Tim Burtonin hitit ja hutit: Batman-ohjaajan ura on ollut 2000-luvulla yhtä vuoristorataa
Tim Burton oli vielä 1990-luvulla yksi kiinnostavimmista jenkkiohjaajista, kiitos Batmanin, Ed Woodin ja Saksikäsi Edwardin kaltaisten elokuvien. 2000-luku ei kuitenkaan ole ollut helppoa aikaa sen enempää Burtonille kuin hänen faneillekaan.
1990-luku päättyi Tim Burtonin osalta Sleepy Hollow – Päättömään ratsumieheen (1999). Se on yksi ohjaajan kehutuimmista valtavirran elokuvista ja yhä kohtalaisen toimiva kauhusatu. Uusi vuosituhat katkaisi kuitenkin Burtonin nousujohteisen uran. Kuherruskuukausi kriitikoiden kanssa päättyi ja suuren yleisön kosiskelu alkoi.
Mark Wahlbergin tähdittämältä Apinoiden planeetalta odotettiin paljon, mutta elokuva osoittautui lähes kaikin tavoin pettymykseksi. Vain hahmo- ja pukusuunnittelu sekä lavastus lunastivat katsojien odotukset – jotka tosin olivat paisuneet melko kohtuuttomiksi ensi-iltaa kohden.
Vuoden 2003 Big Fish auttoi Tim Burtonin takaisin jaloilleen. Ewan McGregorin tähdittämä fantasiadraama keräsi enimmäkseen kehuja ja oli onnistunut irtiotto vuosien yhteistyöstä Johnny Deppin kanssa. Kauaa ei Burton kuitenkaan ilman luottonäyttelijäänsä pärjännyt. Parivaljakko palasi yhteen jo kaksi vuotta myöhemmin, eikä sen enempää Wahlberg kuin McGregorkaan ole tehnyt yhteistyötä Burtonin kanssa sen koommin.
Jali ja suklaatehdas (2005), Corpse Bride (2005) ja Sweeney Todd (2007) muodostavat Burton/Depp-trilogian, jossa ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta ei mitään merkittävääkään. Jali oli Johnny Deppin friikkikierrätys Gene Wilderin klassikosta ja Corpse Bride pelkkä köyhän miehen Painajainen ennen joulua (1994). Kauhumusikaali Sweeney Toddilla Burton sentään kokeili siipiään jonkin uuden – eli kauhumusikaalin – parissa, mutta yleisö ei lopputuloksesta liiemmin innostunut. Yhdeksän vuotta myöhemmin koko elokuva tuntuu pyyhkiytyneen useimpien muistista.
Fleet Streetin paholaisparturin jälkeen Tim Burton teki taaloissa mitattuna uransa suurimman hitin, joka tosin keräsi lähes yhtä pahat haukut kuin Apinoiden planeetta. Liisa Ihmemaassa (2010) ylsi Hollywoodin 3D-buumin myötä yli miljardin dollarin lipputuloihin, mutta jäi kertakäyttöiseksi lastenelokuvaksi. Sitä seurasi vähälle huomiolle jäänyt tv-sarjakierrätys Dark Shadows (2012), jossa tiivistyi Tim Burtonin taakaksi muodostuneet maneerit: Johnny Deppin ja Helena Bonham Carterin tähdittämä elokuva friikeistä Danny Elfmanin musiikeilla.
Samana vuonna ilmestynyt Frankenweenie oli kauhuaineksilla maustettu animaatioelokuva, jossa Tim Burton kierrätti uransa alkuaikojen ideoita. Elokuva ei löytänyt yleisöään – eikä ihme, oli paha sanoa oliko Frankenweenie tarkoitettu lapsille vai aikuisille. Eniten se taisi olla suunnattu Burtonille itselleen.
Vuonna 2014 Tim Burton yllätti ja teki elokuvan ilman Johnny Deppiä, Helena Bonham Carteria tai fantasia-aineksia (Elfman sentään kelpasi säveltäjäksi). Big Eyes oli Christoph Waltzin ja Amy Adamsin tähdittämä tositapahtumiin pohjautuva elokuva taiteilijapariskunnasta. Elokuva oli parasta Burtonia vuosikausiin, mutta jäi silti korkeintaan kolmen tähden esitykseksi. Sama arvosana leimaa oikeastaan ohjaajan koko 2000-luvun uraa.
Tim Burtonin tuorein elokuva on tänään ensi-iltansa saava Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille. Sitä on luonnehdittu X-Menin ja Harry Potterin yhdistelmäksi, ja on näin taattua Burtonia. Dome.fi:n arvostelussa Miss Peregrinesta ei liiemmin innostuttu. Tällä hetkellä ei ole tiedossa mitä Tim Burton aikoo seuraavaksi tehdä. Periaatteessa ohjaajalla on kuitenkin kaikki mahdollisuus lähteä mihin suuntaan tahansa – miljardin luokan hitti Disneylle avaa kaikenlaisia ovia.
Mitä ikinä Burton päättääkään tehdä, toivotaan että Johnny Depp ei ole mukana elokuvassa. Burton kun on aina ollut parhaimmillaan katsojat yllättäessään, kuten Big Fish ja jo ensimmäinen Batman (1989) opettivat.
