Mario Kart 7 (3DS)

15.12.2011 17:30 Juho Anttila

Tekijä: Nintendo EAD
Julkaisija: Nintendo
Testattu: 3DS
Saatavilla: 3DS
Pelaajia: 1, 2-8 (lähiverkossa tai internetissä)
Pelin kotisivu: Mario Kart 7
Arvostelija: Juho Anttila

Kun jotain tekee oikein pitkään, siinä tulee yleensä aika hyväksi. Nintendo on väsännyt Mario Kart -pelejä hyvän tovin ja se näkyy myös laadussa. Mutta uhkaako kyllästyminen, kun samaa kaavaa toistetaan jo seitsemättä kertaa?

Näyttää siltä, että jokaisella Nintendon konsolilla julkaistaan ainakin ja ainoastaan yksi Mario Kart -peli. 3DS:n versiolla on tarjota edeltäjiinsä nähden myös uusi valtti. Kolmiulotteisuuden nimittäin luulisi pukevan kevyttä rallia.

Kaikkihan tuntevat Mario Kartin. Ai et vai? Kerro toki kotiin palattuasi terveisiä muille Mars-planeetan asukkaille. Lienee siis syytä kerrata, mistä yhdessä Nintendon tunnetuimmista pelisarjoista on kyse.

Mario Kart -sarjan peleissä joukko Mario-peleistä tuttuja hahmoja ajaa kilpaa mikroautoilla niin ikään Mario-pelit mieleen tuovissa ympäristöissä. Fysiikan laeista tai ryppyotsaisesta tiristämisestä ei ole tietoakaan, kun mutkaton (vitsi tahaton) pelattavuus ja naurettavan ärsyttävät bonukset vievät mennessään. Ei ihme, että lähes jokainen sarjan osa on noussut kohdekonsolinsa suosituimpien pelien joukkoon.

Tämän vuoden versio tutusta kaavasta

Tämänkertainen versio samasta tutusta kaavasta koetaan kolmiulotteisen pelaamisen edelläkävijällä, Nintendon 3DS -käsikonsolilla. Jo oli aikakin, sillä Super Mario 3D Landia ja paria muuta poikkeusta lukuun ottamatta konsolin pelitarjonta on ollut todella kuivaa.

Kolmiulotteisuutta hyödynnetään jälleen, kuten myös Super Mario 3D Landissa, esimerkillisesti. Syvyysvaikutelma ei hyppää silmille, mutta se auttaa silti hahmottamaan rataa ja etäisyyttä hienosti. Kuva pysyy hyvin kasassa eikä häiriöitä esiinny, ellei pelaaja kallista konsolia epähuomiossa niin, että katse siirtyy optimaalisen katselukulman ulkopuolelle.

Pelattavuus on juuri niin viimeisen päälle hiottua kuin mitä Mario Kart -sarjan peliltä voi odottaa. Autot tottelevat käskytystä millintarkasti, mutta menestyminen vaatii silti taitoa ja rämäpäisyyttäkin. Ilman riskejä ei voi voittaa, varsinkin, kun pakkaa sekoitetaan jatkuvasti erilaisilla bonuksilla.

Rata on yhä pullollaan bonuksia, joilla voi helpottaa omaa elämäänsä ja tehdä vastustajien kilpailusta helvettiä. Oli kyse sitten nopeutta kasvattavista turbobonuksista tai vaikkapa tielle pudotettavasta banaanista, tempuilla on aina dramaattiset seuraukset, jotka laittavat tulosluettelon helposti täysin uusiksi. Se, koska bonuksia kannattaa käyttää on yksi pelin tärkeistä pienistä taktisista päätöksistä, joka voi ratkaista eron voiton ja niukan tappion välillä.

Vaikka bonusaseissa nähdäänkin myös uusia ideoita, ollaan toistaiseksi silti liikuttu varsin tutuilla vesillä. Mutta on pelissä yllätyksiäkin. Yksi niistä on liitovarjo, jonka avulla auto muuttuu valituissa paikoissa lentokoneeksi. Se, hyödyntääkö ilmalennon tuomat mahdollisuudet vai löytyykö nopein reitti sittenkin maan tasalta on jälleen kerran yksi pelin tarjoamista taktikointimahdollisuuksista.

Tuunaa kaaraa

Mukaan on mahdutettu myös muokattavuutta. Kuskin valinnan lisäksi autoon saa valita rungon, renkaat ja käytettävän liitovarjon tyypin. Jokainen osa vaikuttaa auton suorituskykyyn, mutta yksikään ajokki ei ole ylivoimainen. Sen, minkä vaikkapa nopeudessa voittaa häviää esimerkiksi ohjattavuudessa.

Kaikki osat ja autot eivät ole avoinna alusta saakka. Lisää osia ja kuskeja saa käytettäväkseen keräämälle radalle siroteltuja kolikoita. Aina, kun rahaa on kertynyt 50:n kolikon verran, aukeaa käytettäväksi jotain uutta mukavaa. Jostain syystä rahaa ei kuitenkaan saa mukaansa kuin kymmenen kolikon verran kisaa kohden, joten keräilyä saa harrastaa hyvän tovin, ennen kuin kaikki bonukset on avattu.

Onneksi pelaaminen on kaikessa sujuvuudessaan suorastaan hurjan hauskaa. Hyvän pelattavuuden lisäksi tästä saa kiittää oivaltavaa ratasuunnittelua ja kerrassaan vakuuttavaa ulkoasua. Graafiseen ilmeeseen on panostettu. Kuskit ovat ilmeikkäitä ja maisemissa riittää ihasteltavaa. Tyyli seuraa uskollisesti Mario-pelien henkeä ja koko komeus pyörii moitteettomasti, hidastumatta tiukimmissakaan tilanteissa.

Erilaisia ratoja löytyy kokonaista 32 kappaletta. Puolet radoista on kokonaan uusia, puolet on taas valikoitu pelisarjan edellisten osien parhaimmistosta ja meikattu 3D-muotoon. Vanhat klassikot toimivat yhä, mutta myös uusien ratojen taso on korkea. Hurjat korkeusvaihtelut, erilaiset reittivaihtoehdot ja vedenalaisten osuuksien kaltainen kikkailu saa radat tuntumaan tuoreilta pitkään.

Verkossa hauskempaa, kuinka yllättävää

Yksinpeliä varten haastetta jaetaan kolmella eri tasolla. Ensimmäinen sopii imeväisille, keskimmäinen haastaa mukavasti ja kolmas pyyhkäisee noviisilta jalat alta ja potkii vielä ohi mennessään päähän. Vaikka haastetta riittääkin, ei peli ole yksin lainkaan niin hauskaa kuin verkossa.

Ideaalitilanteessa Mario Kartia pelattaisiin lähiverkossa kahdeksan pelaajan kesken. Koska Suomen kokoisessa maassa löytyy tuskin kahdeksaa 3DS:ää edes saman kaupungin alueelta, on tämä skenaario ikävä kyllä epätodennäköinen. Jos useampi 3DS kuitenkin eksyy yhteen, onnistuu moninpeli jakamalla peli muille konsoleille yhdeltä ainoalta pelimodulilta. Lisäksi pelaaminen onnistuu myös internetissä.

Yhdistäminen linjoille on helppoa eikä peliseuraa joudu yleensä odottelemaan kovin pitkään. Peli näyttää hauskasti jokaisen vastustajan sijainnin maailmankartalla. Verkkoviive ei juuri tunnu häiritsevän, vaikka kisassa olisi mukana kuskeja ympäri maailmaa.

Niin hauskaa kuin moninpeli onkin, siitä puuttuu jatkuvuus. Pistetilannetta ei seurata kisasta toiseen, vaan jokainen koitos on itsenäinen. Vaikka sama porukka pysyykin ryhmänä, jäävät kisat näin hieman irrallisiksi. Kaveriporukassa pelaaminen taas on toteutettu nintendomaisen hankalasti. Ominaisuuksiltaan vajaaksi jäävä verkkopeli onkin se syy, miksi suosituspeukalo pysyy piilossa, vaikka peli sellaisen muuten ansaitsisikin. Lähelle menee, mutta ei aivan maaliin saakka.

Jo mainittujen ominaisuuksien lisäksi pelistä löytyy myös muutama turhempi lisäherkku. Mahdollisuus ohjata autoa konsolia kallistelemalla toimii aivan yhtä huonosti kuin kaikki muutkin tähän saakka nähdyt yritykset yhdistää kolmiulotteisuus liikkeentunnistukseen. Areenat, joissa yritetään joko haalia pullein potti kolikoita tai puhkoa vastustajien autoihin kiinnitettyjä ilmapalloja eivät juuri jaksa innostaa.

Kenellekään tuskin tulee yllätyksenä se, että Mario Kart 7 singahtaa suoraan konsolin parhaiden pelien joukkoon. Nintendo yksinkertaisesti onnistuu lähes kaikessa, missä lukee Mario. Ennakko-odotuksiin nähden pelin verkko-ominaisuudet jäävät kuitenkin rahtusen suppeiksi. Harmi, sillä jos Nintendo jatkaa tuttua linjaansa, parannusta saa odottaa vasta sen seuraavan Nintendo-konsolin Mario Kart -peliin.