Paper Mario: Sticker Star (3DS)

16.01.2013 18:00 Miikka Lehtonen

Tekijä: Intelligent Systems
Julkaisija: Nintendo
Testattu: 3DS
Saatavilla: 3DS
Pelaajia: 1
Pelin kotisivu: http://papermario.nintendo.com
Arvostelija: Miikka Lehtonen

Nintendon Paper Mario –sarja on aina kuulunut suosikki-Marioideni listalle. Tai hitto, suosikki-Nintendoni. Oivaltavat, hauskat ja nokkelat pelit ovat yhdistelleet hauskasti elementtejä eri peligenreistä ja olleet aina todella riemastuttavia tuttavuuksia.

Niinpä olinkin ensin hieman yllättynyt ja sitten pettynyt, kun huomasin, että Paper Mario: Sticker Star on Paper Mario oikeastaan vain nimensä verran.

Jos Super Paper Mariota ei lasketa mukaan , Paper Mario –pelit ovat aina olleet kepeitä roolipelejä, joissa Nintendo-perinteillä leikittely, hyvä huumori ja nokkelat ideat ovat olleet päivän sana. Mutta taustalla on silti aina hyrrännyt perinteinen roolipeli taisteluineen, hahmonkehityksineen ja muine tilpehööreineen.

Sticker Star näyttää ulkoisesti saman perheen vesalta, sillä myös se sijoittuu Sienimaailman paperiversioon, jossa kaikki on tehty… no, paperista. Hahmot ovat kaksiulotteisia läpysköjä, maasto ja rakennukset ovat pahvia ja niin edelleen. Tästä ideasta otetaan myös paljon irti. Joskus viholliset piiloutuvat Mariolta kääntymällä sivuttain, toisinaan taas maassa oleva läntti paljastuukin kasaan polkaistuksi eeppiseksi torniksi, joka sitten komeasti taittelee itsensä auki uusia haasteita varten.

Käsikirjoitus on myös nokkelaa tasoa ja huumori on pääasiassa toimivaa. Peukku nousee myös soundtrackille, joka koostuu rennosta jazz-renkutuksesta, sekä jazz-henkisistä klassisten Mario-biisien remixeistä. Tunnelmasta puhuttaessa wanhat Paper Mario –perinteet siis ovat yhä voimissaan. Mutta pelattavuus? Se on jotain ihan ihmeellistä.

Tarrajahtia

Pelin keskipisteessä ovat ne sen nimeenkin livahtaneet tarrat. Erinäisten sattumien kautta pino maagisia tarroja pääsee valloilleen Sienimaahan. Kuusi kuninkaallista tarraa antaa taianomaisia voimia kantajilleen, ja kuten olettaa saattaa, ne ovat kaikki päätyneet pahisten haltuun. Niinpä Marion pitää hakea ne takaisin voidakseen pelastaa Bowserin taas kerran kaappaaman prinsessan. Tarrat eivät ole suinkaan tärkeässä roolissa vain tarinassa, vaan kaikkialla. Niiden avulla taistellaan, ratkotaan kevyitä ongelmia ja tehdään kaikki muukin, mitä pelissä nyt yleensäkään voi tehdä.

Taistelut näyttävät ensisilmäykseltä perinteisiltä Paper Mario –taisteluilta. Kohdattuaan pelimaailmassa vastustajan Mario lennähtää vihollistensa kera erilliselle areenalle, jossa pyörähtää käyntiin vuoropohjainen taistelu. Nyt taistelukomentoja ei kuitenkaan valita listasta, vaan tarrakansiosta, jossa jokainen tarra vastaa yhtä hyökkäystä. Jos haluat käyttää hyppykomentoa neljä kertaa, kansiossa täytyy olla neljä hyppytarraa.

Välitön ongelma on se, että tila kansiossa on varsinkin pelin alussa aika rajallinen. Niinpä mukanaan ei voi koskaan kantaa laajaa valikoimaa kaikkia tarroja, vaan pitäisi ennakkoon osata arvella, mitä tulee tarvitsemaan. Osa tarroista ei toimi tietynlaisiin vihollisiin ja jotkut kovemmat möröt suorastaan vaativat tietynlaisia tarroja talttuakseen.

Idea on vähintään outo, sillä minun nähdäkseni se ei varsinaisesti lisää peliin mitään muuta kuin turhaa säätöä ja juoksentelua. Erityisen outoa tämä on, koska taistelu toimii muuten aivan kuin ennenkin. Hyökkäyksen tehoa voi parantaa painamalla animaation aikana oikeaan aikaan nappia, vihollisten iskuja voi torjua samalla tavalla ja niin edelleen. Tarroilla ei taistelussa tehdäkään mitään, mikä ei olisi onnistunut perinteisten taikapisteiden ja komentolistojen avulla, mitä nyt se pelin tarra-teema nyt vaatii, että kaikki pyörii tarrojen ympärillä.

Jotta tarroille saataisiin lisätekemistä, niillä myös ratkotaan kevyitä ongelmia. Ja siis todella kevyitä. Metsäpolulla nukkuu jättimäinen tuhatjalkainen, joka pitäisi herättää, jotta Mario pääsee jatkamaan. Mukana oleva maaginen tarra (älä kysy) vihjaa, että hei, nyt tarvittaisiin jotain äänekästä. Pitäisikö vieressä olevaan tarrapaikkaan kenties lyödä tarra, joka kuvaa äänekästä esinettä? Näin itse ongelma on ratkaistu noin nanosekunnissa, mutta käytännön toteutus voi kestää yllättävän kauan.

Jokaiseen ongelmaan kun kelpaa vastaukseksi tasan yksi tarra. Tässä tapauksessa trumpetti. Ei esimerkiksi imuri tai radio, jotka ovat myös äänekkäitä. Ja se trumpettitarra olisi pitänyt jossain vaiheessa seikkailua löytää pelimaailmasta, todennäköisesti kätketystä huoneesta tai valeseinän takaa. Jos löysit, voit käydä ostamassa tarrakaupasta trumpetin ja jatkaa eteenpäin, mutta jos et, edessä on pitkä ja rasittava kiertomatka jo putsatuille alueille.

Erityisen paljon tämä uudelleenrassaus ärsyttää sen takia, että se tietää väistämättä taistelua, josta ei Sticker Starissa hyödy mitään. Mario ei kerää kokemuspisteitä eikä parane hahmona taistelun seurauksena. Ainoa syy yleensäkään taistella on se, että joiltain vihollisilta saa tarroja, joita ei ole tarjolla muualla pelimaailmassa.

Mitä jääkään käteen?

Sticker Star on todella harmillinen tapaus. Se on tunnelmaltaan ja audiovisuaaliselta toteutukseltaan hauska ja sympaattinen tapaus. Eikä se tarrasettikään nyt oikeasti mitenkään kamalaa ole, mutta ei myöskään hauskaa. Voisi melkein sanoa, että tarrat eivät parhaimmillaankaan tuo peliin mitään, mutta pahimmillaan kyllä vievät siitä hieman pois. Joten miksi niitä sitten harrastetaan?

”Ei oikea Paper Mario” –väitettä tukee myös pelin yleinen runko. Sen sijaan että Mario matkaisi pitkin maita ja mantuja osallistumassa sienimaan painisarjaan tai muita perinteisiä Paper Mario –outouksia, Sticker Starin maailma on kuin mistä tahansa modernista Mariosta. Hiekkamaailma, jäämaailma, tulimaailma ja muut kliseet kiltisti kartalle litistettynä. Sitten kuljetaan kartalla kentästä toiseen etsimässä tähtiä ja tarroja.

Hauska paperimaailmalla leikittely, hyvä soundtrack ja toimiva huumori ovat sen verran hyviä aseita, että itse jaksoin Sticker Starin loppuun saakka, mutta ei se mielestäni nouse lähellekään The Thousand-Year Doorin ja muiden klassisten paperimarioiden tasoa.