Uusimmat

Vuoden 2012 paras suomipeli: Legend of Grimrock

10.01.2013 14:00 Jukka O. Kauppinen

Pyysimme lukijoitamme äänestämään joulun ja uudenvuoden välissä kymmenessä eri äänestyssarjassa muun muassa vuoden 2012 aliarvostetuinta peliä, parasta pelihahmoa, parasta käsikirjoitusta ja yllättävintä peliä. Ja tulokset näyttävät… Grimrockmaiselta.

Tulokset on laskettu lukijoiden antamien äänten yhteenlaskun perusteella. Voittajan ja muiden hyvin pärjänneiden lisäksi olemme listanneet perusteltuja ja kategoriaan soveltuvia ehdokkaita, vaikka ne eivät yltäneetkään äänimäärällisesti.

Pelikuvaukset ovat lainauksia Domen aihetta käsittelevästä jutusta.

Vuoden 2012 paras suomipeli:

  1. Legend of Grimrock
  2. Trials Evolution
  3. Angry Birds Star Wars

Vahvaa menoa. Vanhan koulun roolipelaaminen jyräsi selvällä hajuraolla Redlynxin mopohitin.

Almost Human Gamesin Olli Pelz lähettää Domen lukijoille terveisiä:

”Suurkiitokset kaikille Domen lukijoille ja meitä äänestäneille! Voitto tuntuu hienolta ja me teemme parhaamme sen eteen, että meidän seuraavatkin pelit onnistuisivat samassa!”

Pelz vihjaa myös, että studiolla on työn alla ”jotain Grimrockiin liittyvää, mutta on vielä liian aikaista sanoa mitä siitä syntyy.”

Muista myös: Äänestä: Valitse vuoden 2012 parhaat pelit

 

1. Legend of Grimrock

Lue juttu: Nelinpeli Podcast 004: Ruudun takaa

Lue juttu: Legend of Grimrock (PC)

Viidentoista euron peliksi Grimrockissa on ajallisesti pelattavaa enemmän kuin tarpeeksi, mutta sisältö jäi kieltämättä hieman laimeaksi. Aivan kuin legendaani olisi vähän vedellä lantrattu. Olisinkin toivonut vähän enemmän sälää aina aseista ja vihollisista hahmojen naamagrafiikkoihin. Oikeastaan eniten olisi auttanut jonkin olemassa olevan lisenssin hyödyntäminen. Lisäosaa on kuitenkin tulossa ja tiimi ottaa varmasti pelaajien kommentit huomioon.

Nykyisessä työssäni opettajana turhaudun välillä kun “jonnet ei muista”. Liian moni pelialan ammattilaiseksi havitteleva nuorukainen ei tunne niitä klassikkopelejä, joista aina puhutaan. Ehkä Grimrock voisi olla maitoparroille sellainen kevyt huume, josta porttiteorian myötä päätyy pian pelaamaan alkuperäistä Dungeon Masteria. Tiedä häntä, mutta ainakin itselleni jäi sellainen nälkä päälle, että taidan asennella Lands of Loren pitkästä aikaa koneelleni.

 

2. Trials Evolution

Lue juttu: Trials Evolution (Xbox 360)

Lue juttu: Trials Evolution: Riders of Doom DLC (Xbox 360) 

Lue juttu: Nelinpeli Podcast 005: Mutavalleja ja mörököllejä

Lue juttu: Trials Evolutionia juhlittiin maailmanmestarin elkein

Oli siis aika vähän tuulettaa vanhaa kaavaa ja nyt se tehtiin kirjaimellisesti, sillä Trials siirtyy ahtaista ja tunkkaisista varastohalleista ulkoilmaan. Trials Evolutionin näkyvin uudistus kun on se, että pelialueena toimii suuri maailma, josta löytyy jos jonkinlaista tapahtumapaikkaa ja miljöötä aina Normandian maihinnoususta taivaalla puikkelehtiviin vuoristoratoihin. Ja onpa mukana myös riemukkaita peliviittauksia, kuten vaikka täysin sivulta ja mustavalkoisella paletilla kuvattu Limbo-aiheinen kenttä.

Voisi helposti kuvitella, että muutos olisi pelkästään kosmeettinen, mutta näin ei suinkaan ole. Uudet pelialueet kun ovat saaneet kehitystiimin mielikuvituksen lentämään ja mukana on kaikenlaista uutta ja ihmeellistä, kuten vaikka Shadow of the Colossus –kentän jättimäiset kivikädet, jotka läpi ajettaessa yrittävät puristaa pelaajan sisäänsä. Kentät ovatkin kokonaisuutena paljon Trials HD:n vastaavia monipuolisempia.

 

3. Angry Birds Star Wars

Lue juttu: Seuraava Angry Birds on Star Wars

Lue juttu: Miten Angry Birds Star Wars -pelin suunnittelijat yhdistivät kaksi eri universumia?

Reilusti ääniä parhaan suomipelin äänestyksessä saivat myös AirBuccaneers, Alan Wake’s American Nightmare, Clash of Clans, Driftmoon, Hill Climb Racing, Lucius ja Rochard.

 

Vuonna 2011 finalistien lista näytti tältä:

  1. Trine 2
  2. Outland
  3. Rochard

 

Oma suosikkini finalisteista on...

Katso tilanne vastaamatta