Uusimmat

1990-luvun 100 parasta elokuvaa valittiin – lista on mukavan monipuolinen

13.07.2017 11:32 Muropaketin toimitus

Ykkössijalle ylsi Martin Sorsesen Mafiaveljet.

Rolling Stone -lehti on julkaissut massiivisen listauksen 1990-luvun sadasta parhaasta elokuvasta. Ykköseksi rankattu Martin Scorsesen Goodfellas – Mafiaveljet on aika ilmiselvä valinta, mutta muuten yhdysvaltalaislehden listalle mahtuu jopa yllättävän paljon ei-amerikkalaisia elokuvia.

20 parhaan joukosta löytyy esimerkiksi iranilaisen Abbas Kiarostamin omaelämäkerrallinen mestariteos Close-Up , ranskalaisen Claire Denis’n parhaimpiin kuuluva Beau travail ja hongkongilainen rikosdraamaromanssi Chungking Express

Kolmosssijalle on päätynyt aivan liian vähälle huomiolle aikoinaan jäänyt Todd Haynesin Safe, jossa nähdään Julianne Mooren uran parhaimpiin kuuluva roolisuoritus kemikaaliallergiaan sairastuvana kotiäitinä. Kakkonenkin on vähän yllättävä valinta, vaikka Hoop Dreams onkin hieno dokumentti nuorista koripalloilijoista, josta pitääkseen ei tarvitse tietää tai välittää kyseisestä lajista lainkaan. Melkein kolme tuntia pitkä dokkari on tällä hetkellä tarjolla Netflixissä.

Koko sadan elokuvan lista löytyy täältä ja tässä top-20:

20. Dead Man
19. Fight Club
18. Paris is Burning
17. Toy Story
16. Reservoir Dogs
15. The Matrix
14. Boogie Nights
13. Fargo
12. Beau Travail
11. Groundhog Day
10. Piano
9. Chungking Express
8. Malcolm X
7. Slacker
6. Close-Up
5. Pulp Fiction
4. Uhrilampaat
3. Safe
2. Hoop Dreams
1. Goodfellas

Muropaketin uusimmat