Legend of Zelda: The Wind Waker HD (Wii U)

21.10.2013 14:44 Miikka Lehtonen

Tekijä: Nintendo
Julkaisija: Nintendo
Testattu: Wii U
Saatavilla: Wii U
Pelaajia: 1
Pelin kotisivu: http://www.zelda.com/windwaker/
Arvostelija: Miikka Lehtonen

Nintendon Wind Waker on jäänyt muistoihin eräänä GameCuben todellisista helmistä. Hurmaava, söpö ja persoonallinen Zelda-seikkailu oli erinomainen peli 10 vuotta sitten ja monien mielestä on sitä edelleen.

Nintendo selvästi uskoo samaan, sillä eräs Wii U:n syksyn merkittävimmistä pelijulkaisuista on Wind Wakerin remasteroitu HD-versio. Vieläkö magia tehoaa?

Wind Waker oli aikanaan mahtava, mutta ei aivan ongelmaton peli. Merellisiin maisemiin sijoittunut seikkailu vei tarinan vihreäasuista nuorta sankaria aaltojen harjalla seikkailusta toiseen tämän jahdatessa Ganonin vangiksi jäänyttä siskoaan ja koko maailman pelastusta.

Moni on kokenut seikkailun uudelleen ja uudelleen GameCuben välityksellä, mutta jos ollaan ihan rehellisiä, kehitys on viimeisessä 10 vuodessa kehittynyt aika paljonkin. Niinpä remasteroitu uusintaversio ei suinkaan mene hukkaan. Mutta samaan aikaan se kehitys on kehittynyt myös pelisuunnittelun puolella ja moni oli ennakkoon huolissaan siitä, vieläkö 10 vuotta vanha peli toimii designiltaan.

Vanha, mutta HD

Kyse on todellakin remasteroinnista, eikä siitä, että Nintendo olisi tehnyt saman tarinan uudelleen uuteen peliin. Aikanaan vain 4:3-kuvasuhteen näytöille ja matalille resoluutioille suunniteltu Wind Waker on nyt ehta 1080P-peli.

Suuremman resoluution ja kuvasuhteen ohella päälle on lyöty uusi valaisumoottori, joka saa aurinkoiset satamat ja varjoisat luolat näyttämään entistä ehommilta, mutta pohjimmiltaan Wind Waker on yhä Wind Waker: kun hahmomalleja katsoo läheltä, jotkut tekstuurien reunat näyttävät hieman rosoisilta tai suttuisilta, eli kyseessä on selvästi todellakin alkuperäinen taide suuremmalla resoluutiolla.

Tämä ei toki muuta sitä tosiasiaa, että Wind Waker näyttää aivan törkeän kauniilta. Yksinkertaiset ja cell shading –tekniikalla väritetyt vektorihahmot ovat skaalautuneet erinomaisesti suurelle resoluutiolla ja taidesuunnitteluhan oli erinomaista jo alunperinkin. Sininen taivas, sinisempi meri ja iloisilla pääväreillä väritetyt hahmot suorastaan räjähtävät esiin suureltakin näytöltä, eikä sen enempää Wii U:n kuin Zeldankaan tarvitse hävetä olevinaan kehittyneempien peliveljiensä rinnalla.

Vaikutelma siitä, että kyseessä on todellakin se wanha kunnon GameCube-peli suuremmalla resoluutiolla korostaa hieman rosoinen ruudunpäivitysnopeus. Useimmiten Wind Waker rullaa eteenpäin pehmeästi, mutta myrskyinen meri, ympärillä pauhaava kanuunatuli ja kova meininki saavat pelin välillä polvilleen. Harmi, ettei ongelmaan keksitty ratkaisua uusintaversion myötä.

Sananen myös Koji Kondon erinomaisesta soundtrackista, joka tempaisi ainakin minut jo alkuintron myötä täysillä mukaansa. Nintendon vakiosäveltäjiin kuuluva Kondo on vuosien varrella ehtinyt säveltämään musiikkia jos jonkinlaisiin peleihin, mutta miehen Wind Waker –soundtrack on aina ollut suosikkejani. Ja HD-versio muistuttaa erinomaisesti siitä, miksi näin on.

Audiovisuaalisesti Wind Waker HD voisi aivan hyvin olla ensi kertaa vuonna 2013 julkaistu peli, eikä kukaan epäilisi sitä hetkeäkään. Mutta eihän tämä varsinaisesti ollutkaan se huolenaihe. Kyllähän useimmat jo tiesivät, että Wind Wakerissa oli HD-potentiaalia. Miten on pelattavuuden laita?

Aaltojen tiellä

Wind Waker HD on mukavan virtaviivainen pelikokemus. Ehkä osittain sen takia, että se tehtiin aikana ennen ylipitkiä ja liikaa selittäviä tutoriaaleja. Pelaaja on tuskin ehtinyt ohjaimeen tarttua, kun jättimäinen lintu on jo siepannut Linkin pikkusiskon pieneltä paratiisisaarelta ja lennättänyt tämän kohti varjojen ja vaarojen peittämää mystistä saarta.

Mitäs muuta Link siinä tekisi kuin lyöttäytyisi yhteen paikalle saapuneen merirosvoporukan kanssa? Tästä alkaa huima seikkailu, josta ei puutu huippuhetkiä. Tempo on koko ajan ripeä ja uudet yllätykset odottavat joka kulman takana, usein Zelda-pelien tavaramerkeiksi muodostuneiden luolastojen merkeissä. Niillä on kaikilla omat teemansa, joihin nojataan kunnolla. Yllätykset eivät kuitenkaan lopu siihen, sillä kehitystiimi on ottanut meriaiheesta kaiken irti.

Wind Wakerin maailma koostuu lukemattomista pienistä saarista, jotka kelluvat laajalla ja vapaasti tutkittavalla merellä. Mukana on niin kaupunkisaaria kuin luolastojakin, mutta myös paljon muuta hauskaa ja kivaa. Tällä saarella on merirosvojen pyörittämä minipeli. Tuo saari taas on kokonaan laavan peitossa. Täällä nurkkauksessa on nopan silmälukuja vastaava kuuden saaren rypäs. Ja jos purjehtii laivansa kanssa yöllä kun kuu on pienimmillään, voi kohdata ikuisesti meriä kyntävän aavelaivan, joka katoaa kun sitä lähestyy.

Pelimaailma on ahdettu täyteen pieniä salaisuuksia, löydettäviä juttuja, ratkottavia ongelmia ja voitettavia minipelejä. Itse tykkäsin kovasti siitä, miten peli ei alleviivaa näitä salaisuuksia ja yllätyksiä liikaa. Niitä tulee vastaan ja pelaaja joko keksii keinot kokea ne tai ei. Apuna matkassa on lauma pitkin merta kätkettyjä kaloja, jotka välipalaa vastaan antavat Linkille kryptisiä neuvoja vaikka siitä, miten kummituslaivan voisi saada pysymään olemassa niin kauan, että ehtii kiivetä kyytiin. Mutta mitään ei tuputeta, mitään ei pakkosyötetä.

Itse päätarina rullaa eteenpäin mukavasti ja painollaan, eikä sen seuraavia tavoitteita tarvitse hakea kissojen ja koirien kanssa. Peli tarjoaa jatkuvasti mahdollisuuksia levitellä siipiään ja vain purjehtia pitkin upeita merimaisemia rentoutuen ja maailmasta nauttien. Aivan mahtavaa pelisuunnittelua, joka toimii kympillä edelleen.

Voisi melkein sanoa, että paremminkin kuin kympillä, sillä Nintendo on hieman korjaillut alkuperäisen pelin ongelmia. Nyt jo alkumetreiltä saa mukaansa erikoispurjeen, joka tuplaa Linkin veneen nopeuden ja pitää tuulen aina tämän takana. Alkuperäisessä pelissähän aina suuntaa vaihtaessaan joutui soittelemaan tuulen suuntaa vaihtavaa biisiä, mikä oli vähän nähty juttu jo ensimmäisen tunnin kohdalla siitä 15. tunnista puhumattakaan.

Myös loppupään niin sanottua Triforce-jahtia on helpotettu. Aikaisemminhan Linkin piti matkata läpi merten lukuisia kertoja etsiessään ja dekoodatessaan loputtomien Triforce-kappaleiden sijaintia kuvaavia karttoja ja sitten naarata niitä ylös merenpohjasta. Nyt suuri osa palasista miltei lyödään käteen ja loppujen hakeminenkin on mukavampaa. Seikkailu tuntuu yhä eeppiseltä, mutta ei enää siinä varsinaisessa ”Odysseuksen merimatkat” –mielessä.

Toimivaa taistelua

Suurin valituksen aihe löytyy Wind Waker HD:n kontrolleista ja sekin on aika vähäpätöinen. Tarjolla on perinteistä toimintaropen mätkyttelyä: Link väistelee, hyppii, lukittuu vihollisiinsa ja mätkyttelee näitä sillä mielettömällä arsenaalilla, joka jokaisen Zelda-pelin aikana mukaan kertyy. Inventaarion hallinta on entistä mukavampaa, sillä esineitä voi lennosta vippailla kosketusnäytön avulla ohjaimen pikavalintanäppäimiin. Ohjaimesta näkee myös merellä ja luolastoissa ollessaan jatkuvasti kartan, mikä helpottaa pelaamista. Jos tämä ei kiinnosta, pelata voi myös Pro Controller –ohjaimella.

Hieman yllättäen kontrollit, niin sujuvat kuin ne ovatkin, vaativat pientä harjoittelua. Tämäkin johtuu siitä, että Wind Waker ei pitele kädestä niin paljon kuin nykymeininkiin tottunut kermaperse voisi kuvitella. Vihollisiin lukittautuminen, bumerangin kohteiden lukitseminen ja jopa tarkat hypyt kielekkeiltä tuntuvat aluksi haastavilta, kun aivoja ei ole kalibroitu siihen, että kontrollit eivät tee kaikkea pelaajan puolesta. Niinpä alkuvaiheet tuntuivat hieman turhauttavilta, mutta sitten aivoissa napsahti jotain ja peli rullasi mukavasti.

Silti vielä myöhemminkin törmäsin välillä kohtauksiin, joissa olisin voinut vaikka vannoa juosseeni kohti liaania, mutta silti hypänneeni rotkoon, tai lukinneeni kohteen bumerangilleni, mutta silti heittäneeni sen päin mäntyä.

Jos tämäkään haaste ei kuitenkaan riitä, mukana on myös uusittu Hero Mode, jossa viholliset eivät enää pudottele Linkin kestoa palauttavia sydämiä ja tekevät vielä tuplasti enemmän vahinkoa kuin normaalitilassa. Sankarillista pelikokemusta kaipaavien kannattaa varata mukaansa reippaasti parannuspulloja!

Fantastista menoa

Wind Waker oli aikanaan todella kova peli, mutta ei tosiaan aivan ongelmaton. Mukana oli paljon pieniä rosoja, jotka vuosien vieriessä paistoivat alati enemmän silmiin. Ilahduttavasti Nintendo on onnistunut hiomaan suurimman osan näistä pois uusintaversiota kehittäessään.

Wind Waker HD näyttää ja kuulostaa fantastistelta, on vielä sujuvampi pelikokemus kuin alunperin GameCubella ja yksinkertaisesti todella hauska peli. Itse jumitin sen parissa aivan totaalisesti niin että normaalit aamu- ja iltarutiinini menivät aivan reisille. Aina herättyäni ja ennen nukkumaan menoa oli pakko pelata hieman Zeldaa, mikä johti väistämättä useamman tunnin mittaisiin sessioihin.

Moinen pakkopelireaktio on mainio todiste siitä, että Zelda toimii edelleen. On toki vaikea sanoa, miten hyvin se sieppaisi mukaansa jonkun, joka ei ollut pelannut aikanaan originaalia ja jolla ei ole sitä kohtaan mitään nostalgisia fiiliksiä, mutta hei: arvostelut ovat yhden miehen mielipiteitä ja tämä on minun. Uskon kyllä, että Wind Waker tehoaa pienin varauksin pelaajaan kuin pelaajaan, sillä ensiluokkainen pelisuunnittelu toimii edelleen erinomaisesti ja koko paketti on alusta loppuun niin hurmaava ja viimeisen päälle vedetty, että oksat pois. Aivan hillittömän hyvä peli.

Lisää upeita pelivideoita (e)Domen videokanavalta osoitteesta https://www.youtube.com/user/wwweDomenet

Legend of Zelda: The Wind Waker (GC)

The Legend of Zelda: The Wind Waker on niin hämmentävän monipuolinen ja palkitseva, että pahaa tekee. Pelimekaniikka on loistava, kontrollit myös ja itse pidin parjattuja grafiikoita erittäin tyylikkäinä. Varsinkin tuli ja vesi on tehty todella upeasti ja oikeastaan kaikki muukin.