Uusimmat

No Man’s Sky – vuoden puhutuimman pelin tekijät elävät yhä indien elämää

11.08.2016 18:45 Jukka O. Kauppinen

Yksi kuluvan vuoden hypetetyimmistä ja odotetuimmista peleistä on brittiläisen Hello Gamesin massiivinen avaruusseikkailu No Man’s Sky. Se on myös peli, jonka kohdalla pelaajien hypejuna riehaantui  pikkuisen liikaakin.

Nyt peli on kuitenkin laskeutunut keskuuteemme. Jutelkaamme sen kunniaksi hetkinen Hello Gamesin Sean Murrayn kanssa, joka on saanut juuri valmiiksi ison urakan. Tai valmiiksi ja valmiiksi, sillä No Man’s Skyn parissa tehdään töitä vielä pitkään.

 

Sean, sinulla on nyt melkoinen päivä…

Kyllä vain. Yritämme tässä samalla pystyttää ja pätsätä servereitä ja tehdä kaikkea muutakin julkaisuun liittyvää. Samalla katselen striimejä, joissa ihmiset jo pelaavat ja kokeilevat mitä kaikkea pelissä voi tehdä. Hullu päivä!

No Man's Sky

Massiivinen urakka on nyt tulossa loppuunsa, ainakin hetkeksi…

Tämä päivä on tavallaan alun loppua, end of the beginning. Minusta tuntuu… Pitäisi varmaan sanoa, että tuntuu upealta ja että on mahtavaa, mutta todellisuudessa fiilis on tänään aika rikkinäinen. Minä rakastan pelientekoa, mutta minusta on kamalaa päästää niistä irti, julkaista ne.

Yksi asia toki helpottaa, nimittäin se, että voimme jatkaa pelin päivittämistä, lisätä siihen asioita. Se saa olon tuntumaan vähän  paremmalta.

George Lucas sanoi kerran, että elokuvia ei koskaan tehdä valmiiksi, ne vain hylätään jossain vaiheessa. Minusta tuntuu samalta aina pelien kanssa, sitä vain aina haluaisi tehdä paljon enemmän. Ja korjailla asioita.

On todella vaikeaa päästä peli vapaaksi maailmaan, mutta on myös todella hauskaa tietää, että ihmiset pääsevät nyt pelaamaan sitä, että niin monet ihmiset voivat nyt huvitella pelin parissa. He saavat meiltä viihdettä ja meistä on siistiä katsella kaikkia niitä reaktioita, joita he saavat meidän luomuksestamme.

No Man's Sky

No Man on teidän pienelle studiollenne valtava loikka Joe Dangerien luokasta…

Se oli oikeastaan aika suorasukaista. Me olemme yhä todella pieni studio.  Firma on vain vähän isompi kuin Joe Dangeria tehdessämme. Me olemme yhä pieni indiestudio. Useilla pienillä studioilla on kolmisenkymmentä työntekijää, mutta Joe Dangerin aikaan meitä oli vain 12 emmekä ole kasvaneet siitä paljoakaan.

Pelintekeminenkään ei tunnu kovinkaan erilaiselta aiempaan verrattuna. Jos pysyn poissa nettifoorumeilta tai en juttele toimittajien kanssa, niin työnkuvani on entisellään. Me vain teemme peliä. Tässä pelissä vain on ongelmia, jollaisia minulla ei ollut koskaan aiemmin. Teknisiä pulmia mutta toki hauskojakin juttuja, joita koetan saada kuntoon.

Samalla me teemme enemmän  innovatiivisia juttuja kuin koskaan, mikä on tosi hauskaa. Silti, kun tulen töihin, niin en minä henkilökohtaisesti tunne oloani mitenkään sen erikoisemmaksi kuin Joe Dangerinkaan aikoihin.

No Man's Sky

Jos elätte yhä indiestudion elämää, niin onko pelin saama valtava huomio ja E3-hype vaikuttanut teihin?

Rehellisesti sanoen, 50 prosenttia työajastani sujuu niin, että en lue yhtään nettiä vaan teen ihan tavallisen työpäivän. Ja samoin lopputiimi, me teemme hommia ihan normaalisti. Sitten tapahtuu jotain, joka saa meidät muistamaan, että siellä ulkona on valtavasti ihmisiä fanittamassa ja odottamassa peliäsi. Pienelle tiimille tuollainen jo vaikuttaa ja joskus se tuntuu todella raskaalta. Siellä me tehdään kovasti töitä ja yritetään ratkoa ongelmia, ja deadline häämöttää. Hommat eivät onnistu ja sitten muistat, että kymmenet ja sadattuhannet ihmiset kyttäävät ja odottavat, että saat pelin kasaan. Se tuntuu kamalalta.

Joskus taas sitten hommat tuntuvat muuten vain todella raskailta ja kivireen raahaamiselta. Sitten menet foorumeille ja siellä ihmiset odottavat peliä ja kommentoivat sitä kovasti. Se saattaa myös piristää tosi paljon! Ihmiset ovat innoissaan tästä pelistä, tästä mitä minä juuri teen! Muksuna  minä halusin tehdä jotain juuri tällaista!

 

Pelihän vuosi verkkoon etukäteen…

Vuodot olivat jännittävä, erikoinen asia. Se myös satutti. Sinä yrität kovasti viilata peliä ja olla spoilaamatta tietyistä asioista. Asioista, joiden paljastuksista on sovittu etukäteen tai päätetty, ettei niistä puhuta ollenkaan. Haluttu vaan pitää ne salassa, että ihmiset löytävät ne sitten itse.

Joten sitten kun joku ihan muu spoilaa ne kaikille, se on ikävää. Ja vaikka tiedät, että ei kannata klikata spoileria auki, mutta minkäs sille voi, pakostahan sitä klikkaa.

Vuodetussa versiossa oli kuitenkin myös mukavia piirteitä. Ihmiset ovat striimanneet peliä ja pelaajat ovat nähneet mitä heille onkaan luvassa, ja he ovat silti yhä innoissaan. Pystyimme näin todistamaan senkin, ettei No Man ollut vaporwarea. Toki aina pelottaa, että ihmiset pettyvät ja ragettavat, jos peli ei täytä heidän odotuksiaan. Mutta näyttää siltä, että monet ovat innoissaan.

No Man's Sky

Huhujen mukaan teillä on studiolla huone, jossa on läjäpäin näyttöjä, jotka näyttävät kuvia No Man’s Skyn maailmankaikkeudesta. Onko se totta?

Se ei ole itse asiassa huone, jossa olisi näyttöjä. Meillä on siellä seitsemän pikku palvelinta, jotka lennättävät drooneja pelin maailmankaikkeudessa ja ottavat sieltä kuvia. Tai itse asiassa animoituja giffejä.

Peliähän on tavallaan aivan mahdotonta testata kunnolla. Tietokoneissa on rajallinen määrä muistia, samoin konsoleilla. Droonit lentävät aurinkokunnasta toiseen ja testaavat, että aurinkokunnat ja planeetat varmasti pyörivät eri kokoonpanoilla.

Samalla droonit giffianimaatioineen helpottavat pelitestausta. Tavanomaisesti näkisimme viidessä tunnissa ehkä kymmenen planeettaa. Joten jos olen vaikka taiteilija ja mietin, että onkohan pelissä liikaa vihreitä taivaita tai sinistä ruohoa, niin planeettojen tutkiminen pelaamalla olisi todella hidasta ja tehotonta. Lisäksi saattaisin vetää aivan vääriä johtopäätöksiä. Mutta tuhansilla ja kymmenillätuhansilla giffianimaatioilla me pystymme selaamaan galakseja paljon tehokkaammin ja saamme paljon laajemman näkemyksen pelin luomasta sisällöstä.

No Man's Sky

Onko sinulla heittää yhtä vinkkiä peliin sukeltaville lukijoillemme?

Neuvoni teille on, että älkää kiirehtikö. Nauttikaa kaikessa rauhassa. Näen striimeistä miten ihmiset pelaavat, ja monilla on ihan hirmuinen kiire. Peli alkaa kun nökötät maahansyöksyneen aluksesi vierellä, ja moni säntäilee täysillä ympäriinsä ja korjaa aluksensa saman tien. Sitten he katoavat avaruuteen, korjaavat hyperavaruusmoottorin ja ovat matkalla.

He aloittavat planeetalla, joka on heille täysin uniikki, jolla ei ole koskaan ollut yhtään toista ihmistä. He voisivat ottaa hetken iisisti ja tutkia ympäröivää maailmaa. Siellähän saattaa olla ties mitä harvinaisia raaka-aineita tai teknologiaa, jota voidaan käyttää myöhemmin.

Haluaisin siis sanoa teille, että ottakaa iisisti! Pitäkää kivaa ja tutkikaa maailmaa, ennen kuin kiirehditte galaksin syövereihin.

 

Katso video: 40 minuuttia No Man’s Skyn pelikuvaa.

 

No Man's Sky

 

No Man’s Sky

Tekijä: Hello Games

Julkaisija: Sony

Saatavilla: PlayStation 4

Tulossa: PC

Pelaajia:  1

Pelin kotisivu: http://www.no-mans-sky.com

Jukka O. Kauppinen

 

No Mans Sky
Kaikki jutut aiheesta

Jukka O. Kauppinen

Muropaketin uusimmat