Toimituksen suosikkipelit 2011: Petteri
Vuosi lähestyy loppuaan ja niin Domen toimitus kuin lukijatkin pohtivat ja palkitsevat vuoden suosikkipelejään. Ennen kuin pureudumme toimituksen suosikkivalintoihin ja lukijoiden vuoden peliin, liikumme henkilökohtaisemmalla linjalla. Kullekin toimituksen jäsenelle esitettiin yksinkertainen kysymys: mitkä olivat vuoden 2011 suosikkipelisi?
Kriteerit olivat mitä yksinkertaisimmat: jos se ilmestyi vuonna 2011 ja sitä pystyi pelaamaan – oli alusta sitten PC, konsoli, kännykkä tai vaikka lautapeli – se kelpasi listalle. Torstain aloittaa Petteri.
Oma pelimakuni on aina ollut hyvinkin laaja, joten 2011 on ollut minulle samalla yhtä juhlaa, mutta toisaalta myös painajaista. Liian paljon hyviä pelejä, liian vähän aikaa (ja rahaa) että ehtisi niitä kaikkia pelaamaan. Vaikka monia pelejä on jäänyt vielä pelaamatta, kymmenen parhaan pelin valitseminen oli hankalaa.
Ghost Trick (DS)
Viimeisen viiden vuoden aikana Shu Takumista on muodostunut minulle yksi niistä pelinluojista, jonka pelejä odottaa innolla heti kun ne ilmoitetaan. Tähän mennessä yksikään niistä ei ole pettänyt. Hänellä on kyky luotsata pelejä, jotka ovat omaperäisiä, hauskoja ja mukaansatempaavia. Ghost Trick ei ole tähän poikkeus. Sen erinomaiset hahmot ja viihdyttävä juoni korvaavat niitä pieniä pelillisiä puutteita, joita sen pelattavuudesta löytyy. Erityismainintana Missile on ehkäpä pelihistorian paras koira (näin on! –ML).
Tactics Ogre: Let Us Cling Together (PSP)
Yasumi Matsuno on ollut yksi suosikkiohjaajistani jo PS1:n Vagrant Storystä ja Final Fantasy Tacticsista lähtien. Tätä ennen ei ole kuitenkaan tullut pelattua Matsunon Quest-aikoina 16 vuotta sitten kehittämää ensimmäistä Tactics Ogre -peliä. Tämäkin pelihistoriallinen puute korjautui, kun Square Enix päätti teettää erään sortin päivityksen pelistä. Let Us Cling Together on erinomaisen synkkää fantasiaa, strategiaa ja politikointia. Se on PSP:n vahvan JRPG-vuoden ehdottomia kulmakiviä.
Alice: Madness Returns (PC, PS3, Xbox 360)
Tämä peli sai jotenkin käsittämättömän vastaanoton kriitikoilta. Se ei ole tietenkään täydellinen peli, mutta se tarjoaa omalaatuisen seikkailun hieman häiriintyneempään Ihmemaahan, joka vuorottelee kauniin ja groteskin välillä. Ainoa suurempi harmituksen aihe on tieto siitä kuinka paljon kehittäjiltä jäi vielä ideoita käyttämättä. Peli on joka tapauksessa sellaisenaankin kokemisen arvoinen ja piristävä poikkeus ruskeanharmaiden räiskintöjen joukossa.
Legend of Heroes: Trails in the Sky (PSP)
Monet japanilaisten roolipelien ystävät ovat valitelleet, kuinka kyseisen genren Vanhat Hyvät Ajat ovat pysyvästi ohi, eikä genre tule ikinä palaamaan kyseisen kultaisen aikakauden tasolle. Legend of Heroes: Trails in the Sky on yksi parhaimmista todisteista siitä, että edelleen osataan tehdä hyviä japanilaisia roolipelejä. Se tarjoaakin hyvän lääkkeen niille, jotka ovat tästä toivosta luopuneet.
Se muistuttaa kaikin puolin PS1-ajan JRPG-pelejä ja tarjoaa kaiken päälle yllättävänkin mukaansatempaavan ja hyvin kirjoitetun tarinan. Juonesta ja hahmoista löytyy omat kliseensä, mutta kokonaisuutena hahmot ovat pidettäviä ja tarinakin yllättää vakavuudellaan. Joitain pelin hidas tempo voi häiritä, mutta tämä antaa sijaa hahmokehitykselle, jota niin monista peleistä uupuu.
The Witcher 2: Assassins of Kings (PC)
Pelkäsin vielä viime vuoden puolella, etten pääsisi kokemaan Witcher 2:sta vasta kun mahdollisten konsolikäännösten myötä. Sain kuitenkin alkuvuodesta uuden PC:n, jolla pääsin viimeistelemään The Witcher 1:n sopivasti ennen jatko-osaa. Ja hyvä näin, sillä Witcher 2 on mitä erinomaisin roolipeli. Se häviää Skyrimeille ja vastaaville vapaudessaan, mutta se voittaa ne paremmalla maailmallaan ja juonen tiukemmalla tahdilla. Loppuratkaisu olisi voinut ehkä sulkea tämän pelin juonikuvioita paremmin sen sijaan että se petaisi niin selvästi jatko-osaa, mutta muuten tämä vastasi korkeita odotuksia.
inFamous 2 (PS3)
inFamous 2 on hiotumpi, isompi ja kaikin puolin parempi jatko-osa ensimmäiselle inFamousille. Sitä on yksinkertaisesti hauska pelata ja vaikka pelin moraalisysteemi onkin jossain määrin pinnallinen ja yksinkertainen, muutamia pelin aikaisia valintoja oli silti hankala tehdä, etenkin kun pelasi pahan puolella. Mielestäni inFamous 2 on täydellinen päätös tälle saagalle, jonka jälkeen Sucker Punch siirtyy toivottavasti uusien maailmojen pariin.
Deus Ex: Human Revolution (PC, PS3, Xbox 360)
Moni epäili Eidoksen Montrealin studion kykyä luoda alkuperäisen Deus Exin veroinen kokemus. Tavallaan he epäonnistuivat tuossa tavoitteessa, mutta lopputulos on niin lähellä, että pienet puutteet eivät jää häiritsemään. Pelin maailmaa on mukava tutkia ja suoraviivaisemmat tehtävätkin tarjoavat sopivan monta ratkaisutapaa, jotta ne jaksaa käydä läpi useampaan otteeseen.
Super Mario 3D Land (3DS)
Marion uudet seikkailut 3DS:llä keräsivät jonkin verran skeptisyyttä ennen julkaisua. Negatiivisuus oli kuitenkin hyvin ennenaikaista, sillä Super Mario 3D Land ei juuri häviä Galaxyille, vaan se tarjoaa tiukkaa ja mielikuvituksellista tasoloikintaa kannettavassa muodossa, joka yllättää vielä kahdeksannen maailman läpäisyn jälkeenkin. Pelin ainut pieni ongelma on se, että sillä kestää hetki päästä vauhtiin.
Xenoblade Chronicles (Wii)
Nintendo on aiheuttanut tämän sukupolven lokalisointipäätöksillään erityisen paljon ahdistusta ja harmaita hiuksia. Monia erinomaisia ja kiinnostavia julkaisuja on jätetty julkaisematta länsimaissa tai niiden kohtaloa on pidetty hämärän peitossa jopa vuosikausia. Näin vaikutti aluksi käyvän myös Xenoblade Chroniclesille, mutta onneksi Nintendo näki valon ja tuli järkiinsä, sillä tämän julkaisematta jättäminen olisi ollut suuri rikos JRPG-faneja kohtaan. Se tarjoaa todella ison maailman tutkittavaksi, jollaisia näkee nykyään valitettavan harvoin japanilaisissa peleissä.
Rayman Origins (PS3, Xbox 360)
Rayman Origins varastaa täpärästi vuoden parhaan tasoloikinnan palkinnon Marion 3DS-loikinnalta kiitos monipuolisemman ja jo alusta asti haastavamman tarjonnan. Se on jäänyt harmittavan vähälle huomiolle pelaajien keskuudessa. Söpöstä graafisesta tyylistä huolimatta se ei ole mikään helppo peli. Se tarjoaa nintendomaisen hiotun ja hyvin suunnitellun tasoloikintapaketin, joka jaksaa yllättää, viihdyttää ja haastaa joka käänteessä.
