Uusimmat

Nintendo Switch on selvästi suositumpi Amerikassa ja Japanissa kuin Euroopassa

29.04.2017 14:01 Muropaketin toimitus

Nintendo on viimein julkaissut maaliskuun alussa markkinoille saapuneen Switchin virallisia myyntilukuja. Myydyistä konsoleista vain reilut 34% on myyty Amerikan ja Japanin ulkopuolella.

Nintendon uutuuskonsoli Nintendo Switch herätti runsaasti kiinnostusta ennen julkaisuaan, mutta saavuttuaan markkinoille 3. maaliskuuta se sai myös runsaasti kritiikkiä esimerkiksi teknisistä ongelmista ja rajallisesta pelitarjonnasta. Nyt Nintendo on viimein julkistanut konsolin virallisia myyntilukuja.

Kotaku kertoo, että Switchiä myytiin maaliskuun loppuun mennessä 2,74 miljoonaa kappaletta maailmanlaajuisesti. Tämä ilmeisesti ylitti Nintendon odotukset ja Switchiä voi pitää jonkinmoisena menestyksenä. Myyntiluvuissa on tosin oletettavasti kyse vain jälleenmyyjille toimitetuista kappaleista.

Switchin myyntilukujen jakautuminen markkina-alueittain paljastaa kuitenkin kiinnostavan tosiasian: konsoli näyttää olevan huikeasti suositumpi Japanissa ja Amerikassa kuin muualla maailmassa. Myydyistä konsoleista 1,2 miljoonaa on myyty Amerikoissa, 600 000 Japanissa, ja loput ”muilla alueilla”, joihin kuuluvat muun muassa Eurooppa ja Australia.

Amerikoiden ja Japanin ulkopuolella on siis myyty reilut 34% Switch-konsoleista. Euroopan osuutta lukemista ei ole eritelty, mutta vaikuttaa selvältä, ettei konsoli ole saavuttanut Euroopan markkinoilla yhtä suurta suosiota kuin kotimaassaan.

Vertailun vuoksi kerrottakoon, että ainakin VG Chartzin lukemien mukaan PlayStation 4:ää on myyty yli kaksi miljoonaa kappaletta enemmän Euroopassa kuin Pohjois-Amerikassa. Xbox One puolestaan on rapakon takana huomattavasti suositumpi kuin Euroopassa.

Kiinnostava yksityiskohta on myös, että The Legend of Zelda: Breath of the Wildin Switch-versiota on myyty maailmanlaajuisesti 2,76 miljoonaa kappaletta. Peliä on siis toimitettu jälleenmyyjille useampia kappaleita kuin itse konsolia.

Nintendo Switch
Kaikki jutut aiheesta

Muropaketin uusimmat