Child of Light -ensikosketus – satumaisen kaunis seikkailu

29.09.2013 16:00 Jukka O. Kauppinen

Voiko peli olla taidetta? Voi. Voiko se olla runo? Ehkä. Lasten satukirja, mutta aikuisille? Kenties. Child of Light on tätä kaikkea. Se on peli, joka on runo, joka on satu. Aikuisille rakennettu lasten satu, jonka sivuilta paljastuu aina vain uusia, ihastuttavia hahmoja ja upeita maisemia.

Ubisoftin veteraanikehittäjien työstämä seikkailu on videopelinä erikoinen. Se hämmensi suuresti jopa yhtiön toimitusjohtajaa Yves Guillemotia, joka ihmetteli että onko pelin design-dokumentissa virhe budejtin kohdalla. Eihän peliä nyt noin halvalla voida tehdä.

Vaan ei ollut virhettä, ei. Muun muassa Assassin’s Creed: Brotherhood- ja Far Cry 3 -pelit ohjannut Patrick Plourde vain halusi tehdä jotain erilaista, pientä ja kaunista. Ja pienellä, ketterällä tiimillä.

Niinpä hän suunnitteli interaktiivisen runon aikuiselle pelaajalle, kasasi Ubisoftin veteraaneista oman dream teaminsä ja ryhtyi paiskimaan töitä. Tulos on peli, joka loitsii peliruuduille häikäisevän kauniin ja omintakeisen seikkailupelin, joka hakee innoitteensa niin saduista, satukirjoista, renessanssin taiteesta ja runoilijoilta. Ja ihan, ihan vähän jrpg-seikkailuista.

Samalla se on sankaritarina tytöstä, valon lapsesta, ja hänen matkastaan Lemurian kuningaskunnan pelastamiseksi. Sillä Black Queen, musta kuningatar, on varastanut niin auringon, kuun kuin tähdetkin. Hätä oli niin suuri, että lemurialaiset sieppasivat toisesta maailmasta, ulottuvuudesta, puhdassydämisen lapsen, joka voisi tuoda pelastuksen. Tämä lapsi on nimeltään Aurora.

Poikkitaiteellista taiteellisuutta

Tekijätiimin omalaatuinen taiteellinen näkemys toi mukanaan myös poikkeuksellisen lähestymistavan peligrafiikan luontiin. Sen sijaan että pelin lopulliset grafiikat luotaisiin konseptitaiteen luoman näkemyksen pohjalta, konseptit olisivatkin itse peligrafiikkaa. Sen johdosta peli näyttää maalaukselta, jossa kauniisti luodut hahmot olevat, touhuavat, tutkivat – ja taistelevat.

Pelin ohjaaja Patrick Plourdekertoo omasta tulkinnastaan, että ”sadut käyttävät paljolti symboliikkaa, joka on avointa, tulkinnanvaraista ja jopa kansainvälistä. Niitä voidaan kertoa ja tulkita uudelleen ja ymmärtää ympäri maailman. Lähtöajatuksemme oli käyttää satujen sataan symboliikkaa ja asioita, jotka ovat meille yhteisiä, kansakuntien rajoista huolimatta, ja kehrätä niistä uusi, moderni tarina. Tarina, jossa on upea ja rohkea sankaritar, jonka lopussa ei odota mikään Prinssi Rohkea. Tarina, jonka tärkein opetus on, että meidän kaikkien täytyy kasvaa isoiksi ja ottaa kohtalomme omiin käsiimme.”

”Tuosta se lähti ja kasvoi ajan mittaan Lemurian maailmaksi!”

Siihen vielä vaikutteita muun muassa Walt Disneyn tarinoista ja siitä, miten Disney hyödynsi ja tulkitsi aiempien kirjoittajien teoksia, vapaamuotoista roolipelaamista ja jrpg:tä, niin avot, siinä ovat Child of Lightin juuret.

Vaikka peli seikkailu onkin, kaikkine jrpg-viitteineen, ei se ole jrpg. Eikä sen puoleen aivan perinteinen roolipelikään tai point’n’click-seikkailu sen puoleen. Se on monesta lähteestä ammentava roolipeli, jossa on niin klassista sivusta kuvattua seikkailua, fantasiaelementtejä, taikuutta ja taistelua, jossa sekoitetaan taitavasti niin reaaliaikaista kuin vuoropohjaista toimintaa. Ja vaikka Child on yksinpeli, on se samalla kahden pelaajan co-op-seikkailu. Ei niin, että toinen ihmispelaaja olisi välttämätön, mutta kaverista on valtavasti apua. Pääpeluri näet ohjaa päähenkilö Auroraa, toinen taas hänen valoelementaaliaan, Igniculusta.

Kahden pelaajan seikkaillessa elementaalia voi liikuttaa ruudulla ja vaikkapa valaista paikkoja, joita Aurora ei muuten heti näkisi. Tai tutkia ruutua. Elementaalista on hyötyä myös suurin hyöty on kuitenkin taisteluissa, sillä tämä voi joko auttaa ja nopeuttaa pelaajan ryhmän jäseniä, häiritä vihollisia tai kerätä taistelun aikana hyödynnettäviä parantavia palleroita.

JRPG-vaikutteista taistelua

Roolipelistä kun puhutaan, niin taistelujakin piisaa. Nämä on toteutettu jrpg-henkisesti mutta omaperäisesti. Auroran seikkailijaryhmä on ruudun vasemmalla puolella, viholliset oikealla. Jokainen hahmo tekee kullakin kierroksella päätöksen toiminnastaan, joka voi olla vaikkapa hyökkäys aseella, hyökkäystaika, puolustautuminen tai itsensä tai tiimiläisen parantaminen. Kaikkien päätöstelyn jälkeen ruudun alareunassa käynnistyy eräänlainen sekuntikello. Kello juoksee ja eri hahmot valmistautuvat toimeensa. Niiden tekeminen kestää vaihtelevan aikaa, ja nopea pelaaja saattaa ehtiä hyökkäysloitsuineen vastustajan kimppuun niin, että tämän oma hyökkäys viivästyy. Ehkä niinkin paljon, että toinen pelaaja ehtii välissä parantaa hahmoa, joka olisi kuollut mikäli vastustaja olisikin ehtinyt tehdä iskunsa ensin. Ehkäpä vastustaja pökertyy niin kovasti, ettei hän ehdikään tehdä mitään koko kierroksen aikana. Mutta vaikka toiminnot tehdäänkin vuoropohjaisesti, on elementaalimme on ainoa jatkuvasti ruudulla liikkuva, vapaasti toimiva olento, joka voi siirtyä ruudulla tukemaan omia tai häiritsemään vastustajia miten haluaa, senkin jälkeen kun sekundaattori jo juoksee.

Taistelujärjestelmä sekoittaakin viehättävästi tuttuja aineksia uudella ja omaperäisellä tavalla. Samalla se tietenkin luo pohjaa laajemmalle roolipelimäiselle hahmonkehitykselle, jossa niin Auroran kuin tämän värväämien apurien kyvyt kehittyvät ja taitoja rakennetaan hiljalleen tuli-, maa- ja ilmaelementaalikykypuiden kautta.

Vaikka taisteleminen onkin väistämättä tärkeää seikkailussa etenemiselle ja kehitykselle, niin se on toki vain seikkailun sivuosassa. Tärkeintä on kuljeskella, nauttia, kokea ja ihmetellä. Ja poimia pelimaailmasta niitä runollisia elämyksiä. Ihastella uusia paikkoja, saaria ja maailmoja, niiden teemoja ja värejä. Ja sitten, kun uskallusta riittää, sukeltaa vaikkapa kaivoon tutkimaan mitä jännittävää sieltä löytyykään. Pelimaailma näet jakautuu värikkäämpään, satumaisempaan päälliseen seikkailumaailmaan ja vaarallisempiin luolastoihin, joissa Auroran on kuljettava ja lennettävä varovaisemmin, yrittäen myös valita taistelunsa taitavasti. Pimeissä luolastoissa tarvitaan myös erityisen paljon valoelementaalin taitoja, joita voi käyttää monessa ongelmassa apuna ratkaisuun.

Balladi Aurorasta

Hauskana yksityiskohtana pelissä on myös eräänlainen online-moninpeli. Ei kuitenkaan ihan tavanomainen, vaan jonkinasteinen sekoitus Trials-pelien kaverien välistä kilpailua ja Dark Soulsin seinäkirjoittelua. Online-pelaamisen sijaan pelaajat voivat kirjoittaa luolastojen seinille viestejä, joissa voidaan antaa vinkkejä tai varoituksia muille. Viestit eivät ole kuitenkaan julkisia koko internetille, vaan ainoastaan omalla kaverilistalla oleville. Tämä voikin luoda peliin aivan omanlaisensa viehättävän seikkailemisen kulttuurin, etenkin jos peli kestää jälleenpelaamista ja viestejä jätetään ja luetaan alkuviehätyksenkin laannuttua.

Mainittakoon näin loppuun vielä eräs jännittävä yksityiskohta. Pelin tarina näet kerrotaan suurelta osin runomuodossa. Balladeina.

Käsikirjoittaja Jeffrey Yohalem mietiskelikin, että ”se on kovin jännittävä ja haastava tapa kertoa tarinaa. Se on hyvin jäykkä muoto tarinankerronnalle, ja koska suuri osa pelin dialogista kerrotaan vain tekstinä, niin tavoitteeni on upottaa peliin mahdollisimman paljon viestejä ja merkitystä. Ja kertoa ne niin vähin sanoin kuin mahdollista. Samalla iso osa tarinaa välittyy suoraan pelaamisen kautta.”

Child of Lightia ei voi sanoa indiepeliksi, mutta siinä on paljonkin nerokkaan pienen indietiimin ajatuksenlentoa ja henkeä. Se on kuitenkin paketoitu äärimmäisen ammattitaitoisen, noin 30-päisen tiimin rakkaudella rakentamaan kehikkoon, jossa on ainutlaatuisen persoonallinen ote ja toteutus. Harvoin olen nähnyt seikkailua, joka tuo yhtä hienolla tavalla mieleen kauneimmat satukirjat – ja on kuin elävä runo.

Child of Light

Tekijä Ubisoft Montreal

Julkaisija: Ubisoft

Tulossa: PC, PlayStation 3, PlayStation 4, Wii U, Xbox 360, Xbox One

Pelaajia: 1, 2 (samalla koneella, internetissä?)

Pelin kotisivu: www.ubi.com

Jukka O. Kauppinen