Uusimmat

Star Wars: The Old Republic – ensikosketus BioWaren megamorppiin

20.10.2011 19:00 Tero Lehtiniemi

Verkkoroolipeli on onnistuessaan tekijöilleen mahtava bisnes, mutta todelliset menestystarinat ovat jääneet harvalukuisiksi. World of Warcraftin ja erinäisten freemium-viritysten hallitsemille markkinoille on kuitenkin yllättävän paljon tunkua. Keskimääräistä mielenkiintoisempia tungettelijoita on hyvin vähän, mutta yksi niistä on selkeästi ylitse muiden: mainioista roolipeleistään tunnetun Biowaren Star Wars: The Old Republic.

Mielenkiintoa ei suinkaan vähennä se, että firma on tehnyt ja julkaissut mainiota Knights of the Old Republic -roolipelisarjaa. Star Wars, roolipeli, mutta moninpelinä? Näillä eväillä Dome lähetti Tero Lehtiniemen EA:n Tukholmassa järjestämään esittelytilaisuuteen.

Kuten nimestäkin voi kuvitella, sijoittuu The Old Republic aikaan tuhansia vuosia ennen alkuperäisiä elokuvia. Mahtava Sithien imperiumi ja se vanhempi, kiltimpi tasavalta ovat voimatasapainossaan ajautuneet tilanteeseen, jossa hauraan rauhan vuoksi molemmat sietävät toisiaan satunnaisesti ja ainakin leikisti. Tähän epätasapainoiseen tilanteeseen astuvat mukaan pelaajat, kukin omassa roolissaan.

Sekä imperiumin että tasavallan joukoissa voi aloittaa matkansa neljän eri hahmoluokan edustajana. Hyvis-tasavallan soturi valitsee urakseen joko jedi consularin, smugglerin, trooperin tai jedisoturin. Sithin oikeamielisen imperiumin kätyrit taas lähtevät jedijahtiin joko sith inquisitorina, sith warriorina, imperial agentina tai bounty hunterilla.

 

Suurin osa hahmoluokista on melko yksiselitteisiä, ja myöhemmässä vaiheessa näistä perushahmoluokista erikoistutaan vielä eteenpäin. Esimerkiksi Sith-inkvisiittori voi erikoistua joko parantamiseen keskittyväksi sorcereriksi tai kaksiteräistä sapelia heiluttavaksi assassiniksi.

Biowaren etuna pelialalla ovat olleet halutessaan lähes yli-inhimillisiin suorituksiin pystyvät käsikirjoittajat. Puhtaan MMORPG-kilpailijan tehtailun sijaan Bioware on ymmärtänyt vahvuutensa ja keskittynyt siihen mikä tilaisuudessa puhuneen käsikirjoittaja Hall Hoodin mukaan lajityypin peleistä yleensä puuttuu: tarinaan. Muista osa-alueista tinkimättä.

Näsäviisas voisi sanoa, että kyllähän esimerkiksi Lord of the Rings Onlinen tarina on varsin eeppinen ja mielenkiintoinen. Tämä pitää kyllä paikkansa, mutta Bioware on haukannut astetta isomman palan: jokainen pelin vuorosana on puhuttu, oli kyseessä sitten tarinan kannalta oleellinen hahmo, kadulla huuteleva tarpeeton statisti tai sen tuhannen sivutehtävän antava onneton.

 

I find your lack of faith disturbing

Lopputuloksena on satoja tuhansia rivejä nauhoitettua dialogia, mikä elon laskuopin mukaan on varsin paljon. Sivutehtävien lisäksi tätä dialogimäärää kerryttävät jokaiselle hahmoluokalle uniikki tarinakaari. Yksittäisen tarinakaaren on luvattu tarjoavan viihdettä sadoiksi tunneiksi, jonka päälle isketään vielä raidaaminen, ammatit ja muu pakollinen verkkoroolipeliaktiviteetti.

Hall Hood vastasi tapahtumassa monien esittämään kritiikkiin siitä, miksi Bioware ei mieluummin tehnyt uutta Knights of the Old Republicia. Syy on yksinkertainen: The Old Republic on useita ellei jopa kymmeniä KOTOReita samassa paketissa. Kovaa puhetta, joten asiaa piti päästä testaamaan.

Koska olen paha ja ilkeä ihminen, koin pimeän puolen vedon kirjaimellisesti vastustamattomaksi. Sith-inkvisiittorini matka alkoi Korribanin tympeillä hiekka-aavikoilla, jota hallitsivat orjien ja toinen toistaan rumempian luonnonoikkujen lisäksi ne sata miljoonaa hautaa, joita koluttiin jo molemmissa Knights of the Old Republiceissa.

Jokaisella hahmoluokalla on oma tarinansa, ja inkvisiittorilla se alkoi sith-kokelaaksi ylennetyn entisen orjan roolissa. Keskustelut hoituvat Bioware-tyyliin kolme erilaista vastausvaihtoehtoa tarjoavan pyöreän valikon kautta, ja omaksuin heti antisankarilleni ylimielistä kouluttajaa haukkuvan ja tälle kettuilevan roolin, mikä luonnollisesti loppujen lopuksi kannatti.

Keskusteluissa tehtävät valinnat johtavat Hoodin mukaan polveileviin seurauksiin, mitä ei näin lyhyellä testauksella kuitenkaan voinut varmistaa. Joka tapauksessa ainakin sivutehtävät antoivat mielenkiintoisia vaihtoehtoja. Erässä varsin vähäpätöisessä, selkeästi mielenvikaiselle vanhemmalle Sith-herrasmiehelle suorittamassani tehtävässä sain tilaisuuden antaa tärkeän esineen tämän juonittelevalle alaiselle. Rehellisyys kuitenkin voitti, ja lopputuloksena poistuin paikalta kun Sith-partajermu jäi kiduttamaan selkään puukotusta yrittänyttä alaistaan. Lupaavaa!

Ääninäyttely, keskustelkuvalinnat ja yleinen henki houkuvat selkeää Bioware-fiilistä, eikä leikkimielisiä ”Get me 50 Jedi rat tails”- -tyylisiä tehtäviä näkynyt. Tottahan toki suurin osa tehtävistä on perinteistä MMORPG-kauraa, mutta hauskana bonuksena niistä useissa on piilotettuja lisätavoitteita, jotka poikivat ylimääräistä kokemusta.

Kaiken kaikkiaan pelin kovimmaksi myyntipointiksi tarkoitettu tarina on toteutukseltaan todella vakuuttava, ja jätti pakottavan tarpeen seurata sitä pidemmälle. Tässä mielessä voisi tapahtuman sanoa onnistuneen ainakin osittain.

Luolastoseikkailua ja jääpalloa

Tähän mennessä The Old Republicista nähty sisältö oli pääsääntöisesti sellaista, josta voisi nauttia varsin hyvin yksinkin. Jopa kolme kokemustasoa kovemmat hirviöt kaatuivat suhteellisen vaivattomasti, ja taistelu oli hieman kehittyneempi versio KOTOR-tyylisestä näyttävästä valosapelibaletista roolipeliympäristöön siirrettynä.

Koska peli on kuitenkin moninpeli, oli iso osa tilaisuuden ajallisesta budjetista varattu eri moninpeliosioiden esittelylle. Näistä ensimmäinen oli The Old Republicin vastaus instansseille: Flashpoint.

Flashpoint on instansoitu, juonellinen seikkailu, joista esimerkkinä näytetty neljän pelaajan Black Talon oli tarinamaisesti etenevä, useammalle avaruusalukselle sijoittuva rähinä. Puhdistettavia huoneita ja käytäviä, sekä muutama yksinkertainen pomohirviö. Mitään kovin yllättävää Flashpoint ei tarjonnut, osittain jo siksi että tason 14 esimerkkihahmot olivat alueelle aivan liian korkeita, ja parannusloitsuja tarvitsi lähinnä pomoja vastaan.

 

 

 

Vaikka esitelty Flashpoint nyt ei mikään äärimmäisen vakuuttava kokemus pelillisesti ollutkaan, oli se pelitilan esittelyyn kuitenkin asiallinen: hyvää käsikirjoitusta, oleellisen tuntuisia valintoja ja sulavaa etenemistä. Ylimaallinen helppous todennäköisesti oli valittu kokemattomampia verkkoroolipelaajia silmillä pitäen.

Flashpointissa tuli esille myös pelin omaperäisimpiin ominaisuuksiin kuuluva moninpelikeskustelu: tilan aikana tuli tilanteita, joissa ryhmän antama vastaus valittiin äänestämällä. Voittanut vaihtoehto toteutui, ja äänestäjät saivat palkinnoksi mystisiä social pointseja, joiden todellinen vaikutus jäi hieman epäselväksi.

Lisäksi tarjolla oli myös pakollista ja muodikasta pelaajien välistä tappelua, ja tämä osio ei ikävä kyllä vakuuttanut oikein millään tasolla. Osittain ehkä siksi että suurin osa pelaajista joutui tilaan eri hahmolla kuin millä oli aloittanut. Eri pisteiden hallitsemiseen perustuva Alderaan oli kuin hidastettu versio World of Warcraftin Arathi Basinista. Yksittäiset hahmot tekivät toisilleen vahinkoa niin hitaasti että ottelut kestivät valehtelematta minuutteja. Toisena pelitilana nähty hidastempoinen pallopeli tuntui suorastaan päälle liimatulta.

Positiivisia yllätyksiä

PvP-osion suhteen odotukset olivat jo etukäteen nollassa, eikä kyseinen osio ainakin tällaisenaan tainnut vakuuttaa tilaisuudessa oikein ketään. Se oli suoraan sanoen päälle liimatun oloinen tila, josta firmalla ei varsinaisesti ole muista peleistä lainkaan kokemusta, ei toisaalta asettanut minkään tasoisia ennakko-odotuksia.

Tarinan rakentamisessa Bioware sen sijaan on halutessaan tämän hetken kovimpia tekijöitä, ja The Old Republic suorastaan huokuu panostusta tähän osioon. Niinpä ei liene yllätys, että peli vakuutti tehtävillään, juonellaan, polveilullaan ja yleisellä fiiliksellään.

Tästä päästäänkin siihen, mikä sitten kuitenkin jäi häiritsemään: kaiken tämän hienon ja ihanan päällä itse varsinainen MMORPG-komponentti jäi ikään kuin kivaksi sivubonukseksi eikä varsinaiseksi päätähdeksi.

 

 

 

En oikeastaan tiedä onko tämä välttämättä huono asia, mutta olisi toki hienoa että tämäkin osa-alue olisi kunnossa. Lopputuloshan voi tietysti olla vaikka mitä, mutta toisaalta ainakin itse olen niitä ihmisiä, joita ei välttämättä haittaisi vaikka kyseessä olisikin moninpelillä kuorrutettu kuukausimaksullinen KOTOR.

Nähtäväksi jää onko The Old Republic loppujen lopuksi sitä vai jotain aivan muuta. Yksi asia on kuitenkin varma: minä aion olla paikalla tarkistamassa kummasta on kyse.

 

Star Wars: The Old Republic

Tekijä: Bioware

Julkaisija: Electronic Arts

Testattu: PC

Tulossa: PC – 20.12.2011

Pelaajia: tuhansia

Pelin kotisivu: http://www.swtor.com

Tero Lehtiniemi

 

Katso myös:

Lisää upeita pelivideoita (e)Domen videokanavalta osoitteesta https://www.youtube.com/user/wwweDomenet

 

Lue myös

Assassin’s Creed Revelations -ensikosketus osa 1 – historian ristiaallot kohtaavat Istanbulissa

Combat Wings: The Great Battles of World War II -ensikosketus

Dead Rising 2: Off the Record pursuaa rehevää zombiehuumoria

Forza Motorsport 4 -haastattelussa kerrotaan autopelin kehittämisen ja mallintamisen saloja

Graphic Adventures -kirja sukeltaa vatvoo seikkailupelien Wikipedia-historiaa

Uncharted 3 on nykypelien suurinta seikkailua

Uncharted 3: Aarteenmetsästäjä -kilpailu oli seikkailujen retki Jordaniassa

Warhammer 40K: Space Marine Chainsword -kilpailun mestarilliset teokset

Wiikon wanha: Battlefield 1942