Uusimmat

007: No Time to Die myöhästyi taas – Näin Daniel Craig kommentoi asiaa ja päätöstään lopettaa James Bondin esittäminen

07.10.2020 09:01 Muropaketin toimitus

Daniel Craig vieraili sovitusti Jimmy Fallonin ohjelmassa, vaikka Bond-elokuvan ensi-ilta siirtyi jälleen.

Kuten kerroimme muutama päivä sitten, niin 007: No Time to Dien ensi-ilta siirrettiin valitettavasti marraskuulta 2020 huhtikuulle 2021.

Pääosanesittäjä Daniel Craig oli buukattu Jimmy Fallonin vieraaksi The Tonight Show’hun promoamaan elokuvaa, ja hän antoi haastiksen ensi-illan siirtymisestä huolimatta. Craig kertoi mielipiteensä viimeisen Bond-elokuvansa myöhästymisestä ja miksi se on hyvä asia.

– Me haluamme ihmisten näkevän elokuvan turvallisissa olosuhteissa, oikeaan tapaan teatterin kankaalta. Leffateatterit ovat suljettuina ympäri maailman, joten nyt ei ole oikea aika julkaista elokuvaa. Tahdomme fanien näkevän sen kaikkialla samaan aikaan, joka ei nyt onnistu. Eli sormet ristiin ja toivotaan että saamme leffan julkaistua kaikkialla 2. huhtikuuta, Craig sanoo.

Craig kertoo myös olevansa tyytyväinen, että lähti mukaan vielä tähän elokuvaan, jotta tarina saadaan kunnolla päätökseen.

– Useampi juonikuvio oli aivan auki, kertomus oli kesken. Onneksi tein tämän viimeisen leffan, hän kertoo.

Craigilla on myös simppeli ohje seuraavalle James Bondin näyttelijälle:

– Älä vittu mokaa sitä. Se on upea ja kaunis juttu.