Uusimmat

Metal Gear Solid 3: Snake Eater (PS2)

08.03.2005 00:00 Thomas Puha

Vasta Snake Eateria pelattuaan tajuaa, kuinka sekava tapaus Metal Gear Solid 2: Sons of Liberty todella oli. Jos Metal Gear Solid 3 jää Hideo Kojiman viimeiseksi Metal Gear -peliksi, paremmin ei juurikaan olisi voinut lopettaa.

Kojima on sisäistänyt sarjansa vahvuudet sekä heikkoudet. Siitä huolimatta, että Snake Eaterissa pelattavuus on sarjan monipuolisin, Kojima on onnistunut hiomaan tärkeät pelilliset elementit huippuunsa. Tietyissä tapauksissa Kojima on kuunnellut peliensä saamaa kritiikkiä ja lopputulos onkin Metal Gear -sarjan paras peli.

Snake Eater tapahtuu kylmän sodan aikana 1960-luvulla, ennen sarjan aikaisempien pelien tapahtumia, joten peli on samalla lähtölaukaus Metal Gear -mytologialle.

Siinä missä uudet Tähtien sota -episodit eivät ole onnistuneet antamaan tyydyttävää sysäystä ja selitystä universuminsa tapahtumille, Kojima ja käsikirjoittajat Shuyo Murata ja Tomokazu Fukushima onnistuvat erinomaisesti rakentamaan pohjan tuleville tapahtumille. Tapaamme muun muassa nuoren Revolver Ocelotin ja saamme hieman selvennystä siihen, mikä ihme se MGS2:n Patriots-ryhmä oikein on. Näin ollen Snake Eaterin käsittelemät asiat avautuvat paremmin sarjan veteraaneille kuin noviiseille, mutta samalla peli ei kuitenkaan jää täysin mystiseksi sarjaan ensi kertaa tutustuville.

Mopo ei karkaa käsistä. Juoni pysyy kasassa alusta loppuun, ja lopputekstejä katsellessa tulee todella tyytyväinen olo.

1960-luku

Aikakausi tuntuu pelattavuudessa lähinnä kaiken kertovan tutkan puutteena. Viidakossa on paljon muutakin elämää vihollissotilaiden lisäksi, joten pelaajat ovat aiempaa huomattavasti vähemmän tietoisia siitä, missä vihollisia on ja mihin heidän huomionsa kiinnittyy.

Aluksi kunnollisen tutkan puute häiritsee näkökentän rajoittuneisuuden takia, mutta ratkaisut osoittautuvat pelaamista tukeviksi ja johtavat loppujen lopuksi hitaampaan pelaamiseen, jossa varustearsenaalin hyödyntäminen on tärkeää. Näin hauskaa tai jännittävää ei aiempien Metal Gearien pelaaminen ollut.

Kojima on monella tapaa lunastanut sarjan aiempien pelien potentiaalin. Ohjausmekaniikan kankeus ja lähitaisteluliikkeiden puute olivat aiempien osien ongelmakohtia, jotka ovat nyt saaneet osakseen kaivattua huomiota. Ohjaus on aiempaa toimivampaa, ja uusi CQC-lähitaistelusysteemi on yksinkertaisuudestaan huolimatta erinomainen lisäys.

Sulautuminen ympäristöön on ensimmäistä kertaa tärkeää, mikä on hieman hassua, kun ajatellaan, että sarjan peleissä on aina ollut kyse häivepelaamisesta. Sulautuminen erilaisiin ympäristöihin edellyttää oikeantyyppisen maastopuvun ja kasvomaalin yhdistelmää. Maastopukuja sekä kasvomaaleja on tarjolla useita, ja pelin aikana niitä löydetään jopa lisää. Olo on parhaimmillaan kuin Dutchilla Predatorin kohtauksessa, jossa muta peittää Schwarzeneggerin ulkoavaruuden tappajalta.

Peliympäristönä viidakko on huomattavasti kiinnostavampi ja vuorovaikutteisempi kuin sarjan aiemmat tapahtumapaikat. Viidakossa riittää yllättävänkin paljon tekemistä ja tutkittavaa. Koska Snaken yleiskuntoa on pidettävä yllä syömällä säännöllisesti, ravinnon etsiminen on yksi näistä tehtävistä.

Taistelut jättävät myös jälkensä Snakeen, joten haavojen paikkaileminen on tärkeää. Tämä tehdään Survival-valikossa, jossa voi esimerkiksi polttaa lammikossa rämpimisensä jälkeen iholtaan iilimadot tai kaivaa veitsellä ulos kroppaan jääneet luodit.

Kaiken alku

Toki pelaaminen noudattaa perinteistä kaavaa, jossa eliminoidaan yksi lopullisen pomon ryhmä kerrallaan, kunnes pomo kohdataan lopputaistelussa. Lineaarisesta tarinastaan huolimatta peli tarjoaa valtavasti mahdollisuuksia ja kokeilemisen varaa. Esimerkiksi pomotaisteluista voi selvitä mitä erilaisimmilla ratkaisuilla, jopa vain odottamalla. Tämä tekee pelaamisesta erittäin hauskaa, kun pelaaja ei ole pakotettu ratkomaan kaikkia tilanteita vain yhdellä tavalla.

Samalla Snake Eater kuitenkin osoittaa – teknisestä loistokkuudestaan huolimatta – että sarja on tullut nykyisellä toteutustavallaan päätepisteeseen.

Tunnelman luomisessa auttaa uskomaton audiovisuaalinen toteutus. Ympäristöt ovat alusta loppuun upeita, kuten hahmotkin. Kameran käyttö välianimaatioissa sekä toimintakohtauksien koreografia ovat todella edistyneitä ja jännittäviä. Graafisesti Snake Eater on PlayStation 2 -pelien ehdotonta eliittiä.

Snake Eaterin soundtrack on itse asiassa vain osaksi Hollywood-säveltäjä Harry Gregson-Williamsin (MGS2, Shrek, Phonebooth, Armageddon) käsialaa, sillä Konamin oma Norihiko Hibino on säveltänyt pelin musiikista lähes puolet. Snake Eaterissa musiikki on lähempänä taustamusiikkia kuin Sons of Libertyssä, jonka vahvasti melodinen ja aggressiivinen soundtrack tuntui usein puskevan etualalle.

Snake Eater pysyy kasassa alusta loppuun ja sisältää paljon ikimuistoisia kohtauksia sekä nerokkaita pelillisiä oivalluksia. Dialogi menee välillä yli hilseen, mutta pitkät keskustelut ovat edelleen yksi pelin huvittavimmista ominaisuuksista. Tällä kertaa on vain löydetty oivallinen tasapaino toiminnan ja elokuvapätkien välille.

Tekijä: Konami
Julkaisija: Konami
Testattu: PlayStation 2
Saatavilla: PlayStation 2
Pelaajia: 1
Pelin kotisivu: Metal Gear Solid 3: Snake Eater
 

Muropaketin uusimmat