Uusimmat

Vieläkö GTA V:stä löytyy salaisuuksia? – Uusi video listaa muutamia omituisimpia

23.05.2017 23:23 Muropaketin toimitus

IGN listaa tuoreella videolla Grand Theft Auto V:n salaisuuksia, joista moni on voinut jäädä pelaajalta huomaamatta.

Grand Theft Auto V ilmestyi alunperin jo vuonna 2013, liki neljä vuotta sitten, joten pelin suurimmat salaisuudet ovat jo jotakuinkin kaikkien pelaajien tiedossa. Ufojen ja isojalkojen lisäksi pelistä löytyy kuitenkin joukko pieniä salaisuuksia, joista osa on helposti voinut jäädä huomaamatta.

IGN listaakin tuoreella videolla 13 pienempää salaisuutta GTA V:stä. Tiesitkö esimerkiksi, että merenpohjasta löytyy luukku, jonka takaa kuuluu koputettua morsekoodia? Tai että alunperin myös Franklinin piti voida kuolla pelin lopuksi, jolloin hänen kaveristaan Lamarista olisi tullut kolmas pelattava hahmo? Nämä ja monta muuta asiaa selviää alla olevata videolta.