Uusimmat

Alien-päivä 5/10: Renny Harlin ja revittyjä kondomeja – 20 faktaa Alien-elokuvista

26.04.2016 11:00 Tatu Junni

Tänään, 26. huhtikuuta, vietetään kansainvälistä Alien-päivää. Sen kunniaksi Dome.fi julkaisee koko päivän aikana erikoisartikkeleita vuonna 1979 päivänvalonsa nähneen avaruushirviön kunniaksi.

Alien-päivän ajankohdaksi on valikoitunut 26. huhtikuuta Aliens-elokuvan planeetta LV-426:n mukaan (vrt. Yhdysvalloissa käytössä oleva kalenterimerkintä “4/26”).  20th Century Foxin masinoimaa juhlapäivää vietetään USA:ssa elokuvanäytösten lisäksi muun muassa julkaisemalla erilaista Alien-sisältöä sosiaalisissa medioissa sekä uusien Alien-tuotteiden lanseerauksilla.

Dome.fi:n Alien-päivän juttukimarassa neljäntenä on vuorossa 20 faktaa alkuperäisestä Alien-quadrilogysta.

Lue myös muut Alien-päivän 2016 jutut.

Voita Alien-blu-ray-kokoelma Alien-päivän kilpailussa.

Alien (1979)

1. Ensimmäisen Alien-elokuvan budjetti oli noin 9-10 miljoonaa dollaria. Vuonna 2012 ilmestynyt esiosa Prometheus tehtiin noin 120-130 miljoonalla dollarilla.

2. Alienissa avaruushirviötä esitti Bolaji Badejo. Rooli jäi miehen ainoaksi. Hän kuoli vuonna 1992 Nigeriassa vain 39 vuoden iässä.

3. Alienin leukojen jänteet tehtiin revityistä kondomeista.

4. Ohjaaja Ridley Scott on kertonut kolmen elokuvan innoittaneen häntä Alienin tekemiseen. Ne olivat Star Wars ja 2001: Avaruusseikkailu sekä Texasin moottorisahamurhat.

5. H.R. Gigerin alkuperäisissä luonnoksissa Alienilla oli silmät. Elokuvan hirviöltä sveitsiläistaiteilija halusi ne kuitenkin piiloon, jotta xenomoprh tuntuisi kylmemmältä ja karmivammalta.

Alien (1979) Directed by Ridley Scott Shown: Sigourney Weaver

Aliens (1986)

1. Ohjaaja James Cameron teki Aliensia samanaikaisesti Terminator – tuhoajan kanssa. 20th Century Fox piti niin paljon Cameronin käsikirjoitusluonnoksesta, että studio suostui laittamaan Aliensin tuotannon jäihin siksi aikaa, kun mies kuvasi Terminatoria.

2. James Cameron ei halunnut H.R. Gigeriä mukaan Aliensiin, koska ainoastaan Alien Queen oli uusi hahmo. Cameron oli jo luonnostellut hahmoa itse, eikä halunnut antaa Gigerille valtaa sen suhteen.

3. Aliens ammensi aineksia Robert A. Heinleinin romaanista Starship Troopers. Paul Verhoeven ohjasi kirjan filmatisoinnin kymmenisen vuotta myöhemmin.

4. Fox ei ollut halukas maksamaan Sigourney Weaverille tämän toivomaa palkkiota ja pyysi James Cameronia hahmottelemaan uuden tarinan ilman Ripleyta. Cameron kuitenkin kieltäytyi, koska hänen mielestään Alien-elokuvat kertovat Ripleyn tarinan.

5. Ripleyn suojatti Newt jäi Carrie Hennin ainoaksi rooliksi. Toukokuussa 40 vuotta täyttävä nainen opiskeli sittemmin opettajaksi.

aliens-2-1986

Alien 3 (1992)

1. Ennen David Fincheria Alien 3:n ohjaajaksi kiinnitettiin Renny Harlin. Hän ei kuitenkaan päässyt studion kanssa yhteisymmärrykseen siitä, mitä elokuvassa pitäisi tapahtua.

2. Alien 3 oli Fincherin ensimmäinen pitkä elokuva. Se sai ristiriitaisen, enimmäkseen penseän vastaanoton. Ohjaajan seuraava elokuva Se7en – seitsemän sen sijaan oli hänen läpimurtonsa.

3. Alien 3:n käsikirjoitusta väännettiin hampaat irvessä siinä määrin, että elokuvaan oli uponnut seitsemän miljoonaa dollaria jo ennen kuin kamerat käynnistyivät.

4. Sigourney Weaver ajeli päänsä oikeasti rooliaan varten. Näyttelijän kaksivuotias tytär ei tästä pitänyt, ja niinpä Weaver joutui pitämään peruukkia kotioloissa.

5. Näyttelijäkaartissa on mukana peräti kolme Game of Thrones -tähteä: Charles Dance, Clive Mantle ja Deobia Oparei.

alien-3-1992

Alien: Resurrection (1997)

1. Ranskalaisohjaaja Jean-Pierre Jeunet ei puhunut englantia kuvausten aikana, vaan joutui käyttämään tulkkia kommunikoidakseen näyttelijöiden kanssa.

2. Alien – Ylösnousemus sijoittuu vuoteen 2379. Ensimmäinen Alien puolestaan vuoteen 2122, ja Aliens sekä Alien 3 vuoteen 2179.

3. Sigourney Weaver ei alkujaan halunnut palata Ripleyn rooliin. Kun häneltä myöhemmin kysyttiin suostumisen syytä, oli vastaus selkeä: ”Kotiini kärrättiin kuorma-autollinen rahaa”.

4. Angelina Jolielle tarjottiin Callin roolia, mutta hän kieltäytyi. Loppujen lopuksi hahmoa esitti Winona Ryder. Naiset tekivät pari vuotta myöhemmin yhdessä elokuvan Girl, Interrupted – vuosi nuoruudestani.

5. Alkujaan neljännen Alien-elokuvan piti olla filmatisointi Aliens Vs. Predator – sarjakuvasta. Tuo spin-off pääsi valkokankaalle kuitenkin vasta vuonna 2004.

alien-resurrection-1997

Lue myös muut Alien-päivän 2016 jutut.

Voita Alien-blu-ray-kokoelma Alien-päivän kilpailussa.

Tatu Junni

Olen toiminut Otavamedian eri sivustojen tuottajana ja toimittajana vuodesta 2007 lähtien. Ensin Plaza.fi:n elokuva- ja musiikkiosio Kaistalla, myöhemmin eDomessa ja Domessa, ja nykyään sitten Muropaketissa. Osallistun juttujen kirjoittamiseen aktiivisesti etenkin elokuvaosiossamme, joka on käsittelemistämme aiheista minulle läheisin.

Muropaketin uusimmat