Domen pelitoimituksen vuoden pelit: osa 1
Kuten tarkkaavaisimmat lukijat ovat jo huomanneet, hoidimme vuoden peli -äänestyksemme tänä vuonna hieman eri tavalla. Ne oikeat ja vakavammat vuoden pelit valitsette te. Siinä sivussa me listasimme kukin omat vuoden 10 suosikkipeliämme tietäen hyvin, että emme ikinä tulisi pääsemään yhteisestä listasta yksimielisyyteen. Mutta jotain piti tehdä. Jotain tavallisuudesta poikkeavaa. Niinpä keksimme omat kategoriamme!
Tajusimme jo aikaa sitten, että toimituksen yhteiset ja vakavat vuoden pelit olisivat aivan turha viritelmä. Ensinnäkin Domen viralliset palkinnot jaetaan lukijoiden äänten perusteella. Niin se on aina mennyt, niin se tulee menemään jatkossakin. Lisäksi olemme aina salaa pitäneet vuoden peli -listoja hieman turhina. Ne ovat aina täynnä samoja pelejä saitista toiseen, eikä kukaan lopulta hyödy niistä mitään.
Ratkaisu ongelmaan oli helppo: ei jaetakaan samoja palkintoja kuin kaikilla muilla saiteilla. Löimme viisaat päämme yhteen ja kuhmujen laskeudutta keksimme pinon kategorioita, joista meillä oli jotain muutakin sanottavaa, kuin että Skyrim on hyvä peli. No, yritys hyvä kymmenen: nähdään se Skyrim silti listoilla useasti. Äänet olivat toimituksen yhteisiä, tämän jälkeen kunkin pelin hehkutus jätettiin vapaaehtoisten toimittajien harteille — tai vapaaehtoisten puuttuessa minun. Toivottavasti nautitte!
Pelihahmo, jonka haluaisimme kaveriksemme: Batman
Varasijoilla: Ezio Auditore da Firenze, Augustus ”Cole Train” Cole
Tämä arvostettu palkinto jaetaan pelihahmolle, jonka Domen toimittajat haluaisivat eniten kaverikseen. Parhaat bileet, hienoimmat lelut, suurin kukkaro tai monet muut edut voivat olla niitä syitä, joilla kaveruutemme voitetaan.
Haluaisin, että minulla olisi monta ystävää. Monta SUPERystävää. Jotka auttaisivat minua, puolustaisivat minua ja olisivat siisteimpiä tyyppejä ikinä. Siis minun jälkeeni.
Mutta harvemmin taistelen avaruuden superpetoja vastaan, eikä Tampereen yökään niin kovin vaarallinen ole, vaikka mummojen kirjoitukset Aamulehden yleisönosastolla niin väittävätkin. Ainakaan oma turvallisuuteni ei siksi olisi riippuvainen Lepakkomiehen kaveruudesta, vaikka hän onkin se jamppa, jonka Domen pelimiehet kaikkein mieluiten haluaisivat kaverikseen.
Toki Cole Train (Gears of Warin megamuskelimies) ja Ezio Auditore da Firenze (Assassin’s Creed) olisivat mukavia seuralaisia ihan muutenkin, joskin Colen pyytäisin varmaan mukaani etenkin silloin kun haluan päästä ihan väkisin jonkin ison ja piukkaan pakatun ihmismassan läpi. Saisinkohan akkreditoitua hänet avustajakseni rock-festareille kamerankantajaksi?
Mutta Bätmäääään, siinä vasta kaveri. Jos olisin Kissanainen, niin tietäisin kyllä missä kehräisin. Mutta kun en ole ja no homo, joten ollaan vain kavereita. Jäbä, jolla on lepakkoauto, lepakkosukellusvene, lepakkolentokone ja kaikkea muuta, siinä vasta jäbä. Ja oma luola, täynnä kaikkea tosi vänkää.
Kyllä te tiedätte. Lepakkomies, hienoin mies. Tosin saattaisihan siinä olla vähän hankaluuksiakin, kun ihan rauhallinen kahvihetki vanhan kunnon Lepiksen kanssa aina häiriintyy pankkiryöstöhälytyksiin. Ja jokainen kahvipussikin ja sokeripalat täytyy analysoida tarkasti, ettei vain pahuksen Pingviini ole niitä myrkyttänyt.
Olisi Batmanin kaveruus silti joka hetken arvoista, aina siihen hetkeen saakka kun makaan vihreäksi turvonneena Jokerin tukikohdan lattialla, haiden näykkiessä varpaitani.
Jukka O. Kauppinen
Pelisarja, jonka haluamme loppuvan: Call of Duty
Varasijoilla: Final Fantasy, Duke Nukem
Maailma on täynnä kehnoja tai keskinkertaisia pelisarjoja. Mutta sitten on myös niitä isoja, hyviä ja liiankin suosittuja pelisarjoja, joita on venytetty venyttämistään aivan liian pitkälle. Liian kauas. Liian kauan. Mikä olikaan Domen pelimiekkosten ykköspeli lopullisesti teilattavaksi?
Vihatkaa! Rakastakaa! Sillä Call of Duty on peli(sarja), joka saa mielet kuumiksi.
Toiselle sijalle lopetettavien pelisarjojen listalla ylsi Final Fantasy, kolmannelle Duke Nukem. Ensin pari sanaa niistä. Final Fantasyt olivat aikoinaan upeita ja mukaansatempaavia jrpg-seikkailuja. Sittemmin niistä on tullut Square Enixin lypsylehmiä, joita kierrätetään säälimättömästi pelikoneelta toiselle puhtaasti rahastusmielessä. Jo riittää, sanon minä! Ja Duke Nukem sitten? Ei se Duke Forever mitään, mutta oletteko nähneet niitä kamalia sivusta kuvattuja Duke-tasohyppejä, joita pikkufirmat ovat suoltaneet mobiilipelikoneille ja jopa PC:lle? Hyvä hitto, Dukesta on tehty YKSI hyvä moderni 3D-räiskintä ja pari muinaista DOS-räiskintäloikkaa – ja luultavasti toistakymmentä paskaa pikkurahastusta. RIITTÄÄ!
Ja ne Call of Dutyt sitten? Niitä vaivaa eniten se ”miljoona kärpästä VOI olla väärässä” -ongelma. Eli se, että 20 miljoonaa kaveria tykkää CoDeista aivan sikana, ja yhtä moni vihaa niitä ankarasti, vaikka ei olisi enää koskenut koko sarjaan kymmeneen vuoteen. Mutta kun on muodikasta vihata kaikkea suosittua!
Mutta ei vihata ihan heti. Ensimmäinen Call of Duty -peli oli hyvä. Erittäin hyvä! Jopa uskomattoman hyvä, hienolla toteutuksella, tarinalla, tekoälyllä ja saumattomalla toiminnalla. Call of Duty 2:n taistelut Stalingradissa ovat taatusti vaikuttavuudessaan pelihistorian upeimpien kohtausten top 10 -listalla, ja luultavasti se juttu, jota pitkän linjan fps-pelaajat muistelevat eeppisimpänä taistelukohtauksena ikinä. Missään pelissä.
Vaan rajansa kaikessa! Ei siinä mitään uutta, että pelisarjaan tehdään uusi peli vuosittain, mutta se, että pelejä ja lisäreitä tulee vielä tiheämmin, että niiden mainonta luottaa enemmän iltapäivälehtien shokkiotsikoihin kuin hyvään sisältöön ja kaikessa ammutaan yli enemmän kuin tsetseenisissi rynkyllä sarjatulta ampuessaan, niin kyllähän se jo alkaa käydä päähän.
Toki on ihan kiva, että toisen maailmansodan fps uskalsi siirtyä pois Normandian rannikoilta, mutta etenkin Modern Warfare -sarjan valtavan hype- ja kohumyllytyksen myötä moni on kyllästynyt jo täysin pelkän Call of Duty -nimen kuulemiseen. Eikä asiaa ole auttanut Activisionin kovakätinen linjakaan, kun koko pelisarjan luoneen Infinity Wardin johtajille annettiin potkut ja pelintekijöiltä yritettiin perseillä näille kuuluvia bonuksia.
Tulos on loppujen lopuksi se, että Infinity Wardilla CoDeja tekee newbietiimi, jolla ei ole homma ihan hanskassa, mikä näkyy etenkin Modern Warfare 3:n käpyisessä yksinpelissä. Toki CoDien ääressä ahkeroi myös Treyarch, joka loi taannoisen Black Opsin, mutta voisi sanoa että sarjan kehitystilanne on tällä hetkellä jokseenkin haparoivassa vaiheessa.
Call of Duty -sarjan hautaaminen onkin jokseenkin toivoton haave, kiitos vain Bobby, mutta ehkä voisimme ainakin haaveilla ainakin sen kunnon reboottauksesta. Jätetään ne väkinäiset kohujuttujen kalastelut, ja keskitytään tekemään kunnon peli. Sekä yksin- että moninpelaajille.
Jos ei, niin ehkä 24 Call of Duty -peliä jo riittää.
Jukka O. Kauppinen
”Minne lauantai katosi” –erikoispalkinto: The Elder Scrolls V – Skyrim
Varasijoilla: Minecraft, World of Tanks
Tämä palkinto perustuu tositapahtumiin. Nimettömäksi jäävä Domen toimittaja korkkasi addiktiiviseksi arvaamattomansa pelin kalsarit jalassa varhain lauantaiaamuna. Myöhään lauantai-iltapäivänä hän huomasi yhä istuvansa kalsarit jalassa pelaamassa samaa peliä, kaikki velvollisuudet hoitamatta.
Vaikka hyviä pelejä tulee optimitilanteessa kuukausittain, vain ani harva kykenee täydellisellä tavalla hämärtämään ajantajun. Hyvän pelin ja tosi hyvän pelin hienovarainen ero on siinä, siinä missä hyvän pelin ääressä seuraavan päivän aamuherätystä edeltävän unen vähäisyydestä huolestuu oikeasti, tosi hyvän pelin ääressä tämä valitettava tosiasia unohtuu täysin.
Tällä saralla vuoden palkinto menee Elder Scrolls V: Skyrimille. TES-sarjan tuorein inkarnaatio piti ilmestymisensä jälkeen toimituksemme kollektiivisesti nalkissa, kun ihmiset joutuivat kyselemään toisiltaan että onko tänään eilinen, ylihuominen vai toissapäivä. Pelille, jossa matka kohteeseen viivästyy sen takia että sen varrelle on ripoteltu tuntikausia mielenkiintoista tekemistä, tämä on täysin mahdollista. Ainoat pelin vaikutukselta säilyneet olivat ne harvat onnettomat, jotka onnistuivat välttämään pelin hankkimista.
Tero Lehtiniemi
Tätä konseptia emme halua enää ikinä nähdä: Zombit
Varasijoilla: Kauhia lähitulevaisuuden sota, muovisoitin-pohjaiset musiikkipelit
Kun Gears of War- ja Uncharted -sarjojen tekijät ilmoittivat pari viikkoa sitten paljastavansa aivan uudet, aikaisempiin tuotoksiinsa liittymättömät pelinsä, tuntui kuin joulu tulisi aikaisessa. Jotain huikean omaperäistä olisi varmasti luvassa. Vaan kuinkas kävikään? Sekä Epic että Naughty Dog kertoivat työstävänsä pelejä, joissa vastapuolella vilistäisi eläviä kuolleita. Huikean omaperäistä, totta tosiaan.
Ennen niin jännistä zombieista on tullut liikakäytön myötä helpon lisäarvon ja mielikuvituksettoman pelisuunnittelun symboli. Pitäisikö hittipeliin saada ladattavaa lisäsisältöä? Vaihdetaan pahisten tilalle ex-ruumiit. Eikö seuraavaan jatko-osaan keksitä kantavaa konseptia? Haudasta nousseet vain asialle. Lajityypillä ei ole merkitystä, sillä tekijöiden näkemyksen mukaan nörtithän ostavat kaiken missä vilahtaa zombie.
Pitäisikö siis sittenkin katsoa peiliin? Onko pelaajista itsestään tullut aivottomia yhden idean perässä hortoilevia jäykkiksiä? Epäkuolleita sisältävien pelien määrä on ainakin kasvanut 2000-luvulla eksponentiaalisesti vuosi toisensa jälkeen, joten ostajia on oltava ja paljon.
Mitäpä jos sovittaisiin yhdessä, että vuonna 2012 ei hankita yhtään zombie-peliä, ei vaikka tekijöinä olisi Epic tai Naughty Dog, ja pakotetaan pelintekijät keksimään jotain uutta ja oikeasti omaperäistä.
Antti Mutta
Parhaiten lupauksensa lunastanut peli: The Elder Scrolls V – Skyrim
Varasijalla: Bulletstorm
Pelifirmat lupaavat ennakkoon kaiken, usein kuunkin taivaalta. Mutta kun pitäisi toimittaa ne luvatut ominaisuudet, hymyt hyytyvät ja syyllisiä saa hakea kissojen ja koirien kanssa. Nämä pelit pitivät sen, mitä lupasivat.
Kaikkihan tietävät, että Elder Scrolls -sarjan erinomaisuus on tähän asti levännyt pääasiassa modaajien harteilla. Sarjan tuoreinta osaa tehdessään Bethesda kuitenkin lupasi, että myös konsolipelaajat saisivat pelattavakseen laadukkaan rooliseikkailun.
Ja voi veljet! Olisiko lupauksia voinut paremmin lunastaa? Jotkut nirppanokat saattavat kitistä Skyrimin konsolien ehdoilla tehdyistä kontrolleista, mutta karu tosiasia on se että Bethesda onnistui pelin suhteen korjaamaan kaikki sarjaa aiemmin piinanneet ongelmat tylsistä tehtävistä, hengettömistä kaupungeista ja ongelmallisesta hahmonkehityksestä lähtien.
Kun samalla onnistuttiin kohottamaan peli lajityyppiin kirkkaimpaan kärkeen, ei välttämättä voida puhua enää lupausten lunastamisesta vaan ehkä enemmänkin ylittämisestä. Hatunnoston arvoiseen suoritukseen olisi nimittäin riittänyt paljon vähempikin, nyt Bethesdan tekemien parannusten ja korjausten myötä lopputulos on suoristaan pöyristyttävä. Lähinnä peli jättää kaksi kysymystä: kuinka parantaa tästä jatkossa, ja miksei näitä korjauksia voitu tehdä jo vuosia sitten?
Tero Lehtiniemi
Vuoden visuaalisesti päräyttävin peli: Child of Eden
Varasijoilla: Trine 2, Skyrim
Nyt ei puhuta pelistä, jossa on eniten polygoneja tai rempseimmät filtteriefektit. Nyt arvostetaan pelejä, joiden taiteellinen suunnittelu ja visio nostavat sen massan yläpuolella ja saavat suu auki ihmettelemään, että millä pirulla ne tämän näköisen pelin tekivät.
Joskus peliä aiemmin testailleena lupailin, etten tulisi peliä hankkimaan. En siksi, että peli olisi huono. Sen sijaan syy oli täysin päinvastainen: pelkäsin, ettei omat pienet kaiuttimeni eivätkä telkkari yksinkertaisesti tekisi kunniaa Child of Edenin audiovisuaaliselle spektaakkelille. Isolta kankaalta ja kunnon äänentoistolla koettuna peli nimittäin muuttuu täysin.
Child of Eden yksinkertaisesti pistää ruudulle aina vain hämmentävämpää settiä. Ensimmäisen parin tason jälkeen kuvittelisi nähneensä jo kaiken, mitä pelillä on tarjottavanaan, mutta ei. Peli pistää nenän eteen yhä vaihtelevampia maisemia. Maisemat vaihtuvat täysin jopa kentän sisällä. Joskus seikkaillaan kasvimaisemissa, sitten singahdetaan hammasrattaiden täyttämään konehelvettiin.
Lopussa kaiken sen abstraktin grafiikkaloisteen jälkeen peli pistää suurimman vaihteen silmään ja antaa kaikkensa yhdistäen kaikkien kenttien elementtejä luoden samalla jotain aivan uutta. Rez on ylitetty. Kaunein peli tähän asti.
Eric Hartin
Lisää pelitoimituksen älynväläläyksiä:
Domen pelitoimituksen vuoden pelit: osa 2
