Uusimmat

Arvostelu Huumesodasta kertova Sicario on vuoden parhaita elokuvia

15.09.2015 14:54 Aki Lehti

SicarioEnsi-ilta: 18.9.2015
Alkuperäisnimi: Sicario
Ohjaus: Denis Villeneuve
Käsikirjoitus: Taylor Sheridan
Pääosissa: Emily Blunt, Benicio del Toro, Josh Brolin & Jon Bernthal
Pituus: 122 minuuttia
Ikäraja: K16
Idea: Idealistinen FBI-agentti tajuaa ettei maailma ole mustavalkoinen
Arvostelija: Aki Lehti

Kanadalaisohjaaja Denis Villeneuve nousi suuren yleisön tietoisuuteen Jake Gyllenhaalin ja Hugh Jackmanin tähdittämän Prisoners – Vangitut -elokuvan myötä.

Ennen Prisonersia Denis Villeneuven ohjaama Incendies oli ehdolla vuoden 2010 parhaan vieraskielisen elokuvan Oscar-palkinnon saajaksi. Sicario jatkaa samojen teemojen tutkimista, ja tuloksena on vuoden parhaimpiin kuuluva jännitysdraama, joka sisältää vähän toimintaakin.

Denis Villeneuven tuoreimmat elokuvat muodostavat löyhästi yhteen nivoutuvan trilogian, jonka ensimmäinen osa taisi mennä Oscar-ehdokkuudesta huolimatta monelta ohi. Elokuvien kantavia teemoja ovat kosto, väkivalta ja ihmishengen arvo. Teokset ovat aiheiltaan synkkiä ja hidastempoisia, mutta eivät missään tapauksessa liian vaikeita tai puuduttavia.

Jos taso pysyy näin korkealla, voi Villeneuvea hyvällä omallatunnolla alkaa kutsua yhdeksi tämän hetken parhaista ohjaajista. Hän lainaa, vääntää vaikutteensa uuteen muotoon ja tekee synkkyydestä omannäköistään, tiukasti otteessaan pitävää draamaa.

Sicarion tapahtumat sijoittuvat Yhdysvaltain ja Meksikon rajalle. Pääosassa on Tom Cruisen pätevästä Edge of Tomorrowsta tuttu Emily Blunt FBI-agentti Kate Macerina. Sääntöjen mukaan toimiva Macer värvätään Josh Brolinin esittämän virkamiehen toimesta hämärään huumesotaa käyvään eliittijoukkoon, jonka toimintatapa on jotain muuta kuin mihin Macer on tottunut.

Sicarion kyydistä tipahtaa taatusti, jos sille ei anna kaikkea huomiotaan. Juoni on monimutkainen, mutta ei itsetarkoituksellisen sekava. Pääpaino on jännityksessä ja draamassa, mutta myös realistisia toimintakohtauksissa riittää.

– Et tajua mitään mitä amerikkalaisilla silmilläsi näet. Lopussa kuitenkin ymmärrät, toteaa Macerin pomo (Benicio del Toro) elokuvan alkupuolella. Sanat on tarkoitettu tietysti suoraan katsojalle.

Prisoners-leffankin kuvannut Roger Deakins ja leikkaaja Joe Walker esittelevät parasta osaamistaan ohjaajan ohella. Heidän yhteistyönsä on tietyllä tapaa mukavan vanhanaikaista, moderneja kikkoja ei juuri käytetä.

Esimerkkinä toimikoon kohtaus, jossa huumepomo on tarkoitus kuljettaa sekuntiaikataululla rajan yli Meksikosta Yhdysvaltoihin. Aluksi kaahataan autoilla, mutta kyyditys hyytyy rajalla ruuhkaan. Paikoilleen jähmettyneen saattueen seuraaminen on jännittävintä mitä valkokankaalla on tullut nähtyä pitkään aikaan. Kohtaus ei tarvitse nopeita leikkauksia lainkaan, vaan se luottaa tyylillä toisiinsa sekoitettuihin lähikuviin hitaasti lähestyvistä huumekartellin pahiksista ja kylmän rauhallisesti väkivaltaan valmistautuvista agenteista.

Kameran karatessa katsomaan kauempaa, tulee ilmakuvista mieleen mestariohjaaja David Leanin klassikot. Miettikää Michael Mannin Heat-elokuvan loppupuolen konepistoolitaistelua liikenteen seassa ja Leanin Arabian Lawrencen kilometrien päästä kuvattuja laajakangasotoksia. Niiden sekasikiöltä tämä kohtaus näyttää.

Yhdysvaltain ja Meksikon rajan maisemakuvat eivät ole pelkkää silmäkarkkia, vaan tärkeä tunnelmanluoja. Ketään ei näy missään, mutta silti pahuus on kaikkialla. Kate Macer joutuu kyseenalaistamaan asiat joihin uskoo. Mikä on pahaa, mikä hyvää, missä menee raja jonka ylittämällä muuttuu itse siksi jota vastaan taistelee? Macer ei ole naiivi, mutta maailmansa mustavalkoinen. Tarinan edetessä siihen tulee väkisinkin mukaan harmaan sävyjä.

Denis Villeneuve onnistuu jollain ilveellä kasvattamaan jännitystä koko kaksituntisen ajan. Välillä verkkaisella tahdilla etenevän elokuvan tunnelma tahtoo käydä sietämättömäksi. Hetkittäinen helpotus tulee vain toiminnan ja väkivallan muodossa. Sicariossa jokainen ammuttu luoti merkkaa jotain, niin kohteelle kuin sille joka vetää liipaisimesta. Katse tekisi mieli kääntää pois realistisesta väkivallasta, mutta valkokangasta tuijottaa kuin hypnotisoituna.

Huumesota on hulluutta, varsinkin kauempaa isona kokonaisuutena tarkasteltuna. Villeneuve menee yksilötasolle ja näyttää katsojalle erikoisia hahmoja, jotka huonomman ohjaajan käsissä muuttuisivat karikatyyreiksi. Nämä ihmiset, juuri näiden näyttelijöiden upeasti esittäminä ovat aitoja ja oikeita.

Seuraavaksi Villeneuvella on edessään melkeinpä mahdoton haaste. Hänet on kiinnitetty Blade Runnerin jatko-osan ohjaajaksi.


PlusMiinusNolla

+ Mestariteos-sanaa tulee viljeltyä todella harvoin. Tätäkään en moiseksi ennen toista katsomiskertaa uskalla julistaa. Todetaan tässä vaiheessa Sicarion olevan yksi vuoden upeimmista elokuvista.
+ Jos niillä nyt mitään merkitystä on, niin Oscar-ehdokkuuksia on luvassa taatusti niin näyttelijöille kuin muullekin työryhmälle
+ Jóhann Jóhannssonin musiikit
+ ”Hankala” teos saa ajattelemaan, mutta on myös viihdyttävä

Aki Lehti

”Olen Muropakettia vuodesta 2010 asti avustanut freelancetoimittaja, jonka ominta alaa on popkulttuuri – musiikki, elokuvat ja kirjallisuus. Muroon rustaan lähinnä elokuva- ja tv-arvosteluja sekä niihin liittyviä uutisia ja haastatteluja. Kirjoitan säännöllisesti myös Keskisuomalaiseen, Savon Sanomiin, Karjalaiseen ja Etelä-Suomen Sanomiin. Tekstejäni on julkaistu myös esimerkiksi Helsingin Sanomissa, HS Metrossa ja useissa asiakaslehdissä. Levyarvosteluja olen kirjoittanut reilun 20 vuoden aikana lähes 1500 kappaletta ja henkilöhaastatteluja myös melkein nelinumeroisen määrän. Lempparielokuvani ovat usein niitä, jotka eivät Suomessa pääse laajempaan levitykseen, eli leffafestarikama laidasta laitaan. Lähellä sydäntä ovat esimerkiksi amerikkalainen indie-elokuva ja korealaistuotannot. Vapaa-aikani kuluu elokuvien lisäksi musiikin, kirjojen ja sarjakuvien parissa kyynelehtiessä.”

Muropaketin uusimmat