriaosastoa edustavat Nintendon omien kolikkopelien käännökset eivät ole ehkä sinänsä NES-pelien parhaimmistoa, mutta onhan se silti vain niin älyttömän lystiä hyppiä Donkey Kongin (1981/1986) pilvenpiirtäjän palkeilla tai pelastaa Donkey Kong. Jr:ssa (1982/1988) isigorillaa julman Marion kynsistä.

Muukin pelivalikoima on täynnä upeita, ihastuttavia herkkupaloja. Castlevania (1986) esitteli meille vampyyritappaja Simon Belmontin ja Excitebike (1984) on yksi suomalaisen Redlynx-studion Trials-pelisarjaa innoittaneista peleistä. Ghosts ‘n Goblins (1986), Gradius (1986) ja Bubble Bobble (1986) ihastuttivat alkujaan kolikkopeleinä, mutta löivät ainakin suomalaisille läpi kunnolla vasta kotipeliversioina.

Nintendo Classic Mini: Nintendo Entertainment System on ehdottoman suositeltava lisäys retropelivalikoimaan, jota uskaltaa suositella myös niille, joilla ei ole entuudestaan NES-historiaa. Sillä niinhän se on, että hyvä peli on hyvä peli, oli se sitten millä koneella tahansa.

Miniatyyrikonsolin esiasennetut pelit:

  • Balloon Fight
  • Bubble Bobble
  • Castlevania
  • Castlevania II: Simon’s Quest
  • Donkey Kong
  • Donkey Kong Jr.
  • Double Dragon II: The Revenge
  • Dr. Mario
  • Excitebike
  • Final Fantasy
  • Galaga
  • Ghosts ‘n Goblins
  • Gradius
  • Ice Climber
  • Kid Icarus
  • Kirby’s Adventure
  • Mario Bros.
  • Mega Man 2
  • Metroid
  • Ninja Gaiden
  • Pac-Man
  • Punch-Out!! Featuring Mr. Dream
  • StarTropics
  • Super C
  • Super Mario Bros.
  • Super Mario Bros. 2
  • Super Mario Bros. 3
  • Tecmo Bowl
  • The Legend of Zelda
  • Zelda II: The Adventure of Link
Tagit: Mario, Nintendo, NES, Final Fantasy, Donkey Kong, Super Mario Bros, Kirby, Zelda, Castlevania, 80s, Gradius, TV-pelit, ExciteBike, Nintendo Classic Mini Nintendo Entertainment System, Mega Man 2