Uusimmat

Tanssi- ja roolipelin yhdistelmä The Metronomicon saapuu PS4:lle ja Xbox Onelle

25.02.2017 14:00 Muropaketin toimitus

Viime vuonna PC:lle ilmestynyt The Metronomicon ilmestyy tänä vuonna myös PlayStation 4:lle ja Xbox Onelle. Omaperäinen peli yhdistelee tanssipeliä ja taktista roolipelaamista.

Akupara Gamesin ja Puuban kehittämä The Metronomicon -peli kääntyy tänä vuonna myös konsoleille, paljastaa alla oleva julkistustraileri. Viime vuonna PC:lle ilmestynyt peli on omaperäinen yhdistelmä tanssipeliä ja taktista roolipelaamista.

The Metronomiconissa roolipelillinen taistelu yhdistyy tanssipelin mekaniikkaan. Peli sisältää tarinallisen kamppanjan, sekä esimerkiksi freeplay-moodin, sivutehtäviä ja päivähaasteita. PlayStation 4:lle ja Xbox Onelle peli ilmestyy moninpelimoodin, uusien pelattavien hahmojen ja uusien pelillisten ominaisuuksien kera. PC-versioon uudet ominaisuudet lisätään samaan aikaan ilmaisena päivityksenä.

Alta näet The Metronomiconin tuoreen Slay the Dance Floor trailerin, joka antaa esimakua pelin konsoliversiosta. Pelin PC-versio on saanut voittopuolisesti positiivisia arvioita, ja sen keskiarvo Metacriticissä on 79.