1408 (***)

Stephen King -filmatisointien lista on pitkä, mutta masentava. Useimmat miehen kirjoituksiin pohjautuvista elokuvista kun ovat olleet muutaman vuoden takaisen Unensieppaajan tavoin ihan käsittämätöntä tuubaa. Kingin itse ohjaamasta Maximum Overdrivesta ei moni suostu edes puhumaan, vaikka se kalkkunaklassikkoksi joissain yhteyksissä onkin laskettu.

Toisaalta Kingin kirjoituksia on kääntynyt valkokankaalle niin monta, että jo tilastollisen todennäköisyydenkin takia osa niistä on kelvollisia katselukokemuksia. Esimerkeiksi voisi nimetä elokuvat Vihreä maili, Rita Hayworth – Avain pakoon, Stand by Me – Viimeinen kesä ja jossain määrin myös Johnny Deppin tähdittämä Salainen ikkuna. Myös Hohto, Carrie ja Piina ovat keränneet kiitosta, mutta silti onnistuneimmat King-leffat ovat ammentaneet sisältönsä miehen arkisemmista tuotoksista, joissa kauhuelementit loistavat poissaolollaan.

Odotukset tuoreinta King-filmatisointia kohtaan eivät siis ole korkeat. John Cusackin ja Samuel L. Jacksonin tähdittämää elokuvaa on mainostettu melko kornein sanankääntein ja trailerikin antaa ymmärtää 1408:n olevan tyypillinen kummitustalokertomus keskitettynä yhteen huoneeseen. 1408 paljastuu kuitenkin positiiviseksi yllätykseksi – mutta vain, jos kestää katsella John Cusackia lähikuvassa liki tunnin ajan. Elokuvan toimivuus lepää nimittäin puhtaasti tämän chicagolaisnäyttelijän harteilla. Samuel L. Jackson – vaikka elokuvan markkinoinnissa toiseksi päätähdeksi onkin nostettu – esiintyy vain parissa kohtauksessa tuttuun badassmotherfucker -tyyliinsä.  

Kingin kirjoissa tavalliset ihmiset joutuvat usein tekemisiin tuntemattoman pahan kanssa, kun arkinen ja yliluonnollinen kohtaavat. Lisäksi King käyttää usein tarinan päähenkilönä kirjailijaa, ja näin myös 1408:ssa. John Cusack esittää Mike Enslinia, joka on menneisyytensä traagisten tapahtumien myötä alkoholisoitunut ja muuttunut itsekeskeiseksi mulkeroksi. Kaveri kiertää haamujen esiintymispaikalta toiselle ja laatii näistä kohteista eräänlaisia matkaoppaita kummitusjuttuja ahmiville lukijoilleen. Minkäänlaiseen yliluonnolliseen Enslin ei itse tietenkään usko.

Eräänä päivänä Enslin saa kortin, jossa kehotetaan häntä välttämään newyorkilaisen Dolphin-hotellin huonetta 1408. Luonnollisesti juuri sinne Miken on ihan pakko päästä seuraavaksi, mutta kas kummaa, kyseistä huonetta ei haluta luovuttaa asiakkaiden käyttöön. Kirjailija pistää kuitenkin kovan kovaa vastaan, ja pian aukeaa kohtalokkaan hotellihuoneen ovi hotellinjohtajan (Jackson) maanitteluista ja varoituksista huolimatta: kyseisessä huoneessa kun on viimeisen 96 vuoden aikana kuollut 56 vierasta.

Juuri tämän enempää 1408:n juonesta ei viitsi paljastaa, sillä vaikka se pari aika ilmeistä vedätystä katsojansa silmille heittääkin, toimii elokuva sitä paremmin mitä vähemmän sen juonesta etukäteen tietää. Todettakoon kuitenkin, että 1408:n kauhu kumpuaa ennen kaikkea päähenkilön mielen sisältä. Limaisia liskoihmisiä tai muita mörköjä ei 1408:ssa nähdä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei 1408 olisi hyvä elokuva. Kauhukertomusta enemmän se on kuitenkin visualisointi piinatun miehen psyykeen hajoamisesta. Sellaisena leffa toimii hyvin, vaikka voisi luottaa rohkeammin vähemmän alleviivaavaan kuvakerrontaan.

Pahuus-elokuvalla tutuksi tullut ohjaaja Mikael Håfström pitää paketin melko hyvin kasassa, vaikka yhteen huoneeseen keskittyvä kertomus pakostikin toistoon sortuu. Myös perhetematiikka on paikoin hyvin päälleliimatun tuntuista – liekö Steven ”ydinperhe” Spielberg elokuvan salainen tuottaja. Ainoa pahempi tyylirikko sijoittuu kuitenkin vasta elokuvan viimeiseen kohtaukseen. Tietenkään emme paljasta mistä siinä on kyse, mutta paremmalla leikkauksella ja kameratyöllä käänteentekevä kohtaus olisi voinut toimia monin kerroin paremmin.