Uusimmat

Video: Breath of the Wildin viholliset saa taistelemaan keskenään

01.05.2017 20:34 Muropaketin toimitus

Dorklyn tuoreella videolla huijataan uuden The Legend of Zelda -pelin suurimmat viholliset löylyttämään Linkin sijaan toisiaan.

The Legend of Zelda: Breath of the Wildissa joutuu väistämättä kamppailemaan suuriakin vihollisia vastaan. On kuitenkin paljastunut, että viholliset voi myös huijata taistelemaan keskenään.

Kuten Kotaku kertoo, näyttää Dorklyn tuore video millaista jälkeä esimerkiksi Guardian ja Talos voivat saada aikaan, kun ne päätyvät vastakkain. Tilanteen järjestäminen ei kuitenkaan ole aivan helppoa. Kuten videolla kerrotaan, täytyi tekijöiden käyttää runsaasti aikaa houkutellakseen ja ohjatakseen vihollisia oikeaan paikkaan. Sittenkään ei ilmeisesti ole aivan selvää, että kaikki viholliset kävisivät toistensa kimppuun, eivätkä Linkin.

Kaikille pelaajille eivät tietysti voimakkaatkaan viholliset tuota ongelmia. Hiljattain kerroimme nimittäin myös Zelda-pelaajista, jotka kehittävät toinen toistaan oudompia tapoja peitota pelin haastavat Lynel-vastukset.

Dorklyn videon näet alta.

The Legend of Zelda Breath of the Wild
Kaikki jutut aiheesta