Arvostelu: Tylsä Black Mass ei Johnny Deppin uraa pelasta
Ensi-ilta: 4.12.2015
Alkuperäisnimi: Black Mass
Ohjaus: Scott Cooper
Käsikirjoitus: Mark Mallouk & Jez Butterworth
Pääosissa: Johnny Depp, Benedict Cumberbatch, Dakota Johnson, Joel Edgerton, Kevin Bacon & Peter Sarsgaard
Pituus: 123 minuuttia
Ikäraja: K16
Idea: Tosipohjaisessa toimintadraamassa FBI:n agentti korruptoituu saadessaan vasikakseen mafiapomon.
Arvostelija: Martta Kaukonen
Johnny Depp on tehnyt taas yhden tyhjänpäiväisen elokuvan. Katsojan uneen tuudittava Black Mass on tositarinaan pohjautuva elokuva jenkkigangsterista.
Irlantilaista mafiaa hallitsi 1970-luvulla gangsteri James ”Whitey” Bulger (Johnny Depp) ja hänen johtamansa Winter Hill Gang. FBI:n agentti John Connolly (Joel Edgerton) oli leikkinyt Bulgerin kanssa lapsena rosvoa ja poliisia. Vuonna 1975 hän sai lapsuudentoverinsa lupautumaan vasikaksi sillä ehdolla, että poliisit pyyhkäisisivät samalla reviirillä huseeraavat italialaiset kartalta. Connollyn pomo Charles McGuire (Kevin Bacon) ei innostunut ideasta. Connolly sen sijaan otti tilanteestaan kaiken irti ja hänen moraalinsa rajat alkoivat häilyä. Asetelma oli kiusallinen myös Bulgerin veljelle Billylle, joka teki uraa poliitikkona.
Aiemmin vain kaksi elokuvaa – Crazy Heart ja Rautakaupunki – ohjannut Scott Cooper on tarttunut jenkkien mielikuvitusta kutkuttavaan tositarinaan. Saman tarinan tosin kertoi jo Martin Scorsese elokuvassaan The Departed, joskin enemmän fiktion verhoon kätketysti. Leffassa Bulgeria muistuttavaa roolia näytteli Jack Nicholson ja John Connollyyn perustuvaa roolia Matt Damon.
Ihmetyttää, miten näin vauhdikkaista tapahtumista saa niin tylsän elokuvan, että katsoja joutuu viihdyttämään itseään laskemalla omia haukotuksiaan. Hirvittää ajatellakin, että ohjaaja suunnitteli elokuvasta ensin kolmetuntista.
Suurin ongelma on se, ettei Black Massissa ole mitään omaperäistä. Se on lastattu täyteen mafiaelokuvakliseitä. Kunniakoodia noudatetaan niin pilkulleen, että se on jo tahattoman koomista. Vastaavaa kukkoilua on nähty jo yhden elämän tarpeiksi. Dialogi on niin kulunutta, että katsoja tuntee kärsivänsä déjà-vusta: repliikit on kuultu sen tuhanteen kertaan muissa lajityypin leffoissa. Naisilla on tässä tarinassa niin vähän virkaa, että roolit olisi hyvin jättää pois. Ainakin minä uskoisin näkemättäkin, että gangstereilla riittää heitä itseään huomattavasti nuorempaa ja paremman näköistä naisseuraa.
Johnny Depp -parka tuntuu olevan urallaan aivan hukassa. Välityötä välityön perään, eikä merkkiteoksia näy. Näyttelijä tuntuu viehättyneen tosielämän gangstereiden rooleihin: Donnie Brasco, George Jung ja John Dillinger ja nyt Bulger.
Ohjaaja palkkasi Bulgerin tuttavia ohjeistamaan Deppiä hahmon luomisessa. He olivat aivan haltioituneita näyttelijän suorituksesta. Vaikea uskoa, sillä rooli on yksi Deppin huonoimmista. Näyttelijä loi Pirates of the Caribbean -leffasarjasta tutun merirosvokapteeni Jack Sparrow’n tunnetusti Rollari-kitaristi Keith Richardsin habitusta jäljittelemällä. Taannoin Depp kertoi Jimmy Kimmel -show’ssa, että tällä kertaa hän hengasi Aerosmithin kitaristin Joe Perryn kanssa ja nappasi tämän bostonin aksentin.
Näyttelijälle on tainnut jäädä rooli päälle: hänellä on piilolinssit, jotka saavat hänet näyttämään Rango-liskolta. Mitään tunnetta nämä sielun peilit eivät välitä ja kun Depp vielä näyttelee kuin robotti, Bulgerin hahmo jää ohueksi karikatyyriksi, jonka kohtalo on katsojalle aivan yhdentekevä.
Ajankuvaksi riittävät vauvanpaskan väriset teryleenihousut ja vauvan oksennuksen värinen sisustus.
Joku isänmaallisempi olisi vetänyt Suomen lipun salkoon, kun Bulger ja kumppanit kippistelivät Tapio Wirkkalan Ultima Thule -laseilla. Eikä Suomi ole enää edes maailman muotoilupääkaupunki! Jihuu!
PlusMiinusNolla
+ Kiinnostava tarina
– Kliseinen tulkinta
0 Suomi maailmankartalle!
