Pokemon Black (DS)
Tekijä: Game Freak
Julkaisija: Nintendo
Testattu: DS
Saatavilla: DS
Pelaajia: 1
Pelin kotisivu: http://www.pokemonblackwhite.com
Arvostelija: Tero Lehtiniemi
Japanilaista alkuperää olevat taskuhirviöt, pokémonit, ovat niitä harvoja asioita, joista voi olla montaa eri mieltä ja kaikki näistä ovat oikeassa. Mutta sitten mitä mieltä thaansa Pikachusta ja tämän kavereista, niin taskuhirviöiden tähdittämien pelisarjojen väliset laatuerot ovat huomattavia.
Siinä missä Mystery Dungeonit ovat tylsyydessään säälittäviä ja Pokemon Rangers -sarja lähinnä tylsä, on pelien niin sanottu pääsarja yllättävän sympaattisesti toteutettua japsiropea. Tämän sarjan uusin taistelupari liikkuu mustan ja valkean ääripäissä, ja ottaa touhuun yllättävän synkän vaihteen. Kuka pelkää mustaa pokémonia?
Pelin alku ei varmasti yllätä ketään sarjaan aiemmin tutustunutta. Pelaaja luo yksinkertaisessa luontiprosessissa itselleen varhaisteini-ikäisen sankarin, josta pitäisi koulia kuuluisa ja pätevä taskuhirviöiden kouluttaja.
Pokémon-professorin ja noin kolmen talon kotikylän hellästä huomasta sankari(ttare)mme ajetaan varsin pian tutkimaan laajaa ulkomaailmaa, jossa olisi sekä kerättävä uusia pokemoneja, kehitettävä vanhoja että otettava matsia muiden kaupungin kouluttajien kanssa.
Kuten jo aiemmin mainittu, ottaa Pokémon Black/White-kaksikko tarinan suhteen hieman synkemmänja vakavamman vaiheen. Eksistentiaalinen kahina pokémonien vapauttamisesta haavailevan plasmajengin kanssa ei varsinaisesti vielä tyydytä verenhimoa, mutta ihan täysin puhtaasta lastenseikkailusta ei voi puhua.
Noin 40-tuntiseksi venyvä juoni on pahimmille pokémon-friikeille lähinnä jäävuoren huippu, sillä tämän jälkeen laajentunut maailma on avoinna uusille luolastoille ja hirviöille. Taskumöröille sydämensä menettäneille puuhaa piisaa parhaimmillaan sadoiksi tunneiksi, ja kerättävät hirviötkin ovat ainakin pääosin uusia.
Perinteitä kunnioittaen
Koska kyseessä on miljoonamyyntejä hakeva ja ne varmasti saava tuote, mitään kauhean mullistavia muutoksia White ja Black eivät tarjoa. Silmiin pistää ainakin pokémonien välisten taisteluiden hienoinen nopeutuminen, jonka lisäksi löytyy vino pino muita pieniä viilauksia.
Audiovisuaalisella puolella olisi tosin ehkä toivonut enemmän uudistuksia. Vaikka koko homma tällä hetkellä pyöriikin omalla painollaan ja peli myisi kuin leipää vaikka mikä olisi, hieman nätimmät maisemat ovat suurin kosmeettinen uudistus. Esimerkiksi pokémonit itse tuuppaavat pikselöitymään pahasti, ja homma tuo välillä mieleen GBA-pelin. Musiikki sen sijaan on pääsääntöisesti erinomaista, tosin ikävä kyllä tällä osastolla sääntö vaatii ne vahvistavat poikkeukset.
Koska pokémonit eivät herätä allekirjoittaneessa oikein minkäänlaista suuremman luokan tunnelatausta, on White/Blackiin helppo suhtautua. Ne jotka ovat menettäneet sydämensä näille sympaattisille taskuhirviöille pahemman kerran, ovat todennäköisesti pelinsä kuitenkin jo ostaneet.
Kaikille muille ja asiasta kiinnostuneille: Pokémon Black on takuuvarman pelisarjan takuuvarma jatkaja, joka tarjoaa edeltäjiään hiotumpaa pelattavaa, ja varsin hurjan määrän peliaikaa. Kevytotteisten JRPGiden rintamalla Pokémon Black ei edes ole ihan niin kammottava kevytvaihtoehto kuin taskuriiviöiden televisioseikkailuiden sijoittaminen lasten aamuohjelmien joukkoon voisi vihjata.
Mikäli koko ilmiö ei edes ole tuttu, on tässä markkinoiden paras vaihtoehto, jolla muodostaa oma mielipiteensä. Mitä taas tulee valintaan Whiten ja Blackin välillä, erot ovat lähinnä kahdessa eri alueessa ja niiden tarjoamissa pokémoneissa, sekä muutamissa kosmeettisissa muutoksissa.
