Uusimmat

Logitech F710 – hyvä korvike 360-ohjaimelle

03.12.2012 15:00 Miikka Lehtonen

Pad-ohjaimet ovat viimeisten vuosien aikana yleistyneet myös PC-miesten keskuudessa ja miksipä eivät olisi? Pelataanhan PC:llä alati kasvavassa määrin padeja varten suunniteltuja toiminta- ja urheilupelejä.

Jo jokusen vuoden ajan PC-miesten miltei automaattinen pad-valinta on ollut Xbox 360:n ohjain. Niin minunkin. Mutta sitten netissä lähti kiertämään huhuja, joiden mukaan kukkulalla olisi uusi kuningas, Logitechin F710. Pitihän näiden väitteiden paikkansapitävyys tarkistaa.

Xbox 360 –ohjain on todellakin ollut erinomaisen toimiva ratkaisu PC-pelurille. Langallinen pad toimii sellaisenaan USB-porttiin kytkettynä, langattomaan voi hankkia erillisen ja pikkurahalla irtoavan vastaanottimen, jonka jälkeen sama vehje toimii niin 360:lla kuin PC:lläkin. Helppoa ja ohjain itsehän on erinomaisen laadukas. Täten F710:n on yhtäläisesti oltava laatuvehje, jotta siitä on oikeasti vaihtoehdoksi.

Ristiriitaista tekniikkaa

Ensivaikutelmat ovat hieman ristiriitaiset. Positiivisella puolella mainittakoon, että ohjain noudattelee sitä pelimaailman standardiksi noussutta Dual Shock –konfiguraatiota, eli näyttää PlayStation 3 –ohjaimelta, sisältää neljä päänappia, neljä olkapäänappia, kaksi analogitikkua ja muut tarpeelliset tilpehöörit.

Hieman erikoista taas on se, että ohjain ei sisällä ladattavaa akkua, vaan toimii puhtaasti pattereilla. Tokihan niitäkin saa ladattavassa muodossa, joten funktionaalisesti ero ei lopulta ole suuri, joskin vaatii lisäinvestointeja, jos akkuja ja laturia talossa ei ole entuudestaan. Monilla tosin lienee, käytetäänhän pattereita/akkuja myös Xbox 360:n langattomassa padissa, digipokkareissa, langattomissa kuulokkeissa ja monen monissa muissa vekottimissa.

Kun patterit on asentanut, ohjain on kädessä miellyttävän painava. Rakennusjälki on Logitechin tuttua laatua, eli ohjain ei rutise tai natise, vaikka vähän enemmänkin vääntäisi. Kahvojen pohjat on pinnoitettu kumimaisella aineella, josta saa tiukan ja lujan otteen, vaikka kädet hikoaisivat hieman enemmänkin. 

Olkapäänapit ja liipasimet ovat kummatkin toimivia. Ne napit – eli siis ne ylemmät kummallakin olalla sijaitsevista painikkeista – ovat napsuvat ja todella pienellä liikeradalla varustetut. Liipasimet taas ovat analogiset ja mukavan jämäkät.

Ohjaimen ristiriitaisin ominaisuus on valitettavasti myös se tärkein, eli ohjaustuntuma. Analogitikuissa ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta ne ovat PlayStation 3 –tuntumaiset, eli minun makuuni hieman turhan pehmeät. Ristiohjain taas on Xbox 360 –henkinen, eli turhan fletku ja löysä. Perusläpsyttely kyllä onnistuu, mutta esimerkiksi tarkat tappelupelit ovat hieman tuskaa. Tosin niinhän ne ovat 360-ohjaimellakin, joten tämä lienee pahimmillaankin tasapeli.

Ohjelmistopuoli kunnossa

Ehdottomaksi bonukseksi laskettakoon se, että ohjaimen takana on pieni kytkin, jota napsauttamalla voi valita, onko ohjain XInput- vai DirectInput-tilassa. XInputhan on se uudempi vaihtoehto, joka on suunniteltu nimenomaan 360-ohjaimen kanssa käytettäväksi. Sen valitsemalla kaikki 360-ohjaintuen sisältävät pelit mappaavat automaattisesti kontrollinsa ohjaimelle ja toimivat kuin junan vessa.

DirectInput taas on se vanhempi mutta yleismaailmallinen optio, jota käyttämällä pad toimii vaikka minkälaisten emulaattorien, Joy2Key-välipalojen ja muiden erikoisuuksien kanssa. Todellakin iso peukku siitä, että molempia vaihtoehtoja tuetaan helposti.

Mikäli moisesta pitää, F710 sisältää tietenkin tuen Logitechin omalle ja sangen mainiolle softalle, jonka kautta voi tehdä omia makrojaan, ohjelmoida nappeja ja muutenkin pelehtiä ohjaimen toimintojen kanssa. Ihan rehellisesti en jaksanut juuri tätä puolta käytellä, sillä se osoittautui padilla vähän turhaksi. Ei niitä nappeja niin paljon ole, että olisi tilaa tuunailla jotain omia makrojaan, kun taas toisaalta peleissä ohjain joko toimii valmiiksi tai sisältää helpommat ja yleisemmät ohjelmistoratkaisut. Mutta onpa tämäkin tuki mukana, jos joku sitä ehdottomasti kaipaa.

Mutta miltä se tuntuu?

Tämä on kaikki ihan kivaa, mutta myös toissijaista. Se tärkein kysymys kun on, miten ohjain käytännössä toimii. Ja vastaus tähän kysymykseen kuuluu vähän pliisusti ”juuri niin hyvin kuin voisi olettaakin”. Logitech on tehnyt laadukkaan ohjaimen, jonka kanssa ei tarvitse arpoa tai säheltää. XInput-tilaan kytkettynä ohjain toimi ykkösellä ja ongelmitta kaikkien testattujen modernien pelien kanssa. Tärinät ja värinät ovat mukavan järeitä, mutta akusta löytyy silti virtaa. Sain oman ohjaimeni testikäyttöön elokuussa ja olen sillä aktiivisesti pelaillut. Pattereista riitti virtaa vielä kirjoitushetkelläkin, lokakuussa.

Kun mitään varsinaista valittamista ei tekniikan puolelta löydy, kyseessä on lopulta puhdas makukysymys. Tykkääkö nimenomaan tämän ohjaimen tuntumasta enemmän kuin muista vaihtoehdoista? Itse toteaisin, että se kiilaa suoraan ja selkeästi kärkikaksikkoon kilpailemaan sen entisen suosikkini, 360-ohjaimen rinnalle.

Kummallakin pystyin pelailemaan ongelmitta ja mukavasti. Jos pitäisi ase ohimolla valita, todennäköisesti ottaisin itse sen 360-ohjaimen, mutta ero ei ole suunnaton. Lisäksi pitää muistaa, että olen itse tilanteessa, jossa minulla on jo valmiiksi talo täynnä 360-ohjaimia. Täten ei tarvittu kuin halvalla netistä irronnut langaton adapteri ja homma oli hoidettu. Mutta jos lähtisin puhtaalta pöydältä? F710 sisältää valmiiksi sen oman vastaanottimensa ja on täten suoraan paketista valmis ratkaisu. Ja ihan rehellisesti sanoen tuntuma on sen verran hyvä, että ei tätä ratkaisua tarvitse todellakaan katua, jos sen tekee.

Iso peukku Logitechille siis todella laadukkaan pad-ohjaimen tehtailemisesta.

 

Logitech F710

Valmistaja: Logitech
Yhteensopivuus: Mac, Windows
Yhteydet: 2,4GHz langaton signaali, Bluetooth
Hinta:31 – 46 euroa
Kotisivu:http://www.logitech.com/fi-fi/gaming/controllers/7361

Lue myös

Silent Hunter Online -ensikosketus

Lucius on Saatanan poika

Sonic & All-Stars Racing Transformed – vauhtisiili säntää baanalle

Wiikon wanha: Stunt Car Racer