Uusimmat

Far Cry 3 Blood Dragon –ensikosketus – lumoavaa kahjoräiskintää

12.04.2013 17:17 Jukka O. Kauppinen

Tervetuloa tulevaisuuteen, vuoteen 2007! Tuolloin kaikki on toisin!

En tiedä mitä Ubisoftin viime kesän firmajuhlissa oli leivottu kakkusten sisään, mutta vahvin ainesosa oli taatusti jotain kanelia tukevampaa. Millään muulla tavoin firman räiskyvää hauskanpitoa latauspelirintamalla ei voi selittää. Sillä eihän Far Cry 3: Blood Dragon ole mitään muuta kuin sekopäistä revittelyä, joka on kuin Byterapers Movie Productionsin projektiryhmän kosteasta vuosipalaverista varastettua. Ehkä onkin. (B)-leffatiimi sentään hylkää hölmöimmät idikset, mutta Ubisoft leipoi kaikki poisheitetyt idikset ja leipoi niistä pelin.

Juustoista menoa

Blood Dragon on peli, joka saa väistämättä hyvälle mielelle. Monellakin tapaa. Pelillisesti se ei sinänsä hirveästi yllätä – eikä ihme. Far Cry 3 -pelimoottoriin viritetty itsenäinen latauspeli ei ole lähtenyt keksimään pyörää uudelleen, vaan lainaa perusmekaniikan esikuvastaan. Eipä se mitään, etenkin kun tämä tarkoittaa samalla sitä yksinkertaista asiaa, että homma toimii – räiskintä on viihdyttävää.

Kaikki muu onkin pistetty sitten uusiksi. Ja hyvin, hyvin hämmentävällä tavalla. Peli kun rakentaa räiskintäkokemuksensa 80-luvun hengessä. Graafinen tyyli, välianimaatiot, musiikit, tarina – kaikki on niin juustoisen kasaria, että tällainen kasarin lapsi ihan herpaantuu onnesta.

Ja se tarina. Ydinsota. Ihmiskunnan rappiota. Mutaatioita. Ja sotureita, jotka ovat puoliksi ihmisiä, puoliksi koneita. He ovat cyber-kommandoja! TUTUM TUTUTUMM! Tässä sinun on soittaman Terminatorin soundtrackia syntikoillasi. Etenkin katsoessasi animoitua kohtausta, jossa pelaajan hahmo päivitetään Cyber Commando Mark IV -standardiin ja laboratoriopöydällä punavalaistuksessa makaavan hahmon päähän asennetaan osan kasvoista ja silmän peittävä kyber-implantti, jonka punainen silmävalo on enemmän Terminatoria kuin mikään ikinä.

TUTUM TUTUTUMM.

 

CYBER COMMANDO!

As Sergeant Rex Colt, you are part man, part machine, all American. You are a state-of-the-art Mark IV cyber-commando on a mission… of vengeance. You’re out to bring down your old commanding officer and his battalion of ruthless killer cyborgs-and you’ll stop at nothing to get the job done.

Mutta vaikka he ovatkin ylivertaisia ihmiskunnan sotureita, ei heilläkään silti helppoa ole. Nimittäin vastassa on säälimättömien tappajakyborgien armeija, jonka johtajalla on pahat, pahat aikeet. Miten pahat? Tosi pahat, mihin sisältyy ainakin ydinsodan raunioittaman maailman valtaaminen. Ja ilmeisesti Plan B:nä sen tuhoaminen, jos valtaaminen ei onnistu.

There’s only one force powerful enough to stop an army of rampaging killer cyborgs, mutated scientists, metal sharks and vicious Blood Dragons that shoot lasers from their eyes – that force is you.

Blood Dragon lainaa sisältöönsä, tarinankerrontaansa ja tyyliinsä kaikkea juustoisinta, kliseisintä ja kamalinta, mitä vain 80-luvulla keksittiin. Lasereita. Tronia. Kasaripoppia ja syntikoita. Räjähtäviä logoja ja pastellisävyjä.. He-Mania. VHS-videoiden venyneitä nauhoja, mutantteja ja Michael Biehniä. Kaikkea riemukasta ja naurettavaa. Eikä lopputulokselle voi kuin nauraa. Pelatessaankin. Iloisesti. Ainakin, jos on kasarin lapsi ja tunnistaa viitteet. Terminator. Blade Runner. Oih. Muiden on vakuututtava pelillisten ansioiden kautta. Eivätkä nekään ihan olemattomia ole.

Katsokaa tuota logoa. Tuota julistetta. Se on yhdistelmä kaikkia mahdollisia, mahdollisimman kasarihenkisiä logoja ja tyylejä. Logojen tyyliä etsiessään Ubisoftin suunnittelijat ottivat mallia muun muassa Ocean- ja Imagine-pelitalojen kuuluisista logoista.

Esikuvana Matt Hazard

Eräässä mielessä Blood Dragon tuo mieleen neljän vuoden takaisen riemastuttavan pikkupelin, joka luultavasti meni useimmilta täysin ohi. Eat Lead: The Return of Matt Hazard oli harvinaisen nerokkaasti ideoitu videopeli, joka kertoi jo eläköityneen toimintasankarin vihoviimeisestä yrityksestä palata takaisin parrasvaloihin. Eihän sekään mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Mutta Matt Hazard nauroi uskomattoman hersyvästi niin itselleen kuin pelihistorian suurimmille, kliseisimmille sankareille kuin toimintaviihteen megatähdillekin. Kyytiä saivat niin Doomien avaruussoturit, Duke Nukem, Stallone kuin muutkin superjätkät, upeasti parodioituna.

Eikä Matt Hazard -vertaus mennyt ihan ohikaan. Myös pelin ohjaaja tunnustaa Matt Hazardin olleen suuri esikuva siitä, mitä hän haluaisi tehdä. Se kun vain oli niin hauska ja hyvä.

Hän jatkaa…

”Halusimme tehdä Blood Dragonista kuin 80-luvun toimintaleffan, joka olisi kuin osa suurempaa brändiä. Lisenssilelut, muroja, jopa kylpysuolat. Kaikki mahdollinen. Ja tietenkin siinä pitäisi olla aivan kamala käsikirjoitus. Täydellisen yksiulotteisia hahmoja ja mitättömän vähän tunteilua. Eli puristetaan kaikki irti kasarileffoista ja tehdään niistä niin juustoinen näkemys kuin vain ikinä mahdollista.”

Siis silkkaa parhautta.

Hollywood action icon Michael Biehn (The Terminator, Aliens, and The Abyss), returns in this explosive 1980s-style sci-fi vision of a dark future where cyborgs and mutants collide. So turn off your VCR, plug in your video game cabinet, and get ready to experience all the thrills of Far Cry 3 Blood Dragon in full stereophonic sound.

Kasarimenosta löytää fiilistä myös grafiikasta. Ulkoasu ja visuaalinen tyyli eroavat hieman tavanomaisesta perusräiskinnästä ja eiköhän räjähdyksissäkin ole ihan selvää hatunnostoa Kommando-leffan ja muiden kasariräjähdysten suuntaan. Ihan oma juttunsa on tietysti hahmosuunnittelu, joka on tahallisen kyberiä ja niukkaa.

”Annoimme hahmosuunnittelijoille tarkan budjetin: esimerkiksi vihollisten asut saavat maksaa enintään 150 taalaa.”

Tällä tavoiteltiin tietynlaista halpaa tyyliä, jolla aikakauden toimintaleffoja hyvin usein tehtiin. Asusteet läimittiin yhteen milloin mistäkin, mitä nyt vain halvalla sai. Joten turha valittaa, jos vihollisten asut näyttävät tukusta ostetuilta käytetyiltä prätkäjätkän ajopuvuilta ja kypäriltä, joihin on liimattu heijastavaa teippiä. Luultavasti näin on nimenomaisesti tehty.

Wakey wakey motherfucker

Yksi juttu, minkä 80-luvun toimintaleffat osasivat tehdä täydellisesti, olivat one-linerit. Ne yksittäiset hetkautukset, mitä sankarit sanovat pudotettuaan pinteessä räpistelevän vihollisen jyrkänteeltä, tai hiljaisuuden laskeutuessa taistelukentän ylle, kun viimeinenkin vastustaja on kaatunut kuumana hyrräävän minigunin edessä. Noh, niitähän tuntuu piisaavan. Pelaaja on osan matkasta tien päällä taistelutoverinsa kanssa, välillä taas juttukaverina on kyborgin sisäänrakennetun radiolinkin kautta kommunikoiva apuri tukikohdassa. Ja sanailtavaahan riittää, kun machot pistetään tien päälle. Usein hupaisaakin sanailtavaa.

Ja tuossa tulikin mainittua taas kerran pelin yleistä teemaa kuvaava sana. ”Hupaisa”. Ja ”hauska”. Taisinpa sanoa myös ”parhautta”. Ne tulevat mieleen yhä uudestaan kun peliä ajattelee.

Unohtamatta sitä, että se on myös täynnä tulta, savua, kuolemaa ja laser-säteitä ampuvia dinosauruksia.

Ja voiko peli enää tästä parantua, kun kyberkommandot hyökkäävät vihollisen tukikohtaan Vangelisin Blade Runnerista lainaavan biisin säestyksellä?

Ensin vähän lennetään helikopterilla tukikohdan ympärillä ja laulatetaan minigunia tuhoisasti, kunnes pahin vastarinta on vaimennettu. Sen jälkeen laskeudutaan maahan ja tehdään selvää jäljellä olevista vartijoista. Tässä vaiheessa kuitenkin käy ilmi, että jotain on pielessä. Vastassa ei ole mitä tahansa satunnaisia konnia, vaan itse perivihollinen, Omega Force, omine kyborgisotureineen. Taistelusta tuleekin paljon odotettua kovempi, mutta niin vain taisteluparimme raivaa tiensä kohti vihollisen tukikohdan ytimessä sijaitsevaa tietokonekeskusta.

Ja vituiks menee.

”Kerro vaimolleni…. että… kuolin maani puolesta!”

”EI! SINÄ KERROT SEN HÄNELLE ITSE!”

Tietokonekeskus on tietenkin kerta kaikkisen upea viritys, jollaisen minäkin haluaisin. Omaan lepakkoluolaani, heti kun vain sen saan kaivettua. Valtavia mainframe-koneita, välkkyviä valoja, valtavia näyttöjä, koneiden raksutusta ja piipitystä. Systeemejä, joita ei ollut olemassa kuin 1960-1980-luvun elokuvissa. Suuri näyttö, joka näyttää maapallon kuvaa ja yläreunassa lukee ”World Domination Map”. Ja tietenkin salin keskellä mannertenvälinen ohjus, jota paha Omega Force yrittää laukaista. Miten käy, se jääköön salaisuudeksi… Mutta vähän menee juttu sekaisin, kun tajuttomaksi kolkattu sankarimme herää seuraavaksi aseettomana kyberdinosaurusten asuttamasta laaksosta. Tuotajoonoin. Elämmehän tulevaisuudessa – on vuosi 2007 ja ydinsodan jälkeisen maailman ravintoketjun ykkösenä ovat… Kyberdinosaurukset. Siis ne samat, jotka ampuvat lasersäteitä silmistään. FRIGGIN LASERS! Jotka myös tykkäävät yli kaiken herkutella kyborgeilla. Täysin loogista.

MARK IV STYLE MOTHERFUCKER

Far Cry 3: Blood Dragon on hämärä peli. Juuri oikealla tavalla hämärän sekava, humoristinen ja parodioiva. Eihän pelistä voi olla kuin tykkäämättä, kuin tulitaisteluakin säestetään raskassointuisella synamusalla. Kun se tulitaistelukin on hauskaa ja haastavaa. Eiväthän viholliset nyt ihan järjenjättiläisiäkään ole, mutta kyllä ne perhanat osaavat tunkea päälle aggressiivisesti, myös useammalta suunnalta. Eivätkä suinkaan jää aloilleen kyttäämään, että josko se tyyppi jo saisi headshotin perille. Ilkiöt.

Asepuoli ei sinänsä suuresti yllättänyt, mutta erilaisia tussareita ja apuvälineitä taisi olla kahdeksan kappaletta, mukaan lukien valotähtäimellä varustettu rynnäkkökivääri, haulikko, pistooli ja kiikaritähtäimellä varustettu tarkkuuskivääri. Käsikranaattien sijaan pelaajalla oli EMP-pulssikranaatteja, jotka ajavat käytännössä saman asian, mutta tekevät hallaa vastustajakyborgien tietojärjestelmille ympäristöä vahingoittamatta. Pelin henkeen sopivana detaljina ukko pystyy tietenkin kantamaan mukanaan koko asevarastoaan, josta vain valitaan asepyörällä kuhunkin tilanteeseen sopivin.

Blood Dragon on todella hämmentävä yllätysveto. Se on kettuileva, sarkastinen ja kiero peli, joka lämii pelaajaa poskille minkä ehtii ja saa meidät kasarin lapset hymyilemään typertyneen autuaasti. Miten voi olla – joku teki pelin JUURI MEILLE!

Samalla se on toimiva perusräiskintä, joka ei sinänsä yllätä toiminnaltaan, mutta lumoaa jatkuvalla hyvällä läpällään, hauskalla huumorillaan, suoranaisella pöljyydellään, detaljeillaan ja tyylillään.

Kasarimeininki kuitenkin herätti myös yhden pikku kysymyksen: entäpä juniorit? Miten nuoremmat pelaajat, jotka eivät aikoinaan kasvaneet Stallonen ja Schwarzeneggerin kainalossa, ymmärtävät pelin viitteet ja osaavat nauttia niistä? Tuskinpa mitenkään. Heille Blood Dragon avautuu varmasti aivan eri tavoin kuin papparaisille, mutta eivätköhän hekin löydä siitä hauskan ja erikoisen pelikokemuksen, jolle voi nauraa vapautuneesti.

 

 

Lisää upeita pelivideoita (e)Domen videokanavalta osoitteesta https://www.youtube.com/user/wwweDomenet

 

Tekijä: Ubisoft Montreal

Julkaisija:  Ubisoft

Tulossa: PC, PlayStation 3, Xbox 360

Pelaajia: 1

Muuta: Ladattava peli

Pelin kotisivu: http://www.ubi.com

Jukka O. Kauppinen

 

Ps. Pelin käsittämättömän upeaa soundtrackia voi kuunnella täältä:

Linkki: http://soundcloud.com/daawatcha-1

Eräänkin tuttavan sanoin: ”synalayeröinnit kokaiinipainajaisten tuolta puolen.”

 

Lisää aiheesta

Eat Lead: The Return of Matt Hazard (PS3, 360)

Eat Lead on kuin videopelin muottiin puserrettu tiivistelmä mustaa huumoria ja pelimaailman historialle irvailua. Se on riemastuttava toimintapeli, joka on samalla niin kovin helppo ymmärtää väärin. Tätä ei pidä arvioida räiskintäpelinä, vaan pikemminkin toiminnantäyteisenä parodiana. Ja silloin tarjolla on vadillinen silkkaa peliherkkua.

Lue myös

Battlefield 4 –ensikosketus – hypen alta pilkistää DICEn kasvava halu kertoa tarinoita

Dark –ensikosketus osa 2 – pimeää kyberpunkismia, vampyyreitä ja Witcherin ääntä

Fester Mudd –haastattelu: suomalaista villin lännen komediaa

Flashback-ensikosketus – upea uudelleentulkinta 20 vuoden takaisesta scifi-klassikosta

LucasArtsia muistellen – suosikkejamme ja inhokkejamme vuosien varrelta

Saint’s Row IV –ensikosketus – kun mikään ei enää riitä

Space Hulk: Death Angel (lautapeli)