Uusimmat

SimCity 4: Ruuhka-aika (pc)

16.10.2003 00:00 Muropaketin toimitus

eDomen arvostelussa PC:n SimCity 4: Ruuhka-aika

Valtavan kansansuosion saavuttanut The Sims on ehtinyt olemassa olonsa aikana saada jo melkoisen valikoiman erilaisia lisälevyjä. Niiden turvin virtuaali-ihmiset pääsevät nykyään mm. lomailemaan, treffeille ja Hollywood-tähdiksi. Koko Sim-huuman aloittaneeseen SimCityyn ei todennäköisesti ole luvassa yhtä paljon uutta materiaalia. Koko sarjan kehitystyöstä vastaava Maxis osaa kuitenkin hyödyntää lisälevyjen suosiota, joten kaupunkisimulaattoriin on juuri julkaistu sen ensimmäinen laajennusosa Rush Hour, joka tunnetaan kotimaassa nimellä Ruuhka-aika.

Liikenteen solmuja availemassa

Kuten paketin nimestäkin voi päätellä, se keskittyy ennen kaikkea liikenteen ihmeelliseen maailmaan. Lisälevyn myötä kotipormestarin on siis pidettävä entistäkin paremmin huolta siitä, että kaupungin asukkaat pääsevät siirtymään mahdollisimman sujuvasti paikasta toiseen. Tehtäväkentän hallitsemiseksi pelin käyttöliittymään on ilmestynyt uusi työkalu, jonka avulla pelaaja voi seurata ihmisten tavallisimpia kulkureittejä. Tämä auttaa hahmottamaan kaupungin elinkeinorakennetta ja löytämään liikenteen mahdolliset pullonkaulat.

Kun ongelmakohdat on paikallistettu, niitä voi ryhtyä korjaamaan esimerkiksi paketin uusien kulkuvälineiden avulla. Lisälevy tuo tullessaan mm. matkustaja- ja autolautat, katutason yläpuolelle nostetut junat, huippumodernit monoraide-linjat, nelikaistaiset maantiet sekä yksisuuntaiset kadut. Monet uutuuksista ovat melko kalliita, joten niiden hyödyntäminen on järkevää vasta keskimääräistä suuremmissa kaupungeissa. Oikein käytettyinä ne kuitenkin mahdollistavat liikenneyhteyksien hallitsemisen selvästi aiempaa paremmin. Varsinkin leveät maantiet ja yläilmoissa kulkevat junaradat ovat erittäin arvokas lisä kotipormestarin työkaluihin, sillä ne vähentävät liikenneväylien tukkoisuutta huomattavasti.

Kulkuvälineisiin liittyvien ominaisuuksien lisäksi paketista löytyy jonkin verran myös muita uudistuksia. Valikkoihin ovat ilmestyneet fanien toiveiden mukaisesti mm. aiempaa suuremmat ala- ja yläasteet, minkä lisäksi pelaaja pääsee vaikuttamaan kaupungissa käytettävään rakennustyyliin. Yksi mukavimmista lisäyksistä on kuitenkin mahdollisuus nimetä kadut ja kaupunginosat oman mielensä mukaan. Tämä vaatii pelaajalta jonkin verran mielikuvitusta, mutta saa virtuaalikaupungin näyttämään entistä uskottavammalta ja persoonallisemmalta.

Romurallia kaupungin kaduilla

Lisäpuuhaa kotipormestareille tarjoaa myös uudenlainen Aja itse -pelitila. Se päästää pelaajan hurjastelemaan oman kaupunkinsa kaduille erilaisilla ajoneuvoilla aina pienistä yksityisautoista panssarivaunuihin saakka. Mitään suurta elämystä tämä mahdollisuus ei tarjoa, sillä se on toteutettu hyvin yksinkertaisilla kontrolleilla perinteisestä isometrisestä kuvakulmasta käsin. Ajamista häiritsee myös jonkin verran muiden ajoneuvojen ilmestyminen ja katoaminen yllättäen ilman minkäänlaista ennakkovaroitusta.

Kankeudesta huolimatta oman rakkaan kaupungin kaduilla liikkumisessa on oma viehätyksensä. Pelintekijät ovat pyrkineet lisäämään houkutusta heittämällä mukaan hieman yli 80 erilaista tehtävää, joita tulee saataville melko säännöllisin väliajoin. Ne vaihtelevat tuhojen aiheuttamisesta poliisin auttamiseen ja kaupungin puolustamiseen ulkopuolisilta hyökkääjiltä. Useimmat tehtävät ovat sinänsä melko hölmöjä ja yksinkertaisia, mutta niiden suorittaminen kannattaa. Onnistumisista pelaajaa nimittäin palkitaan rahavaroilla, suosion kasvulla sekä uusilla ajoneuvoilla ja rakennuksilla.

Kaiken kaikkiaan paketista löytyy kohtuullinen määrä uutta tavaraa. Osa lisäyksistä tuntuu kuitenkin liittyvän niin olennaisesti nykyaikaiseen kaupunkisuunnitteluun, että niiden puuttuminen alkuperäisestä pelistä vaikuttaa kiusallisen laskelmoidulta. Ikään kuin pelintekijät olisivat halunneet varmistaa, että lisälevyyn riittäisi tarpeeksi uutta ja käyttökelpoista materiaalia. Tässä on onnistuttu melko hyvin. Kokonaisuutena Ruuhka-aika on hieman suppea, mutta sen tärkeimmät uudistukset ovat sen verran merkittäviä, että siitä lienee paljon iloa Simcity 4:n ystäville.

-Mikko Karvonen