Uusimmat

Kakalla on tärkeä rooli Ark: Survival Evolved -pelissä – siksi peli sisältääkin monia erilaisia kakkoja sekä kakkaustapoja

20.05.2017 11:02 Muropaketin toimitus

Dinosaurusten ja ihmisten yhteiselämästä kertovassa Ark: Survival Evolvedissa ei ole unohdettu ulosteen merkitystä lannoitusaineena.

Ark: Survival Evolved on Wildcard-studion kehittämä avoimeen maailmaan perustuva selviytymispeli, missä ihmiset sekä dinosaurukset ja muut esihistorialliset eläimet elävät samalla saarella. Ark: Survival Evolvedissa pelaajat joutuvat selvitäkseen hankkimaan itselleen myös ruokaa, jota voi tuottaa muun muassa kasvattamalla vihanneksia. Vihannesten kasvattamiseen taas vaaditaan lannoitetta, jonka virkaa Ark: Survival Editionissa hoitaa kakka.

Tärkeän roolinsa vuoksi Ark: Survival Evolved on täynnä erilaisia ulosteita. Kotakun mukaan pelissä muun muassa kakkojen koko, koostumus sekä muoto vaihtelee sen mukaan, mistä kakka on peräisin. Esimerkiksi ihmisten tuottama uloste on Ark: Survival Evolvedissa pientä ja pinnasta kiiltävää, siinä missä massiivisen Titanosauruksen ulos töräyttämät kakkakikkareet ovat kooltaan valtavia. Eri eläinten tuottaman ulosteen määrää voi myös lisätä syöttämällä eläimille Stimberry-nimisiä marjoja.

Ulostetta voi käyttää Arkissa myös toiseen tarkoitukseen: sitä voi syödä. Ulosteen syömisestä seuraa pelaajalle myrkytys, jonka johdosta pelaaja kuolee nopeasti. Syömällä ulostetta voikin päästää esimerkiksi syvään kuoppaan jumiutuneen pelihahmon kärsimyksistään.

Pelin kehittäjä Jeremy Stieglitzin mukaan Ark: Survival Evolvedissa tulevassa V258-päivityksessä peliin lisätään myös vessanpönttöjä sekä uusi ”poop-o-meter”-toiminto, joka kertoo pelaajalle milloin pelihahmon täytyy käydä ulostamassa.

Muropaketin uusimmat