Uusimmat

Haastattelu: Steve Oram ohjasi Night Visionsin ehkä oudoimman leffan

08.04.2016 09:33 Tuukka Hämäläinen

Night Visions: Back to Basics -festivaalin erikoisinta antia on kiistatta brittiläinen komedia Aaaaaaaah! Koomikkona ja näyttelijänä tunnetun Steve Oramin esikoisohjauksessa ei sanota sanaakaan ja ihmiset käyttäytyvät kuin apinat.

Idea omaperäiseen elokuvaan syntyi siitä, kuinka paljon ihmiset muistuttavat apinoita ja kuinka paljon tämä ajatus huvitti Steve Oramia itseään.

– Mielestäni olemme ihmisinä hyvin lähellä apinoita, mutta emme koskaan puhu siitä päivittäisessä elämässämme. Se innoitti minut tekemään hyvin perinteisen rakkaustarinan, jossa kaikki puhuvat niin kuin apinat ja kaikki on paljon brutaalimpaa.

Kahdeksan a-kirjainta sisältävä nimi Aaaaaaaah! on Oramin mukaan monitulkintainen ja sen voi lausua kuinka haluaa. Äännähdyksen voi hänen mukaansa tulkita kirkaisuksi, parkaisuksi tai vaikkapa seksiääneksi.

– Pidän paljon sen epämääräisyydestä. Kuulostaa sellaiselta nimeltä, jonka luolamies antaisi leffalleen.

Elokuvan tyyliä on verrattu moniin elokuviin ja ohjaajiin, mutta Oramille keskeinen inspiraatio löytyi television puolelta.

– Katsoimme paljon luontodokumentteja. Se oli minulle ohjaajana tärkeä lähestymistapa, ja kuvasimmekin elokuvaa kauko-objektiivilla luonto-ohjelmien tapaan.

 Aaaaaaaah!

Kuinka näytellään apinaa?

Vaikka elokuvassa ei käytännössä ole lainkaan dialogia, näin ei ollut vielä käsikirjoitusvaiheessa. Oram nimittäin kirjoitti täyden käsikirjoituksen repliikkejä myöten, ja niitä myös harjoiteltiin.

– Kirjoitin dialogin kokonaan englanniksi, joten kohtaukset oli hyvin tarkkaan suunniteltu, jotta näyttelijät tietäisivät mitä tekevät. Sitten heitimme kässärin menemään ja näyttelijät saivat ilmaista itseään miten halusivat.

– Se oli jonkunmoinen haaste, sillä sen paremmin minä kuin näyttelijätkään eivät olleet aiemmin tehneet projektia, joka on periaatteessa mykkäelokuva.

Aaaaaaaah! voi ajoittain näyttää täydeltä sekoilulta, mutta jopa elokuvan apinaihmisten ”kieli” suunniteltiin melko tarkkaan. Oramin mukaan tavoitteena oli, ettei puhe muistuta liikaa apinoiden ääntelyä, muttei myöskään kuulostaa vain siansaksalta.

Oram kertoo myös varmistaneensa kaikilta näyttelijöiltä, että he olivat valmiita tekemään itsestään hölmöjä kameran edessä. Hänen mukaansa olikin mieletöntä nähdä, kuinka näyttelijät ottivat projektin vastaan.

– He menivät poikkeuksetta täysin sisään materiaaliin ja omistautuivat sille, mikä onkin oikeastaan välttämätöntä, jos aikoo esittää apinaa. Sitä ei voi jättää puolitiehen tai päätyy näyttämään idiootilta.

Aaaaaaaah!

Hämyproge kruunaa projektin

Aaaaaaaah! on niin outo ja anarkistinen, että on pieni ihme, että sellainen on ylipäätään saatu tuotettua ja julkaistua. Salaisuus piilee siinä, että Oram kustansi kaiken omasta taskustaan.

– Minä maksoin koko elokuvan, joten se ei käytännössä maksanut paljon mitään. Mutta se antoi minulle täyden vapauden tehdä juuri sellaisen elokuvan kuin haluan. Luulen, että se toimii niin hyvin juuri siksi, että sain palautetta vain parilta luotetulta ihmiseltä, eikä kukaan ulkopuolinen ollut neuvomassa minua.

Valtaosa näyttelijöistä löytyi komediapiireistä, ja Oram oli tuntenut heidät vuosia. Poikkeuksen teki Toyah Willcox, jolle Oram lähetti käsikirjoituksen ”siltä varalta, että hän sattuisi suostumaan rooliin”. Willcox innostui projektista, ja hänen kauttaan Aaaaaaaah! sai myös astetta erikoisemman soundtrackin.

– Toyah on naimisissa King Crimson -yhtyeen Robert Frippin kanssa, joten kuvatessamme kysyin häneltä, josko Robert olisi kiinnostunut soittamaan jotakin elokuvaa varten. He kutsuivat minut eräänä päivänä lounaalle ja näytin heille pätkiä elokuvasta. Sitten Robert antoi minulle muistitikun, jolla oli viitisen tuntia King Crimsonin materiaalia, ja sanoi, että voin käyttää siitä mitä haluan.

–  Se oli Robertilta valtava anteliaisuuden osoitus, ja tärkeä hetki elokuvalle.

Crimsonin legendaarisena kitaristina tunnettu Fripp lahjoitti elokuvalle yhtyeen King Crimson ProjeKct -nimikkeellä tehtyjä äänityksiä, jotka päätyivät muodostamaan melkein koko elokuvan soundtrackin.

– Musiikki toimii uskomattoman hyvin elokuvan kanssa. Rakastan sen improvisoitua luonnetta ja energiaa, jota ei usein synny studioäänityksissä. Se sopii täydellisesti elokuvan fiilikseen.

Aaaaaaaah! nähdään Night Visions -festivaaleilla kolmesti. Esityksistä ensimmäinen on torstaina 14.4. kello 18.00 Andorrassa. Toinen ja kolmas järjestetään Dubrovnikissa perjantaina 15.4. kello 18.00 sekä sunnuntaina 17.4. kello 00.45.

Tatu Junni

Olen toiminut Otavamedian eri sivustojen tuottajana ja toimittajana vuodesta 2007 lähtien. Ensin Plaza.fi:n elokuva- ja musiikkiosio Kaistalla, myöhemmin eDomessa ja Domessa, ja nykyään sitten Muropaketissa. Osallistun juttujen kirjoittamiseen aktiivisesti etenkin elokuvaosiossamme, joka on käsittelemistämme aiheista minulle läheisin.

Muropaketin uusimmat