Red Orchestra 2: Heroes of Stalingrad -ennakko (PC)

23.08.2011 17:00 Juho Anttila

Tekijä: Tripwire Interactive
Julkaisija: Tripwire Interactive
Testattu: PC Windows 7, Phenom 9850+, 4 Gt muistia, Radeon HD 5830
Tulossa: PC, 16. syyskuuta
Laitevaatimukset: Windows XP SP2, Vista tai Windows 7, Intel 2,0 Ghz prosessori tai vastaava, 1 Gt muistia, 1,5 Gt kiintolevytilaa, 128 Mt näytönohjain, joka tukee shader model 3 -teknologiaa, DirectX 9.0c
Pelaajia: 1-64
Pelin kotisivu: http://www.heroesofstalingrad.com/
Testaaja: Juho Anttila

Kaiken maailman CoDien, Halojen ja Battlefieldien jälkeen tosimies kaipaa välillä hieman tuhdimpaa purtavaa. Nimi Red Orchestra herättää muistikuvan rahtusen rukiisemmasta räiskinnästä ja nyt sille ollaan saamassa jatkoa.

Kuten nopeammat ehtivät jo pelin nimestä päättelemään, Heroes of Stalingrad sijoittuu toisen maailmansodan itärintaman käännekohtana toimineeseen kaupunkiin. Pääsimme kokeilemaan, miltä maistuu moninpeli Stalingradin maisemissa.

Red Orchestra -sarjan pelit tavoittelevat hyperaktiivisen toiminnan sijaan realismia. Ajankuvaan on panostettu, aseet ja ajoneuvot on mallinnettu viimeisen päälle ja kaiken on myös tarkoitus käyttäytyä realistisesti. Jos vertailukohtaa on pakko etsiä, voitaisiin puhua jopa toiseen maailmansotaan siirretystä Operation Flashpointista. Siitä alkuperäisestä, ei vesitetyistä uusioversioista.

Peli tulee olemaan myös balsamia konsolikammoisten haavoihin. Punainen orkesteri ei pauhaa Pleikkarilla tai Xboxilla, sen sijaan se on kehitetty vain ja ainoastaan PC-koneille. Tämä tulee näkymään niin sisällön vaativuudessa kuin myös teknisessä toteutuksessa. Esimerkiksi moninpeliin mahtuu parhaimmillaan 64 pelaajaa, määrä, jota nähdään harvoin konsoleilla.

Luokallista menoa

Testiversiossa Stalingradin lihamyllyyn päästiin tutustumaan kolmen kartan ja kolmen pelimuodon parissa. Lopullisessa pelissä karttoja tulee olemaan kymmenen. Kartat on suunniteltu täydelle 64:lle pelaajalle, joten pelaajamäärän jäädessä vajaaksi kartasta lohkaistaan käyttöön sopivan kokoinen pienempi alue.

Peli nojaa luokkapohjaiseen pelijärjestelmään, jossa käytössä olevat varusteet määräytyvät valitun luokan mukaan. Osa luokista on niin kutsuttuja korkeamman tason luokkia, joihin pääsee käsiksi vasta osoitettuaan taitonsa taistelukentällä. Eri luokkien edustusta on myös rajoitettu, joten sellaista tilannetta ei voi syntyä, jossa kentällä olisi kerrallaan vaikkapa 64 tarkka-ampujaa.

Kaikein tavanomaisinta pelimuotoa, Firefightiksi ristittyä joukkuepohjaista kuolonottelua päästiin kokeilemaan Apartments-nimisellä raunioituneista asuinrakennuksista kasatulle kentällä. Pommien repimät rauniot ovat ympäristönä vielä suhteellisen tuttua kauraa, mutta ehkä kenttä puhkeaa kukkaansa sitten, kun se saadaan kunnolla käyttöön 64:n pelaajan voimin.

Territory on se pelimuoto, joka teki alkuperäisen Red Orchestran kuuluisaksi. Tarkoituksena on hyökätä tai puolustaa kohteita aikarajan puitteissa tai kunnes miehet loppuvat jommalta kummalta joukkueelta. Tätä pelimuotoa testattiin viljasiilon ympärille rakennetulla kentällä.

Mielenkiintoisin tuttavuus oli Countdown. Tässä pelimuodossa hyökkääjän tarkoituksena on vallata joukko kohteita, yksi kerrallaan. Elämiä on käytössä vain yksi pelaajaa kohden, mutta kuolleet herätetään henkiin aina, kun hyökkääjät onnistuvat tavoitteessaan. Jos kaikki hyökkääjät kaatuvat, vaihtavat joukkueet rooleja päikkäin.

Testiversiossa nähty kartta Fallen Fighters keskittyy valtavalle, juoksuhautojen täyttämälle aukealle. Hyökkääminen yli avoimen oloisen maaston tietäen puolustajien tarkka-ampujien vaanivan aluetta ympäröivissä rakennuksissa saa sydämen pamppailemaan tosissaan. Kokeilussa olleista kentistä Fallen Fighters tuntuikin kaikkein mielenkiintoisimmalta.

Pam, kuolit!

Kuten alussa mainittiinkin, Red Orchestran tavaramerkki on pitkälle viety realismi. Tästä seuraa väistämättä se, ettei peli sovi kaikille. Taisteleminen sodan runteleman Stalingradin raunioissa vaatii aivan erilaista asennetta kuin nykyaikana niin muodikkaat ADHD-räiskinnät.

Henki lähtee helposti yhdestäkin osumasta. Pää onkin syytä pitää alhaalla. Pelaaminen vaatii kärsivällisyyttä, hötkyilijät sairastuvat vain äkilliseen raskasmetallimyrkytykseen. Realisminhakuisuus heijastuu myös kontrolleihin. Aluksi pelaaminen tuntuu jopa kömpelöltä, mutta tämä ei johdu niinkään siitä, että ohjauksessa olisi jotain vikaa. Ennemminkin voidaan sanoa, että se, mihin olemme tottuneet ei ole järin realistista.

Testiversio ei silti ollut vielä aivan valmis, mikä on näkynyt ilmeisesti myös myöhästymisenä alun perin suunnitellusta julkaisuajankohdasta. Vaikka paketti oli jo kohtuullisen hyvin kasassa, jäi mieleen silti pieni pelko siitä, saadaanko kaikkea aivan valmiiksi saakka julkaisuun mennessä. Aikaa on kuitenkin enää vain muutama viikko.

Moninpelikokemuksena Red Orchestra 2 vaikutti kuitenkin jo hyvinkin lupaavalta tapaukselta. Realistinen ote, tarpeeksi synkkä tunnelma ja suurikokoiset kentät lupaavat aidonoloista verkkosotaa. Kyse voi hyvinkin olla varteenotettavasta vaihtoehdosta niille, jotka kokevat modernit räiskintäpelit liian hektisiksi. Sotaa voi käydä myös ajatuksen kanssa.

Paljon odotettavaa

Testiversio tarjosi katseltavaksi vain pienen siivun siitä, mitä lopullinen peli tulee sisältämään. Esimerkiksi yksinpeliin ei päästy käsiksi vielä lainkaan. Valikoita tutkimalla selvisi kuitenkin, että luvassa on ilmeisesti oma kampanjansa niin saksalaisille kuin neuvostoliittolaisillekin. Kummallakin kampanjoilla näytti myös olevan pituutta tusinan tehtävän verran.

Toinen ominaisuus, jota ei vielä päästy näkemään, ovat pelin ajoneuvot. Tekijöiden omien kehujen mukaan tankit on toteutettu tarkkuudella, joka haastaa jopa varsinaiset tankkisimulaattorit. Yhden ajoneuvon mallintamiseen kuluu aikaa kolme kuukautta, joten ajokkeja ei tulla julkaisun aikaan näkemään vielä kovin montaa. Tarkoitus on kuitenkin kasvattaa valikoimaa myöhemmin.

Nyt nähdyn perusteella Red Orchestra 2: Heroes of Stalingrad vaikuttaa äärimmäisen kunnianhimoiselta ja realismia tavoittelevalta sotapeliltä. Peli tulee takuulla löytämään omat ystävänsä, todennäköisesti samasta joukosta, joka rakasti jo alkuperäistä Operation Flashpointtia.

Kokeiltu testiversio oli vielä kaukana hiotusta timantista, mutta kaikki erinomaisen pelin palikat olivat jo olemassa. Jo nähty riittikin herättämään nälän ja mielenkiinnon. Jos edes osa tiimin kunnianhimoisista tavoitteista toteutuu, tapahtui se sitten julkaisupäivän mennessä tai myöhemmin julkaistavien päivitysten muodossa, on käsissä todella mielenkiintoinen taktinen räiskintäkokemus.

Lisää aiheesta

Red Orchestra 2 -ensikosketus – sota on kivaa!

Suunta vei siis 1C Companyn vuotuiseen pelitapahtumaan, jossa oli oivallinen tilaisuus niin pelata Red Orchestra 2:n kehitysversiota että jututtaa pelin tekijöitä. Mainittakoon tässä kohtaa, että paikalla oli muun muassa RO2:n Rising Storm -laajennusta tekevä Tony Gillham, joka osoittautui alkuperäisen RO:n suosikkimodini, Wacht Am Rheinin, tekijäksi. Voi että siinä riitti juttua.

Red Orchestra 2 -haastattelu osat 1 ja 2: hulppeaa panssarisotaa, dynaaminen kampanja

Dome.fi vieraili Prahassa 1C Companyn vuotuisessa pelitapahtumassa ottamassa tuntumaa Red Orchestra 2:n maailmaan. Katsottavissa ovat nyt haastattelun molemmat osat.

Haastattelimme Tripwire-studion perustajiin lukeutuvaa hollantilaista Ingmar Spitiä, kuten myös toistakin RO2:een liittyvää veijaria. Mutta jälkimmäisestä lisää myöhemmin…