Starcraft 2: Heart of the Swarm (Mac, PC)

22.03.2013 14:00 Juho Anttila

Tekijä: Blizzard
Julkaisija: Blizzard
Testattu: PC Windows 7, Intel Core i5 3570K 3.4 GHz, 16 Gt muistia, NVidia GTX 670
Saatavilla: Mac OS X, PC
Laitevaatimukset: Windows XP, Vista, 7 tai 8, Intel Pentium D tai AMD Athlon 64 X2 -prosessori, NVIDIA GeForce 7600 tai ATI Radeon X800 XT -näytönohjain, 1,5gt muistia
Pelaajia: 1, 2-8 (internetissä)
Muuta: Lisälevy – vaatii alkuperäisen Starcraft 2: Wings of Liberty -pelin
Pelin kotisivu: http://eu.battle.net/sc2/
Arvostelija: Juho Anttila

Kolmisen vuotta sitten julkaistu StarCraft 2: Wings of Liberty oli vaatimattomasti lajityyppinsä ehkä kirkkain helmi. Moneen kertaan nähty kaava tehtynä paremmin kuin koskaan aiemmin. Ei ihme, että lisälevyltä odotettiin paljon.

Tiukasti ihmisten joukossa vietetyn ensimmäisen kampanjan jälkeen pelaajat asetetaan tällä kertaa aivan erilaisen haasteen eteen. Ohjattavana on nimittäin hyönteismäinen zerg-muukalaisrotu, jonka tavoitteena ei ole sen vähempää kuin universumin herruus. Mutta Heart of the Swarm käsittelee ensisijaisesti kostoa.

StarCraft -sarja on jo pitkään tarjoillut kahteen kovin erilaisen seurueen kansoittamaan pöytään. Toisaalta se on eeppinen, tarinavetoinen yksinpelikokemus täynnä draamaa, erilaisia haasteita ja Blizzardille tyypillisen tasokasta videokerrontaa. Samanaikaisesti peli on armoton ja kivenkova eSports-kokemus, jossa pärjääminen vaatii virheettömiä moniajotaitoja ja rutkasti taktista silmää.

Heart of the Swarm jatkaa Wings of Libertyn viitoittamalla tiellä yrittäen tasoittaa kivistä polkua näiden kahden ääripään välillä. Tarina jatkuu, moninpeli tiivistyy, mutta näiden välimaastossa tapahtuu myös asioita, joiden toivotaan tekevän StarCraft 2:n moninpelistä viihdyttävän myös niille, jotka ovat syntymässään jääneet paitsi korealaisista geeneistä.

Vaikea keskimmäinen osa

Wings of Libertyhän loppui tilanteeseen, jossa entinen Jim Reynor sai palautettua rakastettunsa, zergien johtajana toimineen Sarah Kerriganin ihmisyyden. Koska lisälevyn tarinassa pelataan nimenomaan zergeillä, ei liene kovin suuri yllätys, että Kerriganin tie vie takaisin vanhojen käskyläistensä pariin. Motivaationa on kosto, kohteena ilkeä keisari Arcturus Mengsk.

Trilogian keskimmäinen osa on tyypillisesti vaikea. Nappuloita asetetaan pelilaudalle suurta finaalia varten, mutta samalla olisi saatava tarjottua tyydyttävä välikliimaksi. Lopputulos on usein rytmitykseltään ryhditön, eikä Heart of the Swarmkaan ole tälle taudille täysin immuuni.

Etenkin kampanjan ensimmäinen puolisko polkee hieman paikoillaan sen jälkeen, kun Kerrigan on saatu zergilaivan peräsimeen. Sankari, jonka ihmisyys tuntuu olevan läsnä vain silloin kun tarina sitä edellyttää jää etäiseksi. Onneksi sivuhahmot tarjoavat taustatukea. Erityisesti zergien geeniperimää muokkaava Abathur miellyttää, vaikka hahmosta olisikin voinut saada vielä enemmän irti.

Kolikon toiselta puolelta löytyy taas kaikki ne tekijät, joita me Blizzardin tuotoksissa rakastamme. Elokuvatasoisia välianimaatioita, dramatiikkaa, kiinnostavia hahmoja ja eeppisiä juonenkäänteitä riittää. Väliosan rastiksi kertyneistä pienistä ongelmista huolimatta Heart of the Swarm lyö pöytään dramaattisen päätöksen ja valaa samalla perustan trilogian päätösosalle.

Vanha kaava, uudet kujeet

Tarina on tärkeä osa kokemusta, mutta peliähän tänne on tultu pelaamaan. Lisälevy jatkaa edeltäjänsä jalanjäljissä. Peruspeli on niin perinteistä naksustrategiaa kuin ikinä kuvitella voisi tukikohdanrakentamisineen kaikkineen. Yksinpelikampanja varioi kaavaa sitten parhaansa mukaan. Jokainen tehtävä on tavalla tai toisella erilainen sen sijaan, että nenän eteen lykättäisiin vain perupeliä toinen toistaan sankempia vihollislaumoja vastaan.

Tehtäviä on 27, mutta ryppäästä seitsemän voidaan tuomita suoraan tutoriaaleiksi. Evoluutiotehtäviksi nimetyt pikapläjäykset tarjoavat mahdollisuuden kustomoida pelikokemusta valitsemalla eri joukko-osastoilleen toisensa poissulkevia päivityksiä. Evoluutiotehtävät antavat ensin kokeilla kumpaakin vaihtoehtoa ennen kuin vastauksen joutuu lukitsemaan. Kiva idea, vaikkei evoluutiotehtävistä voi juuri haastetta löytää.

Kustomoitavissa on myös itse ristiriitainen sankaritar Kerrigan. Tehtävistä ja vapaaehtoisten tavoitteiden täyttämisestä palkitaan kokemustasoilla, jotka tekevät Kerriganista vahvemman. Kymmenen kokemustason välein aukeaa käyttöön myös aktiivinen tai passiivinen ominaisuus, jonka pääsee joka etapilla valitsemaan kahdesta, myöhemmin kolmesta vaihtoehdosta. Valintoja voi toki muuttaa myös jälkikäteen, kuten myös eri yksiköilleen valitsemiaan bonuksia.

Tehtävät painottavat myös vahvasti sankareiden, erityisesti Kerriganin roolia. Zergien kuningatar ei ole mikään turha hahmo, mikä näkyy myös taistelukentällä. Erityisen tärkeään asemaan erikoiskyvyt nousevat niissä kentissä, missä tukikohtaa ei edes rakenneta, vaan tehtävä koostuu pelkästä ennalta ohjattavaksi annettujen joukkojen ohjaamisesta.

Toiset koitokset käyttävät kelloa kannustimena, useimmiten fiksulla tavalla. Kellolla voidaan rytmittää esimerkiksi vihollisen vastahyökkäyksiä tai tasaisin väliajoin toistuvia hermokaasuhyökkäyksiä. Tämä rytmittää pelaamista ja estää jämähtämästä oman kotipesän kupeeseen kasaamaan voittamatonta armeijaa. Päästäänpä välillä jopa avaruusaluksen ohjaimiin, ikään kuin muistutuksena siitä, että saagassa löytyy muitakin sankareita nyt keskiöön nostetun Kerriganin ohella.

Pelimekaniikoilla leikittelevä kampanja on hyvä valinta, sillä perinteisestä pesänrakentamisesta saa takuulla rts-vatsansa täyteen moninpelin puolella, tai tekoälyä vastaan pelatessaan. Ikävä kyllä Heart of the Swarmin kampanja tuntuu lyhyeltä. Jos evoluutiotehtävät jättää laskuista pois, pelattavaa on selvästi vähemmän kuin Wings of Libertyssä. Kaikki se, mitä tarjotaan, on kuitenkin laadukasta. Lisäksi vaikeammat vaikeustasot ja tehtäväkohtaiset saavutukset pidentävät kokemusta selvästi.

Kylmä kyyti

Eikä pelaaminen lopu tietenkään siihen, kun tarina on nähty. StarCraft 2 on yksi tärkeimmistä eSports-peleistä, mikä näkyy myös moninpelin laadussa. Viimeistelty ja sulava moninpelikokemus on pohjimmiltaan sama peli kuin ennenkin, mutta muutamilla tärkeillä muutoksilla.

Näihin ei lasketa uusia yksiköitä, vaikka pelikokemuksen maustaminen pienillä lisäyksillä piristääkin mukavasti. Sen sijaan Blizzard on tehnyt taas pieniä tärkeitä asioita loiventaakseen StarCraft 2:n brutaalia oppimiskäyrää.

Niin, tiedättehän toki, että StarCraft 2 on peli, jossa aloittelijoilla pyyhitään armotta lattiaa, kerta toisensa jälkeen. Pelissä pärjääminen vaatii toimivan taloudellisen ekosysteemin ylläpitämistä nopeatempoisessa ympäristössä samalla, kun pitäisi pystyä niin puolustamaan omia joukkojaan kuin häiritsemään vastustajan toimintaa.

Tyypillinen pelikokemus koostuu paniikinomaisesta alusta, tilanteen karkaamisesta lapasesta parin minuutin kohdalla ja vihollisarmeijan pysäyttämättömästä vyörystä tukikohtaasi juuri, kun kuvittelit saaneesi tuotantolinjat vihdoinkin kuntoon. Ei ihme, että kärsimättömämpää turhauttaa.

Lohtua taitamattomille

Peli on armoton, mutta ei epäreilu. Kaikki työkalut oman suorituksen parantamiseksi ovat tarjolla, kun niitä vain ymmärtää käyttää. Pelin jälkeiset tilastot, joiden avulla voi vakoilla vastustajan suoritusta vaikka sekunnin tarkkuudella ovat entisellään, mutta lisäksi tarjolla on nyt myös mainio tutoriaalimoodi.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan tutoriaalit ovat peruspelaamista tekoälyä vastaan. Homman juju on kuitenkin se, että pelaajaa neuvotaan jatkuvasti siitä, mitä seuraavaksi kannattaa tehdä. Rakenna työläisiä, kerää armeijaa, nyt olisi jo aika laajentaa kotipesää. Uudet tutoriaalit ovat selvästi netistä ladattuja lunttilistoja viihdyttävämpi ja käyttäjäystävällisempi tapa ajaa pelin perusteet selkärankaan.

Ensimmäisten viiden pelin jälkeen samantasoista seuraa sangen hyvin löytävän liigajärjestelmän ohella rennompi pelaaminen on saanut lisää näkyvyyttä. Vapaat pelit, joissa ei tarvitse stressata sijoituksestaan listoilla, antavat mahdollisuuden nauttia StarCraft 2:n moninpelistä rauhallisemmin, ilman liikoja menestyspaineita. Ei sillä, etteikö näissäkin peleissä kolisisi omassa maalissa jatkuvasti, jos sotaan ryntää soitellen.

Moninpeliin kannustetaan myös uudella kokemustasojärjestelmällä. Matseista saa kokemusta, palkinnoksi uusista tasoista taas avatar-kuvia ja muuta mukavaa. Pelillistä etua tasoista on turha odottaa, mikä on hyvä asia, mutta muuten järjestelmä lisää jälleen yhden kerroksen tavoiteltavaa muutenkin kattavaan kokonaisuuteen.

No onhan se huikea

Moninpelissä riittää perehdyttävää ja opeteltavaa vaikka vuosiksi, mutta hupi ei edes lopu tähän. StarCraft 2:n ennestäänkin pätevää kenttäeditoria on paranneltu, mutta mitä tärkeintä, pääsy erilaisten pelaajien tekemien modien kimppuun on tehty äärimmäisen helpoksi uuden arcade-menun avulla.

Listalta löytyy jos jonkinlaista pelattavaa uusista kentistä ja pienistä pelimuunnelmista koko pakan ympäri kääntäviin virityksiin saakka. Aikaa saa modienkin parissa käytettyä vaikka satoja tunteja, kun oikein innostuu.

StarCraft 2: Heart of the Swarm on lisälevyksi suorastaan muhkea. Toki vähempää ei Blizzardilta odotettukaan. Alkuperäistä lyhyemmästä kampanjasta huolimatta pelattavaa löytyy moninkertaisesti useimpiin itsenäisiin nykypeleihin verrattuna. Mikä tärkeintä, se pelattava on kauttaaltaan laadukasta.

Oli kyse sitten kaltaisestani pelitarinoista nauttivasta sisältöturistista, moninpelihirmusta tai kasuaalinaksuttelijasta, StarCraft 2: Heart of the Swarm pyrkii miellyttämään kaikkia. Hämmästyttävää kyllä se myös pääosin onnistuu tässä. Toki perusta valettiin jo pääpelissä lisälevyn lähinnä viilatessa jo ennestään kiiltelevää timanttia säihkyvämpään kuntoon.

Tämä ei silti himmennä tippaakaan sitä tosiasiaa, että Heart of the Swarm on pakko-ostos kaikille reaaliaikanaksutteluiden ystäville. Muidenkin kannattaa harkita kokeilemista. Voitte yllättyä. Kannattaa kuitenkin muistaa, että matka on aloitettava StarCraft 2: Wings of Libertystä, sillä Heart of the Swarm vaatii toimiakseen alkuperäisen pelin.

Toinen mielipide

Siinä missä Wings of Libertyn parhaimpia osuuksia oli sen rakkaudella luotu yksinpelikampanja, Heart of the Swarmin yksinpelikampanja on ehkä paketin heikoin osuus. Tämä ei tarkoita, että kampanja olisi huono vaan sitä, että se nyt sattui olemaan se vähiten vakuuttava osuus asiasta.

Esimerkiksi moninpeliin tutustuttaminen toimii erinomaisesti: muistelen päässeeni Wings of Libertyssä arviointimatsieni kautta säkällä kultaliigaan ja sitten saaneeni turpaani todella perusteellisesti. Päägenreni kun oli aivan jotain muuta ja olin melkeinpä kaikesta pihalla kuin lumiukko.

Noh, nyt tarjolla oleva pehmeämpi tiputus on sekä opettavaisempi että motivoivampi ja kannustaa moninpelaamiseen. Tämä yhdistettynä uudistettuihin yksikkötyyppeihin tuo Starcraftiini uutta puhtia. Pidin eritoten Protossien oraakkelista uutena juttuna: sen olemassaolo itsessään muutti omaa peliäni suhteellisen paljon.

Yksinpelin ongelmista onkin pitkälti yläpuolella. Tarinallisesti peli polkee alkuun hieman paikoillaan ja siitä on tutoriaalia ehkä liiankin iso osa. Mutta kun lihaisampaan osuuteen pääsee kiinni pelin toisella puolella, on luvassa erittäin toimivaa naksuttelua.

Eric Heart

Starcraft 2 (Mac, PC)

Ja voi hyvänen aika, että Starcraft 2:sta onkin hierottu pitkään. Seitsemän vuoden kehitysajan pitäisi varmistaa laatu, mutta samalla itse lajityyppi on mennyt rutkasti eteenpäin. Onko Starcraft 2 kohuttu pelimessias vai menneisyyteen juuttunut reliikki?

Wiikon wanha: Starcraft

Niin, puolitoista vuosikymmentä. Ja yli 11 miljoonaa myytyä peliä. Käännökset Macille ja jopa Nintendo 64 -versio. Peli, joka on joissain paikoin maailmaa urheilulaji ja vitsiniekkojen mielestä jopa uskonto. Piti Starcraftistä tai ei, sen merkitystä ei voi vähätellä.