GP2X – avoimuuteen perustuva media- ja pelikonsoli (osa 2/2)
Eteläkorealainen Gamepark-yhtiö hamuaa osaltaan mukaan käsikonsolien markkinoille. Yhtiöllä on alalta kokemusta entuudestaankin, sillä sen käsialaa on muun muassa Aasiassa tasaista suosiota nauttiva GP32-pelikonsolia. Valitettavasti GP32:ta ei ole tiettävästi nähty koskaan myynnissä suomalaisissa liikkeissä.
eDome testaa vastikään Suomen markkinoille saapuneen GP2X-mediasoittimen. Kaksiosaisen testin toisessa osassa tutustutaan laitteen peli-, emulaatio- ja viihdeominaisuuksiin.
ARTIKKELI ON KAKSIOSAINEN. Ensimmäisen osan voit lukea täältä.
Surkea pelikonsoli
Pelikonsolina GP2X on heikko tapaus. Se tarjoaa sinänsä kelvolliset puitteet pelaamiseen, mutta nimenomaan GP2X:lle tehdyistä peleistä suurin osa on sitä itseään. Valtaosa niistä on GP2X:lle käännettyjä vanhoja pelejä, tai sitten muutoin vain amatöörien tekemiä pääasiassa kamalia räpellyksiä. Esimerkiksi Nebulus oli joskus 1987 oikein hyvä peli – olihan se allekirjoittaneenkin ensimmäinen peliarvostelu C=Lehteen. Mutta kahden vuosikymmenen jälkeen on vähän hämmentävää nähdä, että se edustaa GP2X:n pelirintaman parasta tarjontaa.
Onneksi tilanne ei ole kokonaisuudessaan aivan näin toivoton. Kyllä konsolille jotain mukavaakin löytyy. Tosin ne ovat samoja avoimen lähdekoodin pelejä, jotka käännetään kaikille muillekin harrastajien suosimille laitteille. Star Control 2 -avaruusseikkailuun pohjautuva Ur-Quan Masters löytyy jotakuinkin jok’ikiselle pelikelpoiselle masiinalle, ja nyt myös GP2X:lle. Ur-Quan on kyllä pelien aatelia ja se tarjoaa sekä mahtavaa avaruusseikkailua että hilpeitä avaruustaisteluja. Sääli vain että kaksinpeli puuttuu, sillä Melee-kaksintaistelut avaruusaluksilla olivat alkuperäispelin parasta hupia.
Muut konsolin hyvät pelit ovat joko pieniä ja yksinkertaisia klooneja tutuista peleistä, tai sitten Ur-Quanin tapaan käännöksiä muilta pelikoneilta. Pelit kuten Duke Nukem 3D, Hexen, Quake I ja Another World ovat tuttuja vuosikymmen takaa. Mutta eipä niidenkään pelaaminen niin helppoa ole, sillä käyttäjän on osattava hakea puuttuvat pelitiedostot jostain ja tapeltava niin kauan, että saa pelien säädöt ja asetukset kohdalleen. Paljonpa on iloa pelistä, jota ei voi pelata.
Konsolille on tehty myös näppärät kääntäjät, apuohjelmat joiden avulla on mahdollista pelata tietyillä pelimoottoreilla luotuja pelejä. Exult-ohjelman avulla käsikonsolilla voi pelata massiivista Ultima 7 -roolipeliä, kun taas ScummVM for GP2X tuo vanhat kunnon LucasArts-seikkailupelit eloon myös tässä muodossa. Ehkä hämmentävin värkki on Frotz, jonka avulla voi pelata klassisia Infocomin seikkailupelejä. Aivan. Tekstiseikkailuja laitteella, jossa ei ole näppäimistöä. Tämä menee oikeasti jo vähän X-Filesin puolelle…
Edellisessä kappaleessa mainittu ohjelmien asentamisen 
hankaluus pätee peleihinkin. Esimerkiksi Ur-Quan pitää asentaa tekijän määräämään hakemistoon, ellei halua rassata manuaalisesti asennustiedostoja.
Mainio emulaattorilaite
Vaikka nimenomaan GP2X:lle tehdyt pelit ovatkin pääosin rapaa, niin ei pelattavasta pulaa tule. Laite on näet erinomainen emulaattorimasiina. Se onkin laitteen vahvin yksittäinen ominaisuus. Eri laitteita emuloimalla käsikonsolilla voi katsella eri koneille, eri aikakausina tehtyjä tuhansia demoscene-tuotoksia tai pelata lukemattomia 8- ja 16-bittisen aikakauden pelijulkaisuja. Onkin erittäin positiivista nähdä, miten tällainen pieni laite jaksaa pyörittää vanhoja pelikonsoleita ja kotimikroja uusissa kuorissa näin sulavasti.
Emulaattorit eivät GP2X:ltä heti lopu. Julkaistuja emulaattoreita löytyy muun muassa seuraaville laitteille:
Pelikonsolit: Atari Lynx, Nintendo Gameboy, Gameboy Advance, Sega Genesis (Megadrive), Atari 7800/Coco/Colecovision/Odyssey (gp2xmess), Neo Geo Pocket, NeoCD, Nintendo NES, SNES, Sega Master System, PC Engine
Kotimikrot: Amstrad CPC, Atari 800, Atary ST, BBC Micro, Commodore 64 (Frodo2x), Commodore VIC-20/PET/C-64/C-128/C++ (Vice2x), Spectrum, Commodore Amiga, Atari ST,
Kolikkopelit: MAME
Emulaattoriympäristöistä mielenkiintoisimpia ja parhaat pelit/demot tarjoavia ovat Commodore 64, Atari ST, Sega Megadrive ja tietysti mahtavan kolikkopelitarjonnan avaava MAME. Amiga-emulaattori on vielä niin keskeneräinen, että siitä ei ole toistaiseksi mitään iloa.
Emulaattorien käytettävyys ja toimivuus vaihtelevat tapauskohtaisesti, mutta mukavana piirteenä ne kehittyvät myös GP2X-versioissaan nopsaa tahtia. Esimerkiksi C-64-emulaattoreita on tarjolla kaksikin erilaista: Vice ja Frodo. Ne pyörittivät pelejä ja demoja sulavasti, vaikka äänipiirin emulaatio ei ollutkaan aina täysin kohdallaan. Parhaimmillaan kuusneban ja muiden laitteiden pelit sopivat GP2X-muotoon upeasti – grafiikka näyttää pienellä ruudulla loistavalta ja pelien kontrollit sopivat hienosti laitteen ohjaimille. Kotimikrojen pieni miinus on toki se, että niissä on näppäimistö – toisin kuin tässä laitteessa. Mutta esimerkiksi C-64-emulaattoreissa on virtuaalinäppäimistö, jonka avulla voi napauttaa vaikkapa pelin käynnistävää funktionäppäintä.
Emulaatiomahdollisuudet ovatkin todella hyvät. Tässä kohden konsolin ominaisuudet ja avoimuus ovat parhaimmillaan, ja softavalikoima saa mahtavan boostin. Kyllä kelpaa.
Entä toimiiko se mediasoittimena?
Mediasoittimena GP2X on periaatteessa varsin kätevä. Sillä on mukava katsoa videoita, ja mukana tuleva videoplayeri on selkeä ja kätevä. Eräs asia vain ihmetyttää. Miksi ihmeessä laite toistaa vakiona vain DivX- ja Xvid-muodossa olevia videoita? Edes mpegit, nuo bittimaailman universaaleimmat filmit, eivät näy. Kaiketi tällä vältetään lisenssimaksuja, mutta sääli että se rajoittaa laitteen käyttökelpoisuutta. Ehkä tekijät ovat laskeskelleet, että konsolin ostajat katsovat tällä mieluiten netistä valutettuja elokuvia…
Sinänsä laitteelle ja videoplayerille on annettava pisteet siitä, että filmejä ei tarvitse kääntää uudestaan konsolille natiiveihin resoluutioihin. Videot toistuvat ongelmitta laitteen näytöllä, olivat ne millä tarkkuudella tahansa. Tv-outilla videot näkyvät televisiossa suuremmalla tarkkuudella kuin omalla näytöllä.
Mp3-soittimena GP2X on toimiva, mutta pieni taskuun menevä mp3-soitin on taatusti kätevämpi musiikin kuunteluun matkaillessa. Mutta jos ämpäreitä ehdottomasti kaipaa, niin laitteen sisäänrakennettu soitin on täysin toimiva työkalu. Eri ekvalisaattoreilla musiikin sävyä voi muokata mukavasti ja kappaleita voi kuunnella järjestyksessä tai satunnaisesti. Äänenlaatu on hyvä, etenkin kuulokkeilla. Laitteen omien kaiuttimien kautta biisit ovat ohuenkuuloisia.
Sen sijaan soittimen käyttölogiikka on hakusessa. Sen kanssa pärjää, kun jaksaa opetella nappien toiminnot, mutta niitä ei selitetä ruudulla millään tapaa. Vähemmän tekninen sivullinen testaajauhri totesi, että mp3-soittimen käyttö olisi johtanut nopeasti raivokohtaukseen. Mutta kuten todettu, tarvittaessa musiikki soi ja aivan riittävän hyvälaatuisesti. Konsolia oikeasti mp3-soittimena käyttävän lienee kuitenkin syytä kokeilla netistä ladattavia soitto-ohjelmia, josko ne tarjoaisivat käyttäjäystävällisemmän paketin.
Loppusanat
GP2X ei ole helppo laite. Se vaatii säätämistä ja värkkäämistä. Ohjelmat eivät ole valikoissa, vaan ne täytyy haeskella itse hakemistorakenteen seasta. Joskus niiden asentaminenkaan ei ole pelkästään muistikortille purkamista. Ohjelmien käyttöliittymien suunnittelu ei ole kaikkein loogisin.
Näppärimmillään laite oli videosoittimena tai emulaattorikäytössä. Videot pyörivät laitteella vaivatta ja tv-outilla niitä on kätevä näyttää vieraissakin. Tosin rajoittuminen DivX- ja Xvid-formaatteihin on ylimaallisen outoa. Emulaattorilaitteena konsoli on todella hyvä. Emulaattoreita on runsaasti ja siten hyviä demoja, pelejä ja muita softia piisaa, kunhan niitä osaa hakea netistä.
Yksinomaan pelikonsolina GP2X on sen sijaan heikko. Suuri osa vähistä GP2X-peleistä on roskaa, ja suurimman osan kivoista pelitulkeista saa muillekin laitteille. Jopa kännyköille.
Vaikka avoimen softan olemuksesta voikin olla montaa mieltä, niin GP2X:lle siitä on selvää hyötyä. Konsolia saa värkätä ja puukottaa luvan kanssa. Nintendo DS tai PSP vaativat säätämistä, kalliiden lisälaitteiden ostamista ja kilpajuoksua suojausten kanssa, jotta niillä voisi käyttää samoja emulaattoreita, pelitulkkeja tai käyttäjien tekemiä ohjelmia. Pc:llä softaa olisi toki vielä enemmän, mutta taskussa moista on vähän vaikea kuljettaa. GP2X:llä rajoituksia ei ole, ja pienessä laitteessa on tehoa kiitettävästi. Niinpä se on jo nyt kenties paras kannettava emulaattorimasiina. Jos laitteen suosio vain kantaa, niin tällä sektorilla tapahtuu taatusti jatkossakin.
Mutta GP2X ei ole täysin onnistunut kokonaisuus, ainakaan ensimmäisessä versiossaan. Muun toki sietäisi, mutta sauvan pitäisi olla paljon, paljon parempi. Niin tuntumaltaan kuin kestävyydeltään. Toisekseen konsolista puuttuu eräs erittäin tärkeä ominaisuus: langaton lähiverkko. Wlania on pakko pitää ehdottomana perusvaatimuksena nykypäivän mediapäätteille. Se löytyy jopa Nintendon DS -taskukonsolista. Wlanin avulla laitteen yhdistäminen muihin tietokoneisiin, GP2X:iin ja internetiin olisi niin paljon helpompaa. GP2X-käyttäjät voisivat vaihtaa dataa keskenään, ja peleihinkin saataisiin langaton moninpelituki. Mutta ei. Maahantuoja tosin kertoo selvittävänsä verkkokortin ja muistikortin käyttömahdollisuutta yhtaikaa.
Tällaisena GP2X on osittain toteutettu lupaus. Valmistuslaatu ei ole parhaasta päästä, ja sauvan kestävyys epäilyttää. Muutoin konsoli sopii käteen ja tekee mitä lupaakin. Vapaasta ohjelmoitavuudesta on ilonsa, mutta jää nähtäväksi miten ohjelmoijayhteisöt innostuvat Linux-konsolista pitkällä tähtäimellä. Hyvä softa on tällaisen laitteen elinehto eikä emulaattoripuoli, niin loistavasti kuin se toimiikin, voi olla konsolin ainut valttikortti.
Parhaimmin GP2X sopii edistyneille harrastajille, jotka eivät arkaile erilaisten ohjelmien testailua, niiden lataamista verkosta ja tappelemista kaatuvien ohjelmien kanssa. Pelikonehakkereille GP2X:n kanssa näpertäminen on hauskaa ja palkitsevaakin, mutta silkkaa pelikonsolia etsivien on parempi pysyä kaukana.
Mielellään näkisin GP2X:stä parannetun version, second editionin. Kolmella muutoksella se olisi merkittävästi parempi laite. Ensinnäkin sauvaohjain pitää suunnitella uusiksi, mukavammaksi ja kestävämmäksi. Toisekseen laitteessa täytyy olla wlan. Kolmanneksi videoformaattien tuen on oltava laajempi. Xvid ja DivX eivät riitä.
Erikseen täytyy vielä mainita, että konsolin maahantuoja Xbitti seisoo vahvasti tuotteensa takana. Tiettävästi ongelmista kärsineet ovat saaneet avun tai korvaavan tuotteen nopeasti. Yritys päivittää kaikki Suomessa myyntiin tulevat konsolit uusimpaan firmwareen, ja sen mukana tulee maahantuojan kokoama cd-levyllinen pelejä, emulaattoreja, hyötyohjelmia, demoja ja muita GP2X-ohjelmia. Maahantuojalla on omat GP2X-uutissivut, jolla kerrotaan uusista ohjelmista ja GP2X-tapahtumista. Xbitin tuki laitteelle onkin omaa luokkaansa, todella esimerkillistä tasoa.
GP2X-laitetta maahantuo Xbitti, puh. 044-502 9000. Konsolia on saatavilla myös muista erikoisliikkeistä. Maahantuojan oma suoramyyntihinta on 209,90 euroa.
Jukka O. Kauppinen
