03.12.2016, 08:31
2150
Galleria, Räiskintäpelit, Arvostelut, Seikkailu- ja roolipelit, K18, Toimintapelit, PC, Ajankohtaista, PlayStation 4, Video, Xbox One
Dishonored 2 Dishonored 2 Dishonored 2 Dishonored 2 Dishonored 2 Dishonored 2

Arvostelu: Dishonored 2 on kelpo jatko-osa, mutta hyvät hetket ohi liian pian

Dishonored 2Tekijä: Arkane Studios
Julkaisija: Bethesda Softworks
Testattu: PC Windows 10, Intel Core i7, 8 Gt muistia & GTX 970
Laitevaatimukset: PC Windows 7 tai uudempi / 64-bit, Intel i5-2400 / AMD Radeon-7970/GTX 660, 8 Gt muistia & 60 Gt levytilaa
Saatavilla: PC, PlayStation 4 & Xbox One
Pelaajia: 1
Arvostelija: Heikki Takala

dishonored2_arv_04

Kosto tarjoillaan kylmänä . Dishonoredin tapauksessa jo toista kertaa peräkkäin. Legendaariseksi muodostuneen pelisarjan toinen osa on edelleen de facto -standardi hiiviskelypelien maailmassa.

Dishonored-fanit voivat huokaista helpotuksesta: kaavaa joka ei ensimmäiselläkään kerralla ollut rikki, ei ole juuri lähdetty muuttamaan. Tämä yltää jopa Dihonored 2:n juoneen. Ensimmäinen osa alkoi salamurhalla ja vallankaappauksella, jota yksinäinen salamurhaaja lähti selvittelemään. Toisen osan tarina alkaa prikulleen samoista asetelmista.

Corvo ja hänen tyttärensä Emily viettävät Emilyn äidin kuoleman vuosipäivää, kun äidin sisko päättää järjestää vallankaappauksen. Samalla hetkellä pelaaja joutuu päättämään kumman päähenkilön hän valitsee. Päätös on pysyvä loppupelin ajan, ja määrittelee jossain määrin Dishonored 2:n pelityyliä.

Corvolla on samat vanhat temput hihassaan aina ajan pysäyttämisestä teleporttiin asti. Emilyllä puolestaan on nippu erilaisia kykyjä, kuten viholliset toistensa kohtaloon ketjuttava domino. Päätös vaikuttaa kuitenkin vain kykyihin, joten valitsipa niin tai näin, Dishonored 2:n tarina pysyy pohjimmiltaan samana. Hektisen paon jälkeen Emily tai Corvo alkavat purkamaan vyyhtiä siitä, kuka vallankaappauksen takana oikeastaan onkaan.

Dishonored 2

Mielenkiintoinen maailma putkijuoksulle

Dishonored 2:n avauksen jälkeen pelaajalle esitellään valtava kavalkadi mielenkiintoisia hahmoja, sekä satoja sivuja maailmaa ja hahmoja kartoittavia kirjeitä ja kirjoituksia. Itse pelin maailmassa tapahtuu kuitenkin varsin laihanlaisesti. Dishonored 2 on enemmän tai vähemmän putkijuoksu tehtävästä toiseen ilman suuria paljastuksia tai tarkkaa pureutumista tarinaan. Sen hahmot ovat mielenkiintoisia, mutta niistä ei ehdi saada otetta.

Tarinan aikana tehdyt valinnat eivät myöskään vaikuta pelin luonteeseen loppua lukuun ottamatta, ja kaikki tuntuu enemmän tai vähemmän staattiselta.

Tämä on sääli, sillä Dishonored 2 on täynnä pelillisiä yllätyksiä, ja sen maailma on valtava. Tutkittavaa riittää tuntikausiksi, ja kentät ovat pullollaan hahmoja ja tapahtumia joista haluaisi tietää enemmän. Mutta kun ainoa vaihtoehto on lueskella hahmojen kyhäämiä päiväkirjoja, alkaa tarinan puiminen maistumaan puulta. Loppua kohti peli muodostuu lähinnä suorittamiseksi.

Dishonored 2 onnistui välillä kadottamaan huolellisesti luodun steampunk-immersionsa niin pahasti, että huomasin vain juoksevani kenttien läpi. Tämä ei missään nimessä ole toivottava tapa lähestyä peliä, joka on pohjimmiltaan murhaamisen hiekkalaatikko.

Dishonored 2

Varjoissa tai ei

Dishonored 2 tekee pesäeroa ensimmäiseen osaan ennen kaikkea taistelumekaniikassa.

Varsinkin Emilyn tapauksessa suuri osa kyvyistä painottuu selkeästi yhteenottoon vihollisten kanssa, ja kun arsenaalista vain kaksi keskittyvät ei-tappavaan lähestymistapaan, alkaa Dishonoredin juoni valjeta. On toki täysin valinnaista haluaako koko pelin läpäistä kulkemalla varjosta toiseen ja kuristamalla koko kaupungin tiedottomaksi, mutta viimeistään toisella läpipeluukerralla on aika ottaa aseet käyttöön.

Pakko myöntää: mitä vihamielisemmin peliä lähestyi, sitä hauskemmaksi se muuttui.

Toiminnallisempaa tapaa tukevat lukuisat aseet, joihin kuuluvat muun muassa miinat, kranaatit, jousipyssy ja taikavoimat jotka on pääosin tehty vihollisen harhauttamiseen. Kykyjen ja aseiden ketjuttamisessa yhteen ja koko kaupunginosan murhaamisessa on jotain erittäin tyydyttävää. Tässä Dishonored 2 loistaa. Vartijoiden tekoäly on pääasiallisesti fiksu, ja ne käyttäytyvät loogisesti, jonka ansiosta erilaisten ansojen virittäminen ja solmukohtien luominen on helppoa.

Kun mekaniikan sisäistää, Emily tai Corvo muuttuvat käytännössä pysäyttämättömiksi tappokoneiksi. Tämä kuitenkin muuttaa pelin rytmiä ratkaisevasti. Vasta vihamielisen pelityylin omaksuessaan ymmärtää kenttien tietyn pelillisen suunnittelun ja ratkaisut, ja on helppo huomata että design on tehty tukemaan taistelua.

Murhatessani tietäni läpi toisen pelikerran en päässyt eroon tunteesta että tappaminen oli jonkinlaista pelin huijaamista. Pelin maailma reagoi pelityyliin asettamalla enemmän vartijoita tielleni siinä missä niitä edellisellä kerralla ei ollut lainkaan, ja ylipäätään sävy muuttui synkemmäksi. Kaikki vain tuntui jollain tavalla liian helpolta.

Dishonored 2

Kuten kunnolliseen kaaokseen kuuluu, odotin toisen läpipeluukerran lopusta vähintäänkin murheellista. Näin ei kuitenkaan ollut.

Kaikki e työ mitä ensimmäisellä kerralla laitoin häiveissä pysymiseen ja humaaniin tapaan pelata oli käytännössä turhaa, koska lopetus oli käytännössä sama. Tämä on sinänsä ikävää, koska se tarkoittaa että hiippailulla ei ole muuta palkintoa kuin hiippailu itse. Dishonored 2 ei oikeastaan tarjoa minkäänlaista moraalista opetusta tai muutakaan palkintoa.

Lähestymistapa on vapaa, eikä sillä ole sen suurempia seurauksia.

Uskallan väittää että tämä on tulosta jonkinlaisesta kiirehditystä aikataulusta, sillä useat kentät jäävät myös vaillinaisiksi. Niin nerokkaita kuin useimmat pelin esittämät skenaariot ovatkin, ne jäävät miltei aina yhden tempun ihmeiksi, eivätkä ne kanna enää seuraavaan kenttään. Eniten hampaankoloon jäi esineestä jolla pystyi käytännössä siirtymään ajassa taaksepäin. Se tekee vain pienen vierailun Dishonored 2:n tarinaan ja häviää. Samoin on monien vihollisten laita. Juuri kun voisi olettaa vihollissuunnttelun muuttuvan olennaisesti kohti tarinan loppua, se pysyykin samana.

Dishonored 2

Pelin ongelmat voi tiivistää siihen että Dishonored 2 on rakennettu kenttä kerrallaan – ja jokainen taso on liian irrallaan muista.  Vaikka teemat ja suunnittelu ovat timanttia, ne eivät kestä tarpeeksi kauaa tehdäkseen syvällisempää vaikutusta. Samoin on tarinan ja hahmojen laita. Kaikki mielenkiintoinen on yksinkertaisesti ohi hetkessä. Suuhun jää pelin loputtua karvas maku. Tässäkö tämä oli?

Dishonored 2:n vauhdikkuus tuo kuitenkin oman lisänsä uudelleenpeluuarvolle, samoin kuin lukuisat aseet ja niiden päivitysmahdollisuudet. Ja kunhan kehittäjä julkaisee new game+ -moodin, aion palata pääkallopaikalle vielä kerran ja koettaa löytää jokaisen peliin piilotetun salaisuuden.

Dishonored 2 on juuri sitä mitä ensimmäisen osan ystävät halusivat, ja hieman lisää. Sääli vain että se tuntuu ajoittain liikaakin vain peliltä, eikä eeppiseltä matkalta steampunkin maailmaan.

Lue myös:

Haastattelu: Dishonored-pelien pääsuunnittelija Dinga Bakaba – “Pelaajia ei saa pitää tyhminä!”

Arvostelu: Dishonored 2 on kelpo jatko-osa, mutta hyvät hetket ohi liian pian
Ikäraja:18
Arvosana:
Genre:Räiskintäpelit, Seikkailu- ja roolipelit, Toimintapelit
Alustat:PC, PlayStation 4, Xbox One
Teksti: Heikki Takala
Tagit: fantasia, Science fiction, jatko-osat, FPS, Bethesda Softworks, Dishonored, Arkane Studios, Dishonored 2