Recettear: An Item Shop’s Tale (PC)
Tekijä: EasyGameStation / Carpe Fulgir
Julkaisija: Carpe Fulgur
Testattu: Windows 7, Intel Core i5-750, 4 Gt keskusmuistia, Radeon HD 5850
Saatavilla: PC
Laitevaatimukset: olemattomat
Pelaajia: 1
Pelin kotisivu: http://www.carpefulgur.com/recettear/
Miikka Lehtonen
Maailmaan mahtuu jos jonkinlaisia JRPG:tä, mutta ne ovat usein prikulleen samasta puusta veistettyjä: lauma sukupuoleltaan kyseenalaisia teinejä selvittelee tunteitaan ja pelastaa maailmaa siltä pelimaailman ainoalta tyypiltä, jolla on edistyksellisiä ideoita.
Kuin pusikon takaa pelimaailman yllättäneessä Recettearissa ei nähdä mitään näistä kliseistä, sillä peli keskittyy kertomaan tarinan nuoresta tytöstä ja tämän pitämästä esinekaupasta. Eläköön kapitalismi!
Recettearin syntyvaiheet ovat mielenkiintoista kerrottavaa. Peli on julkaistu jo aikaa sitten Japanissa, mutta länsimaihin sitä ei oltu kääntämässä. Tähän tuli muutos kun pari kaverusta päätti tienata itselleen kannuksia pelilokalisoinnin parissa ja puuhata pelistä puolittain harrastepohjalta itselleen kunnollisen käyntikortin. Samalla taisi lähteä voimakas sanoma Japanin suuntaan, sillä veikeä Recettear kiikkuu yhä sitkeästi Steamin myydyimpien pelien listalla. Eikä suotta.
Voi keiju sentään
Peli saa traagisen alun, kun nuoren Recetten isä päättää lähteä jahtaamaan lohikäärmettä. Paikallisen tulivuoren huipulla tapahtuu ”epämääräinen selkkaus”, kuten peli asian ilmaisee. Isä katoaa, mutta jättää jälkeensä massiiviset velat. Kun paikallisen koronkiskurin keiju-kätyri saapuu karhuamaan rahojaan, Recettellä on kaksi vaihtoehtoa: tehdä työtä perimiensä velkojen lyhentämiseksi tai muuttaa pahvilaatikkoon.
Erinäisten käänteiden kautta Recette päätyy pyörittämään esinekauppaa yhdessä keijun kanssa, joten kaupalle annetaan sopuisasti nimeksi Recettear. Tästä alkaa seikkailu, johon mahtuu terveen kapitalismin ohella yllättäviä käänteitä ja kierteitä enemmän kuin kotitarpeiksi.
Pelinä tarkasteltuna Recettear on yhtä erikoinen kuin sen tarinakin, sillä se yhdistelee perinteistä JRPG:n luolastokomppausta yksinkertaiseen bisnes-simulaatioon. Iloisen värikäs pelimaailma yhdistyy mainiosti lokalisaatioon, joka on sen verran pätevää tasoa, että moni ammattilainenkin saa hävetä. Pari kirjoitusvirhettä toki löytyy, mutta vitsit, lukuisat peliviittaukset ja muut huumoriannokset on käännetty mainiosti ja toimivasti. Kun itse pelikin on vielä sangen veikeä niin mikäs siinä pelatessa!
Pelin keskipisteessä on Recetten esinekauppa, jonka myyntien avulla pitäisi kuitata viikottain keijujen karhuamat velat. Siinä sivussa pitäisi myös hankkia myyntiin uusia esineitä, parannella kauppaa ja tehdä muita hankintoja, mikä syö rahaa samasta potista.
Lyhennyssummat kasvavat nopeasti, eikä pelissä ole juuri varaa släkkäillä: alkuviikkojen jälkeen lyhennykset mitataan jo kymmenissä tuhansissa ja velanmaksua edeltävät päivät ovatkin aina hektistä seurattavaa, kun pelaaja toivoo hankintojensa ja päätöstensä kannattavan. Armoa ei tunneta, sillä yksi missattu maksuerä johtaa talon pakkolunastukseen, pahvilaatikkoyksiöön ja pelin päättymiseen.
Kaupassa voi myydä kaikenlaista kaupungin asukkaiden ja seikkailijoiden tarvitsemaa tavaraa homeisesta leivästä lumottuihin miekkoihin. Arkisemmat tavarat ostetaan marketista tai paikallisten kauppiaiden killasta, eksoottisempia varten pitää itse hikoilla. Mutta myipä sitten mitä tahansa, homma toimii samalla tavalla.
Jokainen päivä on jaettu neljään vuorokaudenaikaan, joihin Recette voi mahduttaa erilaisia askareita, kuten asioilla juoksemista tai kaupungin tutkimista tai istuskella tiskinsä takana myymässä tavaroitaan. Ihmiset pyörivät kaupassa katselemassa näytille asetettuja tavaroita — tai myöhemmin tulevat tekemään erikoisempia tilauksia — ja haluamansa löydettyään aloittavat tinkauksen.
Tinkaus on hauskaa puuhaa, sillä siihen vaikuttaa moni asia: Recetten kokemustaso kauppiaana, miten lämpimät välit hänellä ja asiakkaalla on, asiakkaan oma varallisuus ja niin edelleen. Jokaisella esineellä on suositushinta, mutta todella taitava kauppamies osaa etsiä hinnan, joka maksimoi hänen voittonsa ja asiakkaan tyytyväisyyden. Sitten kilisee rahaa kassaan ja kokemusta tilille.
Kokemustasojen kertyminen avaa uusia mahdollisuuksia, kuten kaupan ulkoasun kustomoinnin, esineiden ostamisen ja vaikka erikoistilausten tekemisen. Joku haluaa vaikka kolme lepakonkorvaa ylihuomiseksi. Ja mites ne sitten hankitaankaan?
Miekka heiluu
Kaupankäynti on vain puoli peliä, sillä vähän väliä Recette joutuu sponsoroimaan jotain lukuisista paikallisista seikkailijoista ja suuntaamaan kaupunkia ympäröiviin raunioihin etsimään esineitä. Mitä kovempi luolasto, sitä kovemmat palkinnot, mutta sitä kovempi riski: jos seikkailija sammuu luolastoon, mukanaan saa tuotua vain yhden esineen. Jos repussa sattuu olemaan miljoonan edestä aarteita ja seikkailijan päällä kaupasta lainatut priimakamat, se on vähän tyhjempi arpa.
Periaatteessa luolastoseikkailu on se pelin perinteisin osa: miekkamies kohkaa ympäri luolastoa mätkimässä limoja ja koboldeja, keräämässä aarteita ja nousemassa tasoja. Recettear ei tässäkään tyydy aivan tavanomaiseen, sillä seikkailu ja kaupankäynti ovat erottamattomasti toisiinsa kietoutuneita.
Pelin seikkailijat ovat hahmoja pelimaailmassa ja heidät pitää palkata seikkailijoiden killasta Recetten ja tämän keijukaverin oppaaksi. Tämä ei kuitenkaan onnistu, ellei Recettellä ole hyviä välejä heidän kanssaan ja välejä taas parannetaan kaupankäynnillä. Onnistumiset seikkailuissa taas tuovat seikkailijan helpommin Recetteariin asioille ja näin noidankehä on valmis.
Vuorovaikutus ei pääty tähän, sillä seikkailijat käyttävät reissuillaan tienaamiaan rahoja Recetten myymälässä varusteidensa parantamiseen. Jos pällit eivät itse tajua ostaa hyviä kamoja, ne voi aina antaa heille lainaksi. Tässäkin on omat riskinsä, sillä jos seikkailija tuupertuu luolastoon, se jo mainitsemani yhden kaman kotikanto tarkoittaa muikeaa persnettoa. Luolastoista pääsee turvallisesti ulos joka viidenneltä tasolta, joten riski / palkinto -heijari on taas toiminnassa.
Seikkailun vaikeustaso kasvaa myös astronomisesti, mutta ei epäreilun oloisesti. Viholliset ovat vaikeampia, mutta ainakin minulla olo koko ajan sellainen olo, että pärjääminen tai sen puute olivat kiinni vain omasta osaamisestani.
Kysymysmerkkejä taivaalla
Recettear on veikeä peli, jonka suurin ongelma on se, että tietyn pisteen jälkeen peli toistaa pahasti itseään. Kaupankäyntiin tulee kyllä pelin alussa tasaiseen tahtiin uusia kuvioita, mutta hetken päästä siitä tulee rutiinia: kamaa hyllyyn, hinta kohdalleen ja rahat tilille. Kuviota piristetään juonen avulla, sillä Recette saa kilpailijakseen ilkeän miljonäärin, joka yrittää ketjukauppansa avulla jahdata keijumarketin pois markkinoilta.
Myös seikkailu kärsii hieman siitä, että vaikka limat vaihtavat väriään ja saavat lisää kestopisteitä, ne ovat pohjimmiltaan niitä samoja limoja, joita on hakattu alkuluolastosta saakka. Toisaalta, ehkä tämä ei olekaan se pelin idea. Ehkä Recettearia pitäisi ajatella enemmänkin softaleluna, jossa kaupan kanssa näpertely ja kalenterin suunnittelu niin, että näkee mahdollisimman paljon pelimaailman ajoitetuista tapahtumista, on se pääpointti?
Oli miten oli, 15 euron hintaiseksi peliksi Recettear onnistuu. Vaikka olin itse jo nähnyt ihan tarpeeksi pelistä parin viikon jälkeen, jokunen kymmenen tuntia viihdettä irtosi silti pilkkahintaan ja ne pari viikkoa menivät iloisissa merkeissä. Ja veikkaanpa, että kun hieman aikaa on kulunut, palaan taas kaupankäynnin pariin toteuttamaan sitä aatteista kauneinta, kapitalismia.
Lue myös
Amnesia: The Dark Descent (PC)
King’s Bounty: Armored Princess (PC)
Monday Night Combat (Xbox 360)
Professor Layton and the Lost Future -ennakko (DS)
