Uusimmat

Nintendo myöntää Joy-Con -ohjainten ongelman, kyse ”valmistusvaihtelusta”

23.03.2017 17:00 Muropaketin toimitus

Nintendon mukaan vasemman Joy-Con -ohjaimen yhteysongelmat ovat todellisia, mutta kyseessä ei ole laajalle levinnyt ilmiö.

Nintendo Switch ilmestyi maaliskuun alussa, ja pian alkoi pelimediassa levitä raportteja Joy-Con -ohjainten yhteysongelmista. Erityisesti pelaajat kertoivat vasemman käden ohjaimen kärsivän ongelmista langattoman yhteyden kanssa.

Nyt Nintendo on viimein vahvistanut, että kyse on oikeasta ongelmasta. Videopelijätti on antanut Kotakulle lausunnon, jonka mukaan vasemman ohjaimen yhteysongelmissa ei ole kyse suunnitteluvirheestä.

”Valmistusvaihtelu on johtanut langattoman yhteyden häiriöihin pienessä määrässä vasemman puoleisia Joy-Con -ohjaimia”, Nintendo of American toteaa.

Yhtiön mukaan samaa ongelmaa ei pitäisi esiintyä jatkossa, sillä vaihtelun aiheuttaja on korjattu ”tehdastasolla”.

Nintendo kertoo, että ohjaimen yhteysongelmaan on yksinkertainen ratkaisu, ja että ongelmista kärsivien pelaajien tulee ottaa yhteyttä Nintendon tukeen, jotta korjauksen tarve saadaan arvioitua. Nintendo korostaa myös, että pelaajat voivat kärsiä langattoman yhteyden ongelmista muistakin syistä.

Mikäli olet itse törmännyt vasemman Joy-Con -ohjaimen yhteysongelmiin, kannattaa ottaa yhteyttä Nintendoon virallisen tukisivuston kautta.

Domen toimitus testasi hiljattain Nintendo Switchiä. Alta voit lukea pitkän raportin, sekä arvokkaat vinkit uuden konsolin hankkineille:

Testasimme Nintendo Switchin: “Hyvä, mutta hintava konsoli, joka kaipaa kylkeensä Pro-ohjaimen”

Varoitus Nintendo Switchin käyttäjille: vältä näitä virheitä uuden konsolisi kanssa

Nintendo Switch
Kaikki jutut aiheesta