Uusimmat

Budjetti-VR kiinnostaa: Googlen pahvilaseja myyty jo 10 miljoonaa kappaletta

03.03.2017 21:00 Muropaketin toimitus

Googlen vuonna 2014 julkaisemia Google Cardboard -pahvilaseja on myyty maailmanlaajuisesti 10 miljoonaa kappaletta. Halpojen VR-lasien suosio näkyy myös Google Play -sovelluskaupassa.

Viime vuodesta odotettiin VR-laitteiden menestystarinaa, mutta toisin kävi. Jo loppuvuodesta raportoimme, että mediatutkimusfirma SuperData pudotti useiden VR-laitteiden vuosimyyntiennusteita, kun laitteet eivät olleetkaan menneet kuin kuumille kiville.

Googlen Daydream -VR-lasit julkaistiin marraskuussa, ja tammikuussa Venture Beat kertoi, että ainakaan laseille suunnatut sovellukset eivät olleet nousseet valtavan suosituiksi. Googlen aiempi VR-tuote sen sijaan käy vieläkin hyvin kaupaksi.

Gamasutra nimittäin kertoo, että vuonna 2014 julkaistuja Google Cardboard -laseja on myyty kaikkiaan jo 10 miljoonaa kappaletta maailmanlaajuisesti. Lukemasta noin puolet on kertynyt viimeisen vuoden aikana. Google Cardboard on simppeli pahviteline, johon astetaan älypuhelin. Yksinkertaisesta tuotteesta on markkinoilla myös useampia kopioversiota.

Google Cardboardin suosio näkyy myös Google Play -kaupan sovelluksissa. Cardboardilla toimivia sovelluksia on ladattu Gamasturan mukaan tähän mennessä 160 miljoonaa kertaa, kun vasta vuosi sitten lukema oli vain 25 miljoonaa. Vaikka viime vuonna markkinoille saapuivat suuret VR-laitteet, kuten Oculus Rift, HTC Vive, PlayStation VR ja Google Daydream, näyttävät Googlen pahvilasit vain kasvattaneen suosiotaan vuoden aikana.

VR
Kaikki jutut aiheesta