Miten syntyi Demoscene-dokumentti?
Perjantaina 22.10.2010 Helsingin Kaapelitehtaalla järjestetyillä Alternative Partyilla sai ensi-iltansa Demoscene-dokumentti, eli tuttavallisemmin Demoscene Documentary. Ylen ja Alternative Partyn yhteistyönä toteutetun seitsemänosaisen dokumentin työstäminen alkoi vuoden 2009 loppupuolella, saaden päätöksensä tällä viikolla.
Dokumentin vastaava tuottaja Arttu Silvast kertoo historiikissaan suomalaisen demoscenen erästä aikakautta tutkineen projektin vaiheista ja tekemisestä.
Oheinen artikkeli on julkaistu alkujaan Silvastin omassa blogissa: Miten syntyi Demoscene-dokumentti – Making of The Demoscene Documentary
Dokumentin voit katsoa myös Domesta: YLEn demoscene-dokumentti julkaistu – katso jaksot 1-6
Idean synty
Työskentelin produktiossa niin kutsuttuna vastaavana tuottajana. Niin kutsuttuna siksi, että puuhastelin hyvinkin hands-on kaikenlaisissa rooleissa produktion syntyyn tähtäävän prosessin aikana. Niin kutsuttuna myös siksi, koska en ihan vieläkään ole täysin varma, mitä vastaava tuottaja tekee.
No joka tapauksessa, kun ajatusta Demoscene-dokumentista lähdettiin pyörittelemään, minun ehdottomana tahtotilanani oli luoda dokumentti, joka hyödyntää verkon tarjoamia ominaisuuksia mahdollisimman optimaalisesti. Halusin myös luoda produktion, joka on vuorovaikutteinen ja produktion, jonka kautta tietyt kokonaan Ylen tarjonnan ulkopuolella olevat suomalaiset saisivat jonkinlaista pysyvää kontaktipintaa Ylen tarkoitukseen ja merkitykseen yhteiskunnassa. Turha kai sitä on kieltää, että halusin myös luoda sellaisen sisältökokonaisuuden, jota itse haluaisin katsoa tai kuluttaa. Halusin luoda sisältöä, jota toivoisin Ylen minulle tarjoavan.
Edelliset ajatukset tai tahtomiset eivät kahta jälkimmäistä lukuun ottamatta missään nimessä ole omiani. Suuri osa Demoscene-dokumentin lähtökohdista pohjautuu esimerkiksi Ylen mahdollistajastrategiaan ja toisaalta taas Sosiaalisen median strategiaan. En itseasiassa tähänkään päivään ole varma, onko edellistä koskaan hyväksytty yhtiön hallituksessa, olen tosin kuullut huhua, että se olisi. Nojoo.
Tietysti, halusin myös kovasti tuottaa dokumentin nimenomaan Demoscenestä, koska tiedän, että sellaista ei ole vielä maailmassa tehty. Koin, että olen Demoscenelle velkaa, vaikka sen aktiivisen seuraamisen 2000-luvun aluilla lopetinkin. Se on aina ollut mukana elämässäni, scenellä on aina ollut huomattava vaikutus siihen, minkälainen mies minä tänä päivänä olen. Hyvässä ja pahassa.
Halusin mitä halusin, lopullisesta produktiosta tuli minusta paljon parempi kuin osasin odottaa, ja sillä on lopulta varmasti aika vähän minun haluamiseni kanssa tekemistä. Olen tottunut siihen, että asioista neuvotellaan. Joten jos tässä nyt tämä juttaurpilais-osuus tässä ja seuraavassa sitten pyrin avaamaan kaiken muistamani Demoscene-dokumentin tekoon liittyvistä seikoista ja vaiheista. Minkälaisiin ratkaisuihin päädyttiin, miten ja miksi. Minkälaisia haasteita tuli eteen, ja miten ne kyettiin hoitelemaan pois alta.
Alkuvaiheet – Suunnittelu ja käsikirjoitus
Ihan näin haluaisin kiittää Kim ”Digikim” Viljasen aktiivisuutta koko asian tiimoilta. Ilman hänen aktiivisuuttaan tätä produktiota ei olisi varmaankaan syntynyt. Kim oli vuoden 2009 aikana yhteydessä Ylen silloisiin Uusiin palveluihin (nykyään yle.fi) ja ehdotti yhteistyökumppanuutta Alternative Partyjen kanssa. Tästä tämä ajatus sitten lähti. Vuoden 2009 Alternative Partyilla järjestettiinkin sitten paljon Yle-lähtöistä toimintaa. Paikalle roudattiin muun muassa huomattava määrä Ylen vanhaa kalustoa plus muuta härpäkettä, joita tapahtuman vieraat pääsivät testaamaan. Lisäksi oli live Photoshoppausta ja DJ settiä ynnä muuta. Tapahtumassa järjestettiin myös Yle-kilpailu, jossa tarkoituksena oli tuottaa uudenlaisia konsepteja saatavilla olevasta Ylen sisällöstä. Tämän kilpailun voittikin sittemmin Jani ”Virne” LainesalonBad News -niminen konsepti. Mainittakoon, että Bad Newsin uusi toteutus osana Yleä on toistaiseksi suunnittelun alla.
Mutta, palatakseni itse dokumenttiin.
Ylipäätänsä dokumentin tekemiseen päädyttiin jossain vaiheessa vuoden 2009 loppua. Istuimme alas muutamia kertoja vaihtelevalla kokoonpanolla. Pyöriteltiin paljon ideoita. Yhtenä vaihtoehtona nähtiin niinkin iso produktio, kuin Demoscenen kollektiivisesti toteutettu historia. Tämä olisi toteutettu esimerkiksi Wikipedian työkalujen avulla ja ehkä myöhemmin myös Wikipedian video-ominaisuuksilla. Jostain syystä, en muista miksi, mutta tästä ajatuksesta luovuttiin.
Olimme kaikki yhtä mieltä siitä, että demoscenen käsittelyssä on suunnattoman suuri aukko, ja se aukko on nimenomaan kotimaisessa mediassa. Päädyimme siis pitkien pohdintojen jälkeen siihen, että tehdään dokumentti. Tämä oli siis lopputulema niistä kysymyksistä, mitä Ylen pitäisi tehdä, että demoscene-saisi enemmän näkyvyyttä, tai että ihmiset ymmärtäisivät demosceneä alakulttuurina paremmin.
Toisaalta, ehkäpä syy oli myös siinä, että Yle on periaatteessa audiovisuaalista materiaalia tuottava talo, ja että sen tekemiseen tässä talossa on osaamista. Dokumentti tuntui myös luonnolliselta areenalta formaatille, jonka ympärillä on hyvä käydä keskustelua. Ainakin itselleni juuri tämä keskustelu oli yksi päätavoitteista, halusin, että demoscenestä puhutaan.
Dokumentin aikajana 80-luvulta nykypäivään
Sen sijaan että olisimme ajatelleet, että jossain meidän tekijöiden suljetuissa suunnittelutiloissa asuu kaikki viisaus demoscenestä, päädyimme työstämään käsikirjoituksen rungon vuoden 2009 Alternative Partyillä järjestetyssä työpajassa.Yle.fi:n strategisen suunnittelijan Pirkka Aunolan vetämä työpaja johti lopulta ajallisen listan tekemiseen demoscenen merkittävimmistä demoista ja tekijöistä. Tämän listan pohjalta Thomas Puha, varsinaisen dokumentin lopullinen käsikirjoittaja ja toimittaja, sitten aikanaan muotoili Demoscene-dokumentin varsinaisen käsikirjoituksen. Tai paremmin, Thomas muokkasi Alternative Partyiltä saadut lähtökohdat niin, että ne olisivat paremmin dokumenttia vastaavassa kerronnallisessa muodossa.
Suunnitteluun käytettiin paljon aikaa työpajan jälkeenkin. Kehitystiimi vakiintui Ylen ja Alternative Partyn edustajista. Mukana olivat muun muassa Suvi ”Beeta” Alanko, Kim ”Digikim” Viljanen, Kristoffer ”Setok” Lawson. Ylestä kehitystiimiin vakiintuivat minä, ja produktion toinen tuottaja Markku Mastomäki. Myöhemmin Alternative Partyiltä tuli mukaan myös Visa-Valtteri ”Visy” Pimiä, joka auttoi myös siinä suhteessa, että dokumentti sai mahdollisimman paljon näkyvyyttä scenen sisällä ja totta kai myös muussa organisoinnissa. Visy oli myös minun ja Thomaksen kanssa Assemblyillä järjestetyssä demoscene-dokumenttia käsittelevässä seminaarissa sekä järjesti Demoscene-dokumentin näytöksen Helsingissä järjestetyssä DemoWall-tapahtumassa.
Tiedän, että Thomas käytti vielä sittemmin esimerkiksi produktion Facebook-sivua sisällön fasilitointiin. Kyseltiin listaa muun muassa merkittävimmistä scene- ja tracker-muusikoista. Musiikkijakson tekeminen syntyi Thomaksen päässä ja käsikirjoitusprosessin aikana, tämä oli minusta vähintäänkin nerokas idea, koska esimerkiksi juuri musiikki on scenessä kulkenut omaa linjaansa ja ollut hyvin merkittävässä roolissa osana koko sceneä. Musiikkijakso päätettiin julkaista myöhemmin ja erillisenä Demoscene-dokumentin aikajanasta.
Näkökulma
Digitaalista kulttuuria, demosceneä tai vaikka pelien historiaa käsitellään usein hyvin teknologisesta näkökulmasta. Tämä voi tietysti olla myös oma ennakko-oletukseni, mutta harvemmin sitä törmää materiaaliin, jossa käsiteltäisiin ihan vaikkapa sitä, miltä jotain on tuntunut pelata tai minkälaisessa ympäristössä vaikkapa demoproduktio on syntynyt. Sen sijaan digitaalista historiaa lähestytään yleensä laitteiden ja niille tehtyjen tuotteiden kautta.
Koska olen itse vanha scene-harrastaja, tiedän että sceneen liittyy paljon muitakin asioita, kuin pelkästään tietokoneet tai niiden suorituskyky, tiesin, että demoscene on alakulttuuri, jonka sisällä vallitsee omanlaisensa konsensus siitä, mikä vaikuttaa mihinkin, mikä on merkittävää ja minkä takia ihmiset toimivat niin kuin he toimivat. Siksi ainakin minulle oli ihan alusta asti selvää, että jos tehdään sceneä käsittelevä dokumentti, se tehdään nimenomaan kulttuurisesta näkökulmasta. Siitä, miksi ihmiset tekevät sellaisia demoja kuin ne ovat tai toisaalta, minkälainen on demoscenen kulttuurihistoria. Muistan Thomaksen jossain suunnittelupalaverissa sanoneen, että hän haluaisi haastatella ihmisiä kysymällä: ”Miltä sinusta tuntui kun näit Second Reality -demon ensimmäistä kertaa.”
Dokumentin lopullista näkökulmaa pohdittiinkin paljon. Käytiin keskustelua Ylestä ja julkisesta palvelusta. Siitä, miten lähes kaikilla oli jonkinlainen ennakko-olettamus siitä, että jos Yle tekee jotain, sen pitää olla sellaista, että tämä legendaarinen Pihtiputaan Mummokin sen ymmärtää.
Itse olen toista mieltä. Ei Pihtiputaan Mummon pidä ymmärtää kaikkea. Se, mitä Pihtiputaan Mummon pitää ymmärtää, on Ylen tarkoitus osana suomalaista yhteiskuntaa. En minäkään ymmärrä Saamenkielisiä uutisia tai Tartu Mikkiin -ohjelman varsinaista tarkoitusta niitä kuluttaessani, mutta silti ymmärrän, että niillä on molemmilla jonkinlainen yhteiskunnallinen merkitys, joka liittyy Ylen perimmäisiin tarkoitusperiin.
Päälähtökohtana siis oli, että tuottaisimme dokumentilla lisäarvoa demoscene-alakulttuurille. Siis niin, että materiaali olisi relevanttia nimenomaan demoscenessä toimivien ihmisten näkökulmasta, mikä taas lopulta synnyttää asioita, kuten kulttuurin vahvistuminen tai voimaannuttaminen, sen uudelleen muokkautuminen toiseen suuntaan tai muuta sellaista. Itse ainakin näen Ylen sellaisena toimijana, jonka pitäisi tukea juuri tämän tyyppisiä asioita, sen sijaan, että kokoajan mentäisiin niin sanotusti ”Sisältö edellä”.
Ehkäpä Demoscene-dokumentin puitteissa mentiin produktion tarkoitus ja vaikuttavuus ja toisaalta taas vuoropuhelu edellä. Tiedän, että muilla produktioon osallistuneilla voi olla asiasta erilaisia käsityksiä, ihan hyvä vaan, minusta se on tervettä.
Yhteisöllisyys ja yhteisön osallistuminen sisällön tekemiseen
Kokonaisuuden tekoprosessissa on ollut mukana iso määrä ihmisiä. Varsinaisen lopullisen materiaalin työstämisestä kiitos kuuluu kuitenkin Thomas Puhalle sekä Tommi Mattilalle, jotka molemmat käyttivät produktion parissa työskentelyyn huomattavan määrän työtunteja, itse asiassa enemmän kuin edes pyydettiin. Nämä herrat ovat ehdottomasti olleet produktion kulmakivi, vaikka mukana oli lopulta aika monipuolinen kaarti tekijöitä ja toteuttajia. Kiitos kuuluu myös Markku Mastomäelle, jonka ansiosta Puha ja Mattila ylipäätänsä saatiin mukaan produktioon.
Ei sinänsä. Tästä huolimatta, haluaisin nähdä koko produktion aina työpajasta Twitterin käyttöön yhtenä kokonaisuutena. Koska uskon, että juuri materiaalin työstön ympärillä tapahtunut keskustelu ja toiminta vaikuttivat siihen, mitä koko produktiolla lopulta saavutettiin tai voidaan vielä saavuttaa.
”User Generated Content” – Scenereitten tuottamat introt ja kommentit osana dokumenttia
Meillä oli jonkun verran ajatuksia siitä, että Demoscene-dokumentin pitäisi olla yhteisöllinen. Puhuttiin aika paljon niin sanotusta ”Kollektiivisesta dokumentista”. Jossain vaiheessa ainakin itse huomasin, että tämä on täysin päälleliimattua tai vaikka ei olisikaan, olisimme tarvinneet yhtä ison ryhmän tekemään yhteisömanagerointia, kuin varsinaista dokumenttia.
Mutta eipä sinänsä, kyllä tässä toki yritettiin.
Yhtenä yhteisöllisenä elementtinä produktioon haluttiin scenereitten tekemät tunnukset tai niin sanotut alku- ja lopetusintrot. Tätä varten pistimme ilmoille 10.8.2010 Material Challenge -nimisen haasteen, jonka tarkoituksena oli kerätä scenereiltä parhaimmat introt ja demot meidän käyttöömme. Demoja ei tullut.
Tämä on oikeastaan ihan hyvä opetus siitä, kuinka liian monimutkaisten asioiden pyytäminen ihmisiltä ilmaiseksi kantaa harvoin hedelmää, ja toisaalta myös siitä, kuinka vaativa ja kommunikoinnista riippuvainen prosessi hyvän, lyhyenkin, demon tekeminen on. Demot ovat jotain sellaista, mitä ei synnytetä ihan kädenkäänteessä ja tuskin niiden tekemiseen kukaan ryhtyy ihan huvikseen.
Intro-asiassa päädyttiin lopulta sitten siihen, että olin yhteydessä Markku ”Marq” Reunaseen sekä Jani ”Virne” Lainesaloon, scene-aktiiveita molemmat, joiden kanssa sitten yhdessä työstimme lyhyen intron jokaisen dokumentin alkuun. Itse puuhastelin iltapuitteina introon jonkinlaisen äänimaiseman. Intron tekemiseen osallistui myös Olli ”Astu” Pelkonen sekä vielä tässä vaiheessa julkaisemattoman scene- ja Tracker-musiikkia käsittelevän jakson intron musiikin työsti legendaarinen scene-muusikko Peter ”Skaven” Hajba. ”Marq” työsti sitten vielä tähän edellä mainittuun musiikkijaksoon erillisen intron, jossa Democene Documentary -logon sisältämät pallurat koostuivat jaksossa käsiteltyjen scene-muusikoiden nimistä.
Ja ok. Tässä mielessä asioita voi tehdä yhteisöllisesti, mutta menestyminen ja työn loppuun saattaminen vaatii huomattavan määrän ohjausta ja fasilitointia. En voi muuta kuin ihailla esimerkiksi Iron Sky -elokuvan tuottajien tapaa vastata tähän haasteeseen, koska haastavaa ja työlästä, sitä se todellakin on.
Jokainen helposti syntyvästä ”User Generated Contentista” haaveileva mediatuottaja voi huoletta heittää toiveensa hyllylle. Ja toisaalta, ainakaan tämän produktion puitteissa en haluaisi nähdä, että kyse olisi ollut millään tasolla niin sanottujen käyttäjien tuottamasta sisällöstä. Intron tekijät olivat osa tekijätiimiä kuten kaikki muutkin, tuottamassa sitä yhtä lopullista mediatodellisuutta, mihin sittemmin päädyttiin.
Minusta voisi olla ihan tervettä ajatella asiaa noin vastaisuudessakin, ihan produktiosta riippumatta.
Future Crew
Boozembly Cam 2010
Toinen näkökulma yhteisöllisyyteen projektissa syntyi jossain vaiheessa jo itse sisällön tekemisen prosessia. Ajatuksena oli, että scenereiltä pyydettäisiin heidän itse videoimiaan (esim. web-cam, ei sen raskaampaa) kommentteja eri demoista tai demoartisteista, ja nämä kommentit olisi sitten liitetty varsinaiseen lopulliseen dokumenttimateriaaliin.
Tämäkään ei toiminut ihan suunnitellusti. Lopulta päädyimmekin ratkaisuun, jossa henkilökohtaisesti nappasin kameran, pari akkuvaloa ja jalustan, ja painelin Assemblyjen yhteydessä järjestettyyn varjotapahtumaan Boozemblyyn haastattelemaan scenereitä. Thomas lähetti minulle etukäteen kysymykset, joiden kautta haluttiin lähinnä kommentteja tiettyihin demoihin. Kokonaisuus brändättiin sitten myöhemmin osaksi dokumenttia nimellä Boozembly Cam 2010.
Alun perin tarkoitus ei ollut mennä itse Boozembylille, vaan pistää kuvauskioski pystyyn Hartwall Areenan sisälle. Noh, tämäkään ajatus ei sittemmin toiminut, sillä noin 95 % vanhemmasta scene-polvesta löytyi Pasilan kallioilta. Itse haastattelujen teko oli lopulta varsin yksinkertaista. Rekrytoin hyvän ystäväni Atte ”Limboduck” Järvisen käyttämään kameraa, ja vanhan liiton demoscene-aktiivi Truck sitten järjesti minulle kymmenen ihmisen porukan, jotka kävivät jonossa antamassa omat kommenttinsa.
Tekstittäminen
Ehkä liikuttavin yhteisöllisyyden muoto projektissa liittyi varsinaisen materiaalin tekstittämiseen. Julkaisimme Demoscene-dokumentin Future Crew -jakson jo elokuussa Assemblyillä, ja siinä vaiheessa kun tämä oli saatettu YouTubeen, sain muutaman kiinnostavan sähköpostin. Olimme tekstittäneet Future Crew -jakson talkoovoimin yhdessä Thomaksen kanssa englanniksi, mutta nyt muistaakseni kolme henkilöä lähestyi minua toiveella, että saisivat tekstittää dokumentin jakson myös omalle äidinkielelleen.
Lähetinkin sittemmin englanninkieliset caption-tiedostot aikakoodeineen sähköpostin lähettäjillä sillä lopputuloksella, että Ylen YouTube-kanavalla olevassa Future Crew -jaksossa on nyt venäjän- ja italiankieliset tekstitykset. Paljon kiitoksia Dario Corno sekä Viacheslav Slavinsky.
Lopullisesta englanninkielisistä tekstityksistä vastasi Ilkka Klang.
Julkaisualustat – Posterous ja YouTube, Facebook ja Twitter
Projektin varsinaista julkaisualustaa mietittiin aika vähän. Tarvitsimme videoalustan, blogin ja pari hyvää kaksisuuntaista kommunikaatiokanavaa. Nappasin varsinaisen alustakonseptin niin ikään vuonna 2009 tuotetusta Pekka Himasen tähdittämästä Digni.fi-produktiosta. Käsittääkseni tästä suunnittelusta vastasi aikanaan Pirkka Aunola ja ideana oli, että materiaali julkaistaan YouTubessa, ja että sieltä se linkitetään Posteroukseen.
Meillä oli siis lopulta blogi Posterous-palvelussa, joka sitten linkittyi kaikkeen muuhun verkossa olevaan sisältöön. Tai blogi voi tässä tapauksessa olla aika vähättelevä ilmaisu, mieluummin ehkä puhuisin Demoscene-dokumentin pääsisältöalustasta, koska lopulta projektin markkinointi URL, http://demoscenedoc.com, ohjautui sinne.
Posterous ja projektin oma YouTube-kanava pyrittiin suunnittelemaan graafisesti niin, että ne olisivat kaikissa palveluissa yhtenäisiä. Graafisesta suunnittelusta vastasi Yle.fi-etusivun toimituksen graafikko Milla ”Milderi” Moisio, joka loihti grafiikat, niin ikään Yle.fi-yksikön graafisen suunnittelijan Egon Randleppin, vuoden 2009 Alternative Partyjä varten tehtyjen grafiikan pohjalta. Milla vastasi myös Posterouksen ja YouTuben konseptuaalisesta suunnittelusta, lisäksi hän teki grafiikat myös varsinaiseen dokumentti-materiaaliin.
Jo projektin alkuvaiheessa huomasin, että Posterouksen rooli sinällään oli varsin toissijainen, julkaisimme sinne kyllä muutamia kirjoituksia, mutta varsinainen keskustelu ja toiminta sijoittuivat jonnekin muualle, käytännössä Facebookkiin. Audiovisuaalinen sisältö, kuten tiiserit ja loputa itse dokumentti, sijoittui luonnollisesti YouTubeen. Ei sinänsä, Posterous-sivuston kävijämäärät ovat olleet kyllä varsin huikeita, jos otetaan huomioon kuinka pieni sisältöalue on kyseessä. Jokaista artikkelia on luettu useita kymmeniä tuhansia kertoja projektin käynnissä olemisen aikana.
Joka tapauksessa, opin tämänkaltaisesta julkaisusta paljon. Oli hauska huomata, miten nämä eri palvelut tarjoavat omanlaisensa roolin osana sisällön tekemistä ja julkaisua. Esimerkiksi Twitter, tai paremmin Twitterin #demoscene-hashtag, toimi tässä yhteydessä varsin tehokkaana tiedotuskanavana. Ikään kuin eräänlaisena massa- tai broadcast-osuutena projektille. En ollut uskoa silmiäni erästä artikkelia julkaistessani, kun yhden sivulatauksen aikana artikkeliin oli tullut 50 lukijaa. Siis 50 klikkausta #demoscene-kanavalta sinä aikana, kun selaimeni ehti ladata sivun uudelleen.
Toisessa tapauksessa sain taas huomata, kuinka petollista voi olla, jos esimerkiksi Twitter ei toimi. Eräs julkaisemani artikkeli ei jostain syystä mennyt #demoscene-kanavalle, ja se taas aiheutti sen, että lukijat ja kävijät olivat lähempänä nollaa kuin kymmentä. Toisaalta, tähän artikkeliin on sittemmin kerääntynyt klikkauksia ihan yhtä paljon kuin muihinkin Demoscene.doc-sivustolla oleviin artikkeleihin.
Saimme tietysti myös paljon näkyvyyttä Alternative Party -tapahtuman sivuston kautta, aina kun projektin tiimoilta tapahtui jotain uutta. Lisäksi saimme paljon näkyvyyttä muun muassa Pelaaja-lehden eri kanavilta, missä Thomas työskentelee päätoimittajana. Alternative Partyjen osalta esimerkiksi Suvi ”Beeta” Alanko sekä Hanna ”Hannamanna” Manninen auttoivat projektin tiedotuksessa. Suvi myös järjesti meille mahdollisuuden saada näkyvyyttä vuoden 2010 Assemblyillä. Ylen puolesta tiedottamisesta vastasi Petro Poutanen.
YouTube taas antoi ja antaa edelleen aivan loistavan mahdollisuuden tuottaa sisältöä, joka on kaikkien ihmisten saatavilla maailmalla, ja toisaalta sisältöä, joka linkittyy kaikkeen muuhun aiheesta YouTubessa olevaan sisältöön, eli käytännössä itse demoihin. YouTube tarjoilee myös muille ihmisille mahdollisuuden upottaa sisältöämme omille alustoilleen, ja tämä taas auttaa huomattavasti sisällön verkottumista. On hauska ajatella, että tietyssä suhteessa meidän tuottamat sisällöt ovat tällä hetkellä ainoa varta vasten jäsennetty tarina, joka kertoo demojen synnystä tai niiden takana olevista ihmisistä ja kulttuurista, ja se on löydettävissä osana YouTubessa olevia varsinaisia demoja.
Facebook tarjosi meille ehdottoman täydellisen kanavan vuorovaikutukseen projektista kiinnostuneiden henkilöiden kanssa. Pidimme sceneläisiä ajan tasalla projektin etenemisestä, sekä otimme paljon kuvia, jotka liittyivät projektin eri tekovaiheisiin. Itselleni mieleen on parhaiten jäänyt Future Crew -demoryhmän jälleennäkeminen viime kesänä, jolloin siis Puha ja Mattila tuottivat dokumenttia varten haastatteluita. Demoryhmän jäsenet eivät olleet tavanneet toisiaan jopa viiteentoista vuoteen, ja tavallaan pelkästään sen tapahtuman järjestämisestä tuli sellainen olo, että nyt ollaan tekemässä jotain varsin ainutlaatuista.
Kansainvälinen ulottuvuus ja kieli
Pallottelimme kieliasiaa hyvinkin paljon. Eli käytännössä tehdäänkö tämä nyt suomeksi vai englanniksi, etenkin kun kyseessä on Ylen produktio. Lopulta päädyimme ratkaisuun, missä varsinainen audiovisuaalinen dokumenttimateriaali, eli käytännössä haastattelut ja voice-overit tehtiin suomeksi, mutta kaikki muu toiminta produktion ympärillä englanniksi. Ihan vaan siitä yksinkertaisesta syystä, että projektilla oli myös aika suuri kansainvälinen ulottuvuus. Tästä ratkaisusta on tullut itse asiassa paljon kiitosta myöhemmin ja se on pistänyt pohtimaan myös Ylen toimintaa tulevaisuudessa.
Vaikka Yle on nimenomaan kotimaista kieltä ja kulttuuria tukeva instituutio, verkon aikakaudella Ylen tuottamia sisältöjä on mahdollista ajatella myös globaalisti tai ainakin Euroopan laajuisesti. Etenkin, jos kyseessä on todella kapea kiinnostuksenkohde. En oikein vielä tiedä, miten tähän pitäisi suhtautua. Pitäisikö Ylen ajatella myös kansainvälistä yleisöä, etenkin jos kyseessä on jotain sellaista, mikä kertoo esimerkiksi suomalaisesta osaamisesta tai suomilähtöisestä ilmiöstä.
Vaikuttavuuden mittaaminen
En todellakaan ole hyvä mittaamaan asioita katsoja- tai kävijämäärillä. Ne harvoin kertovat lopullista totuutta siitä, minkälaisen reaktion produktio on kuluttajissaan tai yhteiskunnassa antanut. Toisaalta, asiaa voi lähestyä myös niin, että vaikkapa Helsingin Sanomat kirjoittaa jostain aiheesta jutun ja se olisi sitten vaikuttavaa. Valitettavasti silloin asia on yleensä yksin kirjoittavan toimittajan valinta, eikä sekään kerro ihan kauheasti mistään. Ei ainakaan minulle.
Enemmänkin haluaisin kiinnittää huomiota kommentteihin, joita erilaisten kanavien läpi olemme saaneet, ja tietysti siihen, kuinka paljon ja minkälaista keskustelua produktiostamme on käyty eri puolilla sceneä käsitteleviä julkaisuja.
Toivon, että produktiolla on ollut scenen kannalta eheyttävä vaikutus. Sellainen, että tämän teoksen puitteissa Demoscene saa enemmän arvostusta Suomessa, mutta myös muualla maailmassa. Toivon myös, että produktio ohjaa sceneläisiä tekemään lisää ja parempia demoja vastaisuudessa. Toivon myös, että scenestä tai mistä tahansa digitaalisen kulttuurin alueesta kiinnostuneet ihmiset ymmärtäisivät Ylen merkitystä paremmin osana tämän hetkistä suomalaista yhteiskuntaa.
Edellisiä voi olla tosin hieman hankala mitata, ehkäpä nämä asiat näyttäytyvät vielä joskus, jotenkin, toivon ainakin.
Mitä tulevaisuus tuo tullessaan?
Itse näen suomalaisen digitaalisen kulttuurin hyvin monipuolisena ilmiönä. Demoscene onkin sinällään tietynlainen kattotermi hyvin monenlaiselle toiminnalle, joten ehdottomasti haluaisin nähdä, että aiheessa voisi mennä vielä huomattavasti syvemmälle. Ainakin itse haluaisin vahvistaa yhteisöllistä tekemistä ja avoimuutta, haluaisin, että näiden asioiden kautta Yle voisi olla paljon lähempänä asiakkaitaan, kuin se on koskaan ollut.
Myös ihmisten kulutustottumukset ovat muuttuneet, myös tapa kertoa tarinoita on muuttunut ja muuttuu koko ajan. En oikeasti usko, että Ylen menestys tulevaisuudessa liittyisi lopulta mitenkään teknisiin ratkaisuihin tai uudenlaisiin tapoihin jaella tai tehdä tuotteita. Uskon vilpittömästi, että ainoa tapa lisätä vaikuttavuutta ja merkitystä myös vastaisuudessa on avoin yhteistyö suomalaisten, kaikkien Ylen asiakkaiden kanssa.
Niin.
Että se siitä sitte.
Valtavan Iso Kiitos kaikille Demoscene-dokumentti-projektiin osallistuneille.
Lisätietoja:
Arttu Silvastin artikkeli ja kuvat julkaistu Domessa kirjoittajan luvalla.
Artikkelin lähde: Miten syntyi Demoscene-dokumentti – Making of The Demoscene Documentary
Katso dokumentti: YLEn demoscene-dokumentti julkaistu – katso jaksot 1-6
Lue myös
Assassin’s Creed Brotherhood -ensikosketus osa 2: seikkailua vuonna 1500
Ensikosketuksessa Dead Nation – jo toisen kerran
PlayStation Move -pelien toinen aalto
Satzuma Missile Launcher tuhoaa kotona, toimistossa ja puutarhassa
Testissä Microsoft Lifecam HD-6000
Tron: Evolution – ensikosketuksessa kasariklassikon paluu
