Uusimmat

Hideo Kojima rakensi sillan X-Men-leffa Loganin ja Metal Gear Solid -pelinsä välille

19.05.2017 22:05 Muropaketin toimitus

Hideo Kojima on kommentoinut tuoreessa esseessään elokuvien ja videopelien laajoja tarinamaailmoita. Kehittäjälegendan mukaan pelit ovat jo ylittäneet elokuvat kyvyssään kertoa tarina.

Nykyään monet elokuvat perustuvat yhteisiin tarinamaailmoihin, eikä esimerkiksi Marvelin supersankarileffoille tai Star Warsille tunnu tulevan loppua. Tämä muistuttaa tapaa, jolla videopelisarja toimivat, ja tämän on huomannut myös Metal Gear Solidin luojana tunnettu Hideo Kojima.

Tuoreessa esseessään Kojima kirjoittaa elokuvista, videopeleistä ja loputtomista tarinoista. Hän vertailee X-Men -elokuva Logania ja Metal Gear Solid 4: Guns of the Patriots -peliään (2008), jotka molemmat lopettivat yhden tarinan, mutta jättivät tarinamaailman auki uusille uusille mahdollisuuksille.

Tarinoiden loputtomuus onkin Kojiman mukaan nykyaikaisen viihteen ja videopelien salaisuus. Legendaarinen kehittäjä toteaa, että videopelit ovat jo ylittäneet elokuvat kyvyssään kertoa tarina.

”Pelit voivat synnyttää niin monia tarinoita, kuin niillä on pelaajia”, Kojima kirjoittaa. ”Pelit eivät pyri luomaan loputtomia tarinoita – ne voivat jo tarjota tarinoita, joiden ei tarvitse loppua.”

”Pelit ovat myös addiktiivisempia kuin elokuvat”, Kojima toteaa. ”Ja sanotaan se suoraan, markkinat ja pelaajat kaipaavat juuri loputonta, addiktiivista viihdettä.”

Kojiman essee on luettavissa kokonaisuudessaan Glixelistä. Tällä hetkellä Kojima työstää oman Kojima Productions -studionsa kanssa Death Stranding -peliä, jonka on luvattu olevan avoimen maailman toimintapeli.

pelikerronta
Kaikki jutut aiheesta