Uusimmat

IL-2 Sturmovik: Forgotten Battles (PC)

19.04.2003 00:00 Muropaketin toimitus

Lentosimulaattorit ovat nykyään todella harvinainen luonnonvara. Viimeaikojen ainoa hyvä taistelulentämiseen keskittyvä peli on ollut IL-2 Sturmovik, joka on saanut haastetta lähinnä Microsoftin hieman epäonnistuneen Combat Flight Simulator 3:n suunnalta. IL-2 on kuitenkin pysytellyt virtuaalitaivaiden herrana ja nyt tämä laadukas peli on saanut jatko-osan, joka kantaa lisänimeä Forgotten Battles. Alunperin Forgotten Battlesin piti olla vain lisälevy, mutta pelin tekijöiden mielestä se sisälsi niin paljon uusia ominaisuuksia ja materiaalia, että sen pitäminen pelkkänä lisälevynä ei ollut enää perusteltua. Pelistä muodostuikin täysiverinen jatko-osa, joka ei vaadi alkuperäistä IL-2:sta toimiakseen.

IL2 Sturmovik: Forgotten Battles -pelin tapahtumat sijoittuvat toisen maailmansodan aikaan. Ilmaherruudesta taistellaan mm. Neuvostoliiton, Saksan, ja mikä mukavinta, myös kotoisen Suomen ilmatilassa. Suomi on muutenkin vahvasti mukana pelissä, sillä pelin kehittämiseen on osallistunut joukko suomalaisia, jotka ovat auttaneet mm. paikallisten maisemien ja toisen maailmansodan aikaisten lentokoneiden siirtämisessä peliin. Suomen ilmavoimien lentokoneissa istuminenkin tuntuu kovin kotoisalta, sillä radioliikenne on kokonaan suomenkielistä.

Vaikka Forgotten Battlesia mainostetaan jatko-osana, se täyttää lähinnä ilman emopeliä toimivan lisälevyn tunnusmerkit. Forgotten Battles sisältää viisi uutta karttaa, 89 pelaajan käyttöön annettavaa lentokonetta sekä 49 lentokonetta, joiden ohjastaminen on vain tekoälypilottien hommaa. Koneista 53 on täysin uusia , ja näistä pelaaja pääsee ohjastamaan 30:ä konetta. Tässä ovatkin paketin suurimmat uudistukset. Toki peliä on viilailtu ja viritelty sieltä täältä, mutta alkuperäistä IL-2:a pelanneet tulevat tuntemaan Forgotten Battlesin vain täysihintaisena lisälevynä, josta sentään löytyy 20 uutta yksinpelitehtävää sekä 10 moninpelitehtävää. Vieläkään pelissä ei ole kunnollista juonta, vaan tehtäviä lennetään peräkanaa ilman sen suurempia selittelyjä.

Pelin lentomallinnus on häikäisevän realistisenoloinen, joskin pelaaja voi vaikuttaa realismin tasoon valitsemalla minkälaisia apuja ja helpotuksia haluaa käyttää. Helpoimmilla asetuksilla peliä pystyy pelaamaan kuka tahansa, mutta kun realismiasetukset väännetään kaakkoon, paljastuvat joukosta ne, jotka tosiaan osaavat pelata lentosimulaattoreita. Jo pelkkä ilmaan nouseminenkin on jonkinlainen taidemuoto, sillä kiihdytyksen aikana kone tempoo itseään joka suuntaan. Liian äkkinäiset ohjausliikkeet saattavatkin tuhota pelaajan koneen ennen kuin se on päässyt edes kiitoradalta ilmaan. Ilmassa rauhallisesti lentäminen on hivenen helpompaa, mutta toiminnantäyteisissä taisteluissa kädet ovat täynnä työtä, kun omaa lennokkia pitää ohjastaa aivan äärirajoilla.

Tekoäly tarjoaa loistavan vastuksen, mutta myös erittäin laadukasta apua taistelutilanteissa. Tietokonepilotit eivät tyydy lentämään suoraan päin pelaajaa, vaan ne yrittävät hakea etua lentämällä pelaajan takana ja hyödyntämällä mm. korkeusetua. Mikäli tietokoneen ohjastama lentokone joutuu takaa-ajettavaksi, se osaa puikkelehtia ja kaarrella pelaajan ulottumattomissa erittäin hyvin ja silloin tällöin kohde saattaa päästä karkuunkin. Edun saadessaan tekoäly puolestaan on todellinen maanvaiva, jonka karistaminen saattaa tuntua lähes mahdottomalta. Tällaisissa tilanteissa punnitaan todellinen lentotaito. Moninpeli on aivan oma maailmansa, kertakaikkisen loistavaa hupia, johon vähänkään IL2:sta pitävä saattaa hukkua pitkäksi aikaa. Pienet yhteysongelmat tosin vaivaavat välillä.

Graafisilta ansioiltaan Forgotten Battles on täyden kympin arvoinen peli. Maastot ovat todella yksityiskohtaisia ja kaupungit todella näyttävät kaupungeilta, eivät vain parin talon hökkelikyliltä. Lentokoneistakin löytyy jos jonkinlaista yksityiskohtaa. Plussaa ropisee myös upeasti toteutetuista pilvistä ja auringosta, joka tosiaan häiritsee lentämistä, kun se osuu sopivassa kulmassa virtuaalipilotin silmiin.

IL-2 Sturmovik: Forgotten Battles on loistava peli, mutta alkuperäisen IL-2:n omistajille sen uudistukset eivät välttämättä vastaa täysihintaisen pelin arvoa. Mikäli Forgotten Battles olisi hieman normaalia halvempi peli, IL-2-veteraanien kannattaisi hakea se vaikka Ruovedeltä, mutta nyt kannattaa harkita ainakin kaksi sekuntia ennen pelikauppaan ryntäämistä. Kaikki muut lentosimujen ystävät voivat huoletta kääntää koneensa kohti lähintä pelikauppaa, sijaitsi se sitten missä tahansa.

— Mikko Matilainen

Minimi:
P3 800MHz (AMD Athlon 700MHz), 256Mt RAM, 32Mt 3D-kortti, 1,1Gt kovalevytilaa, Win98 tai uudempi

Testattu:
Athlon XP2100+, 512Mt RAM, 80Gt kovalevy, Geforce 4 Ti4200, Windows XP