Uusimmat

Diablo III oli alkujaan MMO

18.06.2012 12:03 Jouni Mäki-Panula

Diablo III:sta oltiin alun perin tekemässä massiivimoninpeliä, mutta lopulta Blizzard valitsi uudistusten sijaan tutun ja turvallisen formaatin.

Runic Gamesin perustaja ja johtaja Max Schaefer on muistellut vuosiaan Blizzardilla, kun Diablo III:n kehitystyötä oltiin aloittelemassa. Silloin vielä toiminnassa olleen Blizzard Northin oli tarkoitus tehdä Diablo III:sta massiivimoninpeli, joka olisi ollut Diablon maailmaan sijoittuva versio World of Warcraftista.

Lopulta Blizzard kuitenkin hylkäsi MMO-ajatuksen ja päätti tehdä Diablo III:sta perinteisen toimintaroolipelin. Blizzard North suljettiin, emo-Blizzardista tuli kehittäjä ja Northin väki lähti perustamaan Flagship Studiosia, jonka konkurssin kautta samoja tekijöitä on nyt Runicissa.

Perimätiedon mukaan Diablo III:n kehittäminen alkoi jo vuonna 2001. Blizzard Northin alasajo tapahtui vuonna 2005.

Lähde: Diablo III was originally an MMO.

Lisää aiheesta

Kaunis kuolema – Katso Diablo III:n parhaat Hardcore-wipet!

R.I.P Error 37 – Diablo III:n uusi päivitys korjaa vääryydet

Diablo III (Mac, PC)

Lue myös

Korkeinta vaihdetta – arvostelussa suosikkisarjan nimellä ratsastava Forza 4 -DLC

Ohjaaja lupaa: ”The Elder Scrolls Online ei ole niin paska kuin kaikki luulevat”

Uusi Starcraft 2 on ihan just kohta melkein valmis

Wiikon wanha: Battlefield Vietnam