7 Wonders (lautapeli)
Jo muutaman vuoden ikäinen 7 Wonders on saavuttanut kulttipelin maineen pitkin maailmaa, eikä suotta. Ghost Stories –pelistäänkin tunnettu Antoine Bauza kun on onnistunut loihtimaan esiin pelin, joka kiehtoo ja kiinnostaa vähän kaikenlaisia pelaajia. Istuttipa pöydän ääreen kokeneita pelimiehiä tai upouusia nyyppiä, säännöt oppii nopeasti ja sitten alkaa addiktio.
Maailmalla lukuisia palkintoja ja paljon ihailua kerännyt 7 Wonders on vakiovieras myös meikäläisen peli-illoissa. Nimesin sen myös yhdeksi viime vuoden suosikkipeleistäni. Jostain syystä arvosteluun se ei kuitenkaan ole päätynyt, enkä oikeastaan tiedä, miksi. Joten korjataanpa virhe välittömästi.
7 Wonders on hieman kuin Sid Meier’s Civilization korttipeliksi tiivistettynä. Ideana on, että kukin pelaaja toimii yhden sivilisaation ajattomana johtajana ja ohjaa nämä alkukantaisista oloista menestykseen. Sivilisaatioita kuvataan niiden pelin nimeenkin livahtaneiden ihmeiden avulla. Rooman colosseum, Rodoksen kolossus ja muut ihmeet tarjoavat kukin niin etuja kuin vaatimuksia, mutta ensin ne on rakennettava.
Colossus. Kullakin ihmeellä on kaksi puolta: helpompi A-puoli ja haastavampi, mutta palkitsevampi B-puoli.
Niin ihmeiden kuin kaiken muunkin rakentaminen sujuu todella simppelisti, sillä 7 Wonders on käytännössä draftauspeli. Peli on jaettu kolmeen aikakauteen, joista jokainen tarjoaa omat haasteensa. Kovasti yleistäen voisi sanoa, että ensimmäisen aikakauden aikana rakennetaan pohja tulevalle sivilisaatiolle, toisen aikakauden aikana kehitetään sitä urakalla haluttuun suuntaan ja kolmannessa nautitaan työn hedelmistä.
Kaikki aikakaudet toimivat samalla tavalla. Niiden alussa kukin pelaaja saa käteensä seitsemän korttia. Kortit edustavat erilaisia resursseja tuottavia rakennuksia, kauppapaikkoja, tieteellisiä saavutuksia, sotavoimia ja muita valtakunnan rakentamiseen tarvittavia palikoita. Kaikki on äärimmäisen abstraktia ja esimerkiksi tieteitä kuvataan kolmella erilaisella tiedesymbolilla, joista pitäisi muodostaa sarjoja.
Ensimmäisen aikakauden kortteja. Vasemmassa yläkulmassa hinta, keskellä ylhäällä kortin vaikutus.
Pelimekaniikka ei voisi olla paljon helpompaa. Kukin pelaaja valitsee vuorollaan yhden kortin pelattavaksi ja antaa sitten loput vieressään istuvalle. Itse korttien pelaaminen on myös äärimmäisen helppoa. Se yleisin tapa on vain pelata kortti vahvistamaan omaa valtakuntaansa. Tarkistetaan, että kortin vaatimukset täyttyvät ja kortti lämäistään pöytään Rooman kunnian nimessä.
Muitakin tapoja on. Kussakin ihmeessä on useita vaiheita, joista jokainen tuo omia bonuksiaan, mutta ensin ne pitää rakentaa. Niissä on vaatimuksia aivan kuin peruskorteissakin: jonkun ihmeen ensimmäinen vaihe voi vaikka vaatia, että valtakunta tuottaa vuorossa kolme savea ja yhden lasin. Jos vaatimukset täyttyvät, minkä tahansa kortin voi pelata kuvapuoli alaspäin laudalleen merkiksi siitä, että seuraava vaihe on rakennettu ja ihme kohoaa kohti taivasta.
Ja viimeisenä vaihtoehtona korttinsa voi myös heittää discard-pinoon muutamaa kultakolikkoa vastaan. Mutta miksi näin tehtäisiin? No siitä syystä, että 7 Wondersissa pelimekaniikka on tarkoituksella simppeliä, sillä sen ei ole haluttu tulevan sen varsinaisen mehun, kulissien takana pyörivän metapelin, esteeksi.
Toisen aikakauden kortteja. Puhtaita voittopisteitä, tuotantoa tai kauppapaikka, jolla saa ostaa naapureiltaan merkittyjä aineita halvemmalla.
Kukin vieruskavereitaan vastaan
7 Wondersin erinomainen skaalautuvuus selittyy sillä, että vaikka kaikki pelaajat kisaavat keskenään voitosta, jokainen pelaaja vaikuttaa vain hänen vierellään istuviin pelikavereihin. Niinpä sillä ei ole yksittäisen pelaajan perspektiivistä paljon käytännön merkitystä, onko pelaajia kolme vai seitsemän.
Toki hieman pohdittuaan jokainen tajuaa, että onhan sillä oikeasti väliä. Jos pelaajia on kolme, seitsemän kortin aloituskädestään saa uusintakierrokselle neljä, kun taas jokainen peliin tullut pelaaja hamstraa korteista lisää resursseja välistä.
Mutta vieruskaverit ovat silti se 7 Wondersin perusyksikkö, sillä heidän kanssaan käydään kauppaa ja soditaan. Kumpikin tapahtuu äärimmäisen helposti. Jos kaverin sivilisaatio tuottaa tiettyä raaka-ainetta, yksinkertaisesti ostoaikeista ilmoittamalla ja kultarahoja tämän eteen heittämällä saa lainattua resurssia vuoroksi. Tämä ei ole sen tuottajalta pois, sillä resurssit eivät niinkään kulu mihinkään. Ne vain kuvaavat sitä suurinta määrää, jota pystyy kerralla käyttämään.
Kolmas aikakausi. Kovat hinnat, kovat vaikutukset. Sotaa, voittopisteitä ja kilta, joka antaa kaverien killoista voittopisteitä.
Sotiminenkin on todella helppoa. Jokaisen aikakauden lopussa suoritetaan vertailu naapureihin: onko sinulla enemmän sotavoimaa kuin minulla? Saat voittopisteitä, minä miinusta. Ja tietenkin tarvittaessa päinvastoin.
Äärimmäisen yksinkertaista, siis. Mutta se varsinainen pelattavuus tuleekin siitä, että pelaajan pitäisi jo alusta saakka pystyä järkevästi ja päättäväisesti kehittämäään omaa valtakuntaansa haluamaansa suuntaan. Voittopisteitä voi keräillä useilla eri tavoilla, eikä yksikään niistä ole oikeastaan muita parempi. Kaikki on kiinni siitä, miten olettaa pelin aikana saavansa käyttöönsä kortteja.
Itse tykkään kehitellä tiedettä: pelin lopussa tiedekortit järjestetään sarjoihin ja jokaisesta kolmen sarjasta, sekä jokaisesta yhden tiederesurssin nipusta saa runsaasti voittopisteitä. Niinpä kaverini ovatkin jo oppineet, että usein kannattaa hetkellisesti kampittaa omaa imperiumiaan ja discardata hyviä tiedekortteja mielummin kuin antaa ne minulle.
Pelilaudan taidetta.
Mutta liikaa ei kannata pissiä kaverin muroihin, sillä 7 Wonders on peli, jossa jokainen siirto merkitsee. Jokaisen aikakauden ideana on rakentaa pohjaa seuraavalle, sillää esimerkiksi kolmosaikakaudessa kaikki rakennukset maksavat todella paljon resursseja. Jos ei ole kakkosvaiheessa rakentanut tarpeeksi kehittyneitä tuotantolaitoksia, joutuu ostamaan liikaa kavereiltaan – olettaen, että nämäkään ovat esimerkiksi rakentaneet lasipuhaltamoja. Ja se taas vaatii sitä, että ensimmäisellä aikakaudella on rakentanut lujan perustan valtakunnalleen.
Täten voisi kuvitella, että peli menee helposti perseelleen jo alusta saakka, ja tämä onkin tavallaan totta. Mutta ei ehdottoman. Mukana kun on erinomaisen hyviä tasapainotusideoita. Monia rakennuksia voi esimerkiksi päivittää ilmaiseksi kehittyneempään versioonsa. Kauppapaikka-kortin alakulmassa voi olla vaikka merkintä, että kakkosaikakaudella sen saa vaihtaa ilmaiseksi kehittyneempään markkinapaikka-korttiin, jos sellaisen sattuu saamaan.
Ave, caesar!
Kirjoitushetkellä 7 Wondersiin on julkaistu yksi lisäosa, Leaders. Se lisää nimensä mukaisesti peliin historiallisia hahmoja, joilla on pelin aikana voimakkaita, mutta usein myös hintavia erikoiskykyjä. Pelin alussa kasataan kullekin pelaajalle oma johtajapakka, josta voi sitten joka aikakaudelle valita oman pomonsa.
Itse tykkään Leadersista kovasti, mutta jotkut muut ovat eri mieltä. Ja onkin totta, että mitenkään erityisen tarpeellinen se ei ole. Ilmankin pärjää helposti useiden pelikertojen ajan, mutta jossain vaiheessa vastaan tulee se piste, jolloin peliin kaipaisi lisää suolaa ja jotain uutta, ja Leaders tarjoaa sitä.
Tuloillaan on myös mielenkiintoinen Cities-lisäosa, joka lisää valtakuntiin muinaisten sivilisaatioiden raunioita ja niistä saatavia hyötyjä. Mutta vielä en ole sitä testannut, joten en siitä myöskään uskalla mitään puhua.
Mutta todellakin: 7 Wonders on markkinoiden parhaita lautapelejä, vaikka ei ostaisi mitään muuta kuin reilun 30 euron hintaisen perusboksin. Peli skaalautuu erinomaisesti ja kielitaitokaan ei ole este, sillä saatavilla on Lautapelit.fi:n mainio suomenkielinen laitos. Se on myös täysin yhteensopiva englanninkielisten lisäosien kanssa, sillä itse korteissa ei ole käytännössä lainkaan tekstiä. Erilaisia resursseja ja toimintoja kuvataan symbolien avulla.
Nämä symbolit sitten ovatkin tavallaan eräs pelin todellisista ongelmista. Perustason resurssit vielä ymmärtää kuka tahansa, mutta kehittyneemmissä korteissa on usein sellaisia symbolirivejä, että ilman sääntökirjaa saa tosissaan arvailla, mitä hittoa kortti käytännössä tekee. Kun logiikan oppii, notaatio on itseasiassa sangen looginen, mutta näin sujuvassa pelissä se pistää hieman silmään.
Ja on myös totta, että 7 Wonders on tavallaan kolmesta seitsemään pelaajaa vetävä pasianssipeli, sillä pelaajien välinen interaktio on todella vähäistä. Jokainen rakentaa valtakuntaansa välillä kauppaa käyden ja aikakausien välissä rahoja laskien. Meidän peleissämme läppä lentää aktiivisesti kun pelaajat kommentoivat toistensa tekemisiä ja varsinkin sen kieron itänaapurin sotilaallista varustautumista, johon nyt on piru vieköön pakko vastata, vaikka miten olisi rauhanomainen tiedemiesten valtio. Mutta innokasta PVP-vääntöä kaipaavat eivät sitä 7 Wondersista löydä.
Minua tämä ei haittaa, sillä kuten olen jo pariin kertaan todennut, 7 Wonders on suosikkipelejäni. Se on helppo oppia ja opettaa, mutta jatkuvasti viihdyttävä ja haastava peli. Ilahduttavasti se sopii myös pelaajille, jotka vihaavat satunnaisuutta, sillä pelin aikana ei heitetä noppaakaan, vaan ainoa satunnaismekaniikka on se, mitä kortteja muut pelaajat vuoroillaan draftaavat. Aivan erinomainen peli, josta irtoaa todistetusti viihdettä vuosiksi.
Suunnittelija: Antoine Bauza
Julkaisija: Repos Production / Lautapelit.fi
Ikäraja: 10+
Pelaajia: 2-7
Parhaimmillaan: 3 – 4
Pelin kesto: n. 30 minuuttia
Hinta: 39 euroa
Pelin kotisivu: http://www.lautapelit.fi/7_Wonders
Lue myös
The Secret World: respecin tarpeessa!
