Steel Diver (3DS)

30.05.2011 18:00 Petteri Kaakinen

Tekijä: Nintendo EAD / Vitei
Julkaisija: Nintendo
Testattu: 3DS
Pelaajia: 1-2
Pelin kotisivu: http://steeldiver.nintendo.com/
Arvostelija: Petteri Kaakinen

Nintendon uusin peli on vaikea tapaus. Se on tehty periaatteellaa ”laatu korvaa määrän”, mutta Steel Diver pistää miettimään vakavasti voiko tämänkin periaatteen kanssa mennä liian pitkälle, jopa pilaten potentiaalia pursuavan pelin.

Steel Diver venyttää mainitun lausahduksen sen äärirajoille saakka. Riippuu varmaankin pelaajasta, että tunteeko vähäisen sisällön läpikäymisen jälkeen olonsa huijatuksi vai koukuttuuko sittenkin pelaamaan kymmeniksi tunneiksi.

Sukellusveneen lyhyet seikkailut

Steel Diverin voisi väittää olevan sekoitus vedenalaista esterata-ajelua ja kevyttä 2D-sukellusvenesimulaattoria, mutta äärimmäisen yksinkertaistettuna. Pelaaminen tapahtuu ainoastaan liikuttelemalla kosketusnäytöllä kahta tai kolmea vipua ja nappulaa, joiden avulla pelaaja ohjaa pääpelimuodoissa yhtä kolmesta eri sukellusveneestä läpi vedenalaisten vaarojen. Tämä tapahtuu kontrolloimalla sukellusveneen etenemissuuntaa ja -nopeutta kosketusruudun laidoilla näkyvillä vivuilla. Niillä voi päättää meneekö oikealle vai vasemmalla sekä nouseeko pintaa kohti vai sukeltaako syvyyksiin.

Pelin hauskuus tulee lopulta siitä, kun yrittää mennä kenttiä läpi mahdollisimman nopeasti eikä vain yritä päästä määränpäähänsä hitaasti mutta varmasti. Silloin on taisteltava liikevoimia vastaan, mikä tekee pelaamisesta parhaimmillaan mukavan hektistä. Koska sukellusveneet eivät tietenkään pysähdy aivan hetkessä, pelaajan pitää ajoittaa vipujen säätämiset oikein, jos haluaa navigoida sulavasti törmäilemättä miinoihin, luolien seiniin tai muihin sukellusveneisiin.

Erot sukellusveneissä ovat koon lisäksi suhteellisen pienet. Pienin voi ampua torpedoja suoraan ylöspäin, siinä missä kaksi suurempaa sukellusvenettä tarjoavat vaihtelevan määrän kontrollia siihen mihin päin sukellusveneen nokka osoittaa ja kuinka monta torpedoa on käytettävissä. Ottaen huomioon kuinka paljon peli painottaa kenttien kertaamista kerta toisensa jälkeen eri aluksilla, sukellusveneiden välillä voisi olla paljon enemmänkin eroja.

Tarjontaan kuuluu neljä erilaista pelimuotoa. Tämä voisi vaikuttaa paljolta, mutta kaiken sisällön pelaa kuitenkin läpi yllättävän nopeasti. Periscope-minipelissä hyödynnetään 3DS:n liikkeentunnistusta, eli siinä pyöritetään sukellusveneen periskooppio pyörimällä tuolilla tai seisoen paikallaan, etsien näin vihollislaivoja ja ammuskellen niitä torpedoilla. Se on ehkäpä turhin pelimuoto pelin tarjonnassa, jonka pariin ei kampanjatehtävien jälkeen todennäköisesti edes halua palata erillisessä pelitilassaan. Sen heikkous on samalla 3DS:n heikkous, eli 3D-efektin voi hukata turhankin helposti, mikä tekee periskooppailusta jopa epämukavaa 3D-tilassa.

Time Trial tarjoaa kahdeksan lyhyttä kenttää, joissa kisataan aikaa vastaan kapeissa käytävissä. Tässä pelimuodossa tulee ehkä parhaiten esille Steel Diverin hyvin mietittyjen, mutta yksinkertaisten pelimekaniikkojen toimivuus. Sukellusvenettä on yksinkertaisesti ilo ohjata. Olisi vain mukava, jos niitä pääsisi testaamaan monipuolisemmin useammissa kentissä, tai jos tämänkin pelimuodon kentät kestäisivät kauemmin kuin minuutin.

Pelin kampanja tulee todennäköisesti viemään suurimman osan pelaajan huomiosta. Se tarjoaa seitsemän kenttää ja lopulta kaksi eri vaikeustasoa, joiden aikana pelaaja kohtaa niin vedenalaisia tulivuoria kuin valtavia vesihirviöitä ja muitakin loppareita. Yksittäinen kenttä kestää muutamasta minuutista ehkä reiluun kymmeneen minuuttiin, joten kampanjan läpi kaluamisessa ei kestä kauaa. Shigeru Miyamoto väittää haastattelussa halunneensa panostaa laatuun määrän sijaan, mutta siinä on mielestäni menty jo turhankin pitkälle. Tässä tapauksessa olisi kannattanut kuunnella pelin ohjaajaa, joka olisi halunnut tehdä täyteläisemmän kokemuksen.

Kampanjalle on tehty väkisin lisäpituutta pakottamalla pelaaja läpäisemään viisi ensimmäistä kenttää kaikilla kolmella sukellusveneellä ennen kuin kuudes aukeaa. Sama toistuu kuudennen kentän kohdalla ennen seitsemännen aukeamista. Tämä on suoraan sanottuna typerä ja puuduttava ratkaisu, etenkin kun vasta kaikkien kenttien läpäisemisen jälkeen avautuu vaikeampi vaikeustaso, joka esittelee uusia vaaroja kenttiin ja vaihtaa eri asioiden sijaintia kentissä, mikä tuo peliin hieman lisäpuhtia. Joka tapauksessa kentiltä olisi halunnut lisää vaihtelevuutta vaikkapa vaihtoehtoisten reittien ja vedenalaista seikkailua painottavan aarteenetsinnän muodossa.

Näiden lisäksi on vielä tarjolla Steel Commander -pelimuoto, jota voi pelata joko tietokonetta vastaan tai kaksinpelinä kaverin kanssa. Se on kuin kevyt Advance Wars, joka on valitettavasti hieman liian kuivakkaa ja yksinkertaista taktikointia, että sitä jaksaisi juuri pelailla. Yhden tai kahden kartan jälkeen tekee mieli takaisin kampanjan pariin.

Halvempaa hupia kansalle

Steel Diverin 3D-efekti muistuttaa akvaarioon pikkuruudun läpi katsomista. Efekti on vahva etenkin vedenalaisissa luolastoissa. Joidenkin ruutukaappausten perusteella peli saattaa vaikuttaa väreiltään hieman monotoniselta, mutta ajoittaisten trooppisten saarten kasvillisuus ja merenalaiset laavavirrat tarjoavat hieman vaihtelua muutoin kovin sinertävän harmaisiin maisemiin. Muutoin peli ei ole graafisesti hääppöinen, joskin DS-juuret ovat selkeästi näkyvissä.

Steel Diver tuo tietyssä mielessä mieleen Pixeljunk Edenin. Molemmissa on pohjimmiltaan yksinkertainen ja jossain määrin fysiikan lakeihin sidottu hauska pelattavuus. Molempien pelaaminen painottuu kenttien uudestaan pelaamiseen, joskin Pixeljunkissa erot läpipeluukertojen välillä ovat suuremmat. Erona on kuitenkin se, että Steel Diver kököttää kaupan hyllyllä täysihintaisena, siinä missä Pixeljunk Eden on ladattavissa alle kympillä. Tämä voi olla ihan kannattava ostos niille, jotka uskovat jaksavansa rassata pelin äärimmäisen lyhyitä kenttiä ja aikahaasteita uudestaan kerta toisensa jälkeen. Muille löytyy parempaakin vastinetta rahoille Steel Diverin alelaarista löytymistä odotellessa.