Arvostelu: Kirottu 2 on harvinaisen tylsä kauhuelokuva
Ensi-ilta: 8.6.2016
Alkuperäisnimi: The Conjuring 2
Ohjaus: James Wan
Käsikirjoitus: Chad Hayes, Carey Hayes, James Wan & David Leslie Johnson
Pääosissa: Vera Farmiga, Patrick Wilson, Simon McBurney, Franka Potente & Frances O’Connor
Pituus: 134 minuuttia
Ikäraja: K16
Idea: Taas yksi talo on kirottu
Arvostelija: Aki Lehti
Menestyneille kauhuelokuville on ollut jo vuosikymmeniä tapana tehdä lukematon määrä jatko-osia. Ohjaaja James Wan jatkaa traditiota suuret suunnitelmat mielessään, sillä hänellä on selvästi ideana laajentaa Kirottu-elokuvien universumia vähään samaan tapaan kuin supersankarielokuvissa. Lopputulos on valitettavasti tylsä toisinto ensimmäisestä demonipelottelusta.
Vuoden 2013 Kirottu oli oikein passeli kauhuelokuva, yltiörehellinen pastissi kaikista genren klassikoista, joissa demoninperkeleet ja kummitukset kiusaavat viatonta perhettä kirotussa talossa. Se perustui lukemattomien muiden elokuvien tapaan Amityvillen tapaukseen ja esitteli katsojille paranormaalien ilmiöiden tutkijat Ed ja Lorraine Warrenin, oikeisiin ihmisiin perustuvat hahmot.
On vuosi 1977 ja ensimmäisen osan Amityvillen tapauksesta on kulunut seitsemän vuotta. Vera Farmigan ja Patrick Wilsonin esittämä demonologipariskunta on nyt kuuluisa. Lorraine haluaisi pitää taukoa yliluonnollisten ilmiöiden tutkimuksista, mutta silti he päätyvät kirkon pyynnöstä manaushommiin Pohjois-Lontooseen, jossa kammottavassa kunnossa olevassa kämpässä yksinhuoltajana neljän lapsensa kanssa asuva Peggy Hodgson (Frances O’Connor) on saanut tarpeekseen perhettään riivaavista pahoista voimista.
Tämä riivaustapaus perustuu paljon julkisuutta 1970-luvun lopussa saaneeseen Enfieldin poltergeist -tapaukseen, yhteen parhaiten dokumentoidusta riivauksista.
Vanhat karmivat lelut, paukkuvat seinät, tulviva kellari, itsekseen ympäriinsä lentävät huonekalut, pelottavat pahan voiman valtaamat lapset, nopeat leikkaukset ja böö-säikyttelyt, kaikki tarvittavat kliseet ovat mukana. Näistä palasista ohjaaja James Wan kasasi ensimmäisessä osassa tyylikkään paketin, mutta nyt jokin uupuu.
Tai ehkä kaikkea on liikaa.
Kirottu 2 on hiilipaperikopio ensimmäisestä, joka jo itsessään oli hiilipaperikopio genren klassikoista. Tyylitelty nostalgia on tällä kertaa harvinaisen tylsää, ja vaikka tunnelma onkin kohdillaan, niin edes helposti säikkyvä nössö kriitikko ei pelännyt lainkaan.
Kirotulle lätkäisty ikäraja K16 on omituinen ratkaisu. Ei verta, ei suolenpätkiä tai alastomuutta, eikä psykologinen kauhukaan oikein ahdista.
Vera Farmiga ja Patrick Wilson ovat hyviä näyttelijöitä, mutta tällä kertaa heidän kemiansa eivät kohtaa kunnolla, ei vaikka heidän hahmojensa välinen suhde ja luottamus toisiinsa on yksi elokuvan kantavista ideoista. Varsinkin Wilson on kyllästyneen oloinen, vaikka kuinka yrittää olla roolissaan mahdollisimman sympaattinen. Ehkä rooli alkaa jo tympiä. Se ei olisi mikään ihme, sillä onhan tämä jo hänen neljäs yhteistyönsä ohjaaja Wanin kanssa samankaltaisissa teoksissa. Mieshän oli mukana myös Riivattu-sarjan kahdessa ensimmäisessä osassa.
Lapsinäyttelijöistä riivattua pikkutyttö Janetia esittävä Madison Wolfe on parhaimmillaan loistava, mutta perheen nuorinta, änkyttävää pikkuveli Billyä näyttelevä Benjamin Haig rasittavan huono. Kaksi muuta sisarusta ovat lähinnä statisteja, joiden roolit eivät vaadi yhtään mitään.
Samoista aineksista on viime vuosina kasattu paljon parempiakin leffoja, joissa on ollut edes jotain omaperäistä. Hyvänä esimerkkinä vaikka The Babadook, joka saattoi pinnalta vaikuttaa aivan samalta kuin muutkin tämän genren elokuvat. Se ei ollut pelottava elokuva yliluonnollisten elementtisiä ansiosta, vaan jokaisen vanhemman pahimman painajaisen ja huolen takia – olenko kyvytön pitämään lapsestani huolta tai edes valmis olemaan isä tai äiti.
Kehuttavaakin elokuvasta löytyy, sillä ohjaaja osaa hommansa. 1970-luvun loppu on autenttisen näköinen ja kameratyö erinomaista, mutta niistä kunnia kuuluu myös lavastussuunnittelija Julie Berghoffille, vaatesuunnittelija Kristin M. Burkelle, leikkaaja Kirk Morrille ja kuvaaja Don Burgessille. Ainoa omaperäinen asia leffassa taitaa olla kameran kekseliäs pyörittely. Sen ansiosta pieni talo on elävä entiteetti, joka kokonaisuutena on pelottavampi kuin siellä mekastavat räyhähenget
Kirottu 2 muistaa painottaa useaan otteeseen perustuvansa tositarinaan ja lopputekstien päällä kuullaan aitoja äänityksiä tapauksesta. Niin paljon kuin yliluonnolliseen ja kummitustarinoihin haluaisikin uskoa, niin mukavasti rahaa tahkoneiden Ed ja Lorraine Warrenin kuuluisin manausoperaatio, eli ensimmäisen osan Amityvillen tapaus ja tämän jatko-osan tapahtumat olivat mitä ilmeisimmin vain kunnon kusetuksia.
Kirottu 2 on huomattavasti parempi kuin järkyttävän huono spin-off Annabelle, mutta ei lähellekään niin hyvä kuin ensimmäinen osa. Tuttua kauhuleffakaavaa ei tietenkään kannata muuttaa, varsinkaan jos elokuvan ainoa funktio on tehdä mahdollisimman paljon rahaa, vailla sen kummempaa kunnianhimoa. Tylsyyys on silti anteeksiantamatonta.
Kirottu 2 saa pahimman mahdollisen tuomion: ihan kiva.
PlusMiinusNolla:
+ Riivattua pikkutyttö Janetia esittävä Madison Wolfe
+ Teknisesti taitavaa jälkeä
– Ei pelota
– Ainakin puoli tuntia liian pitkä
