Uusimmat

Cities: Skylines – suurennuslasissa suomalainen kaupunginrakennussimulaatio (osat 1-3)

16.02.2015 17:00 Jukka O. Kauppinen

Tamperelainen Colossal Order profiloitui tyylikkäästi hyvien joukkoliikennesimulaatioiden tekijäksi kahdella Cities in Motion –pelillään. Nyt tähtäin on korkeammalla, sillä Cities: Skylines haastaa rohkeasti itsensä SimCityt.

Hyvälle SimCitylle on tilausta, kun EA:n virallinen peli sotkeutui nettivaatimuksiin ja kopiosuojauksiinsa. Menetettyä mainetta on vaikea paikata, joten suomalainen näkemys suurkaupunkien rakentamisesta saattaa hyvinkin löytää mittavan fanijoukon maailmalta.

Päivitys 16.2.2015: lisätty toinen ja kolmas osa.

Dome piipahti eräänä mukavana talviaamuna Colossal Orderin studiolle, jossa oli parhaillaan käynnissä melkoinen härdelli. Eikä vain pelin itsensä parissa, vaan myös siksi, että vastikään uuteen toimistoon muuttaneet pelikehittäjät olivat yhä pesänrakennustouhuissa. Ja valosuunnittelijakin oli lähes mahdottoman tehtävän edessä: kuinka tilat valaistaan niin, että hämärämmässä viihtyvät eivät paistu loisteputkien valossa ja ne, jotka tarvitsevat valoa hereillä pysyäkseen myös sitä saavat?

No, peli on kuitenkin loppusuoralla, sillä Paradox Interactive ilmoitti vierailun jälkeen, että peli pulpahtaa kauppoihin maaliskuussa. Vielä siis ehdimme sukeltaa sen salaisuuksiin itsensä pelisuunnittelija Karoliina Korppoon avulla.

 

Osa I:

 

Artikkelikokonaisuuden ensimmäisessä jutussa pelisuunnittelija Karoliina Korppoo, joka urheasti raahautui flunssansa vaivaamana töihin peliä esittelemään, näyttää Cities: Skylineä käytännössä. Miltä peli näyttää, mitä siellä tehdään, miten se toimii?

 

Osa II:

Toisessa osassa keskustelemme pelistä vähän lisää, edelleen Karoliina Korppoon kanssa.

 

Osa III:

Kolmannessa osassa Colossal Orderin peliohjelmoija Antti Lehto mietiskelee vähän kaupunkisimulaatiokoodin sielunelämää.

 

Cities: Skylines

Tekijä: Colossal Order

Julkaisija: Paradox Interactive

Tulossa: Linux, Mac, PC

Pelaajia: 1

Pelin kotisivu: http://www.citiesskylines.com/

Jukka O. Kauppinen

 

Lisää aiheesta

Cities in Motion – suomalaista joukkoliikennettä Transport Tycoonin hengessä 

Cities in Motion (PC) 

Cities in Motion 2 (Linux, Mac, PC) 

Cities in Motion 2 -ensikosketus – dynaamisia metropoleja suomalaisessa liikennesimulaatiossa 

Cities in Motion 2 –haastattelu – suomalainen liikennesimulaatio löysi pelaajansa 

Cities in Motion -päiväkirjat kertovat suomipelin synnystä