Uusimmat

The Witcher -kirjailija myi oikeudet pelistudiolle kertamaksulla – ”Se oli typerää”

26.03.2017 16:00 Muropaketin toimitus

The Witcher -pelisarjan taustalta löytyvän kirjasarjan luoja Andrzej Sapkowski ei halunnut prosenttiosuutta pelien mahdollisest tuotosta. Nyt hän pitää päätöstään huonona.

Useimmat pelaajat tuntevat The Witcherin ainoastaan CD Projekt RED -studion tekemänä pelisarjana, mutta pelit perustuvat puolalaiskirjailija Andrzej Sapkowskiin teoksiin. Tuoreessa haastattelussa Sapkowski on kuitenkin paljastanut, ettei hän ole juurikaan hyötynyt pelisarjan menestyksestä.

”Myin typerästi kaikki oikeudet yhdellä kertaa kertaa”, Sapkowski kertoo Eurogamerille.

Sapkowskin mukaan kehittäjät tarjosivat hänelle osaa tuotoista, mutta hän ei uskonut pelien tuottavan mitään, joten hän vaati saada palkkionsa kertamaksuna.

”Se oli typerää. Jätin typeräsi kaiken heidän käsiinsä, koska en uskonut heidän menestyvän. Mutta kuka sen olisi voinut ennustaa?”

Sapkowski on tunnettu kirjailija Puolassa, mutta muualla pelaajat ovat erehtyneet luulemaan, että hänen kirjansa perustuvat pelisarjaan, eikä toisin päin. Sapkowski paljastaa näin tapahtuneen ja muistaa myös reaktionsa.

”Osaan monia rumia sanoja ja käytin niitä kaikkia, monilla kielillä”, Sapkowski kertoo.

The Witcher
Kaikki jutut aiheesta

Muropaketin uusimmat