Uusimmat

440 miljoonaa ei riittänyt studiolle: Terminator-elokuvasarja pistettiin jäihin

02.10.2015 08:00 Tatu Junni

Arnold Schwarzenegger palasi kesällä Terminator-rooliinsa Terminator Genisysilla.

Alan Taylorin ohjaamalta elokuvalta odotettiin paljon, mutta se ei yltänyt tavoitteisiinsa sen enempää Pohjois-Amerikan kuin Euroopankaan markkinoilla. Kiinassa Terminator Genisys sentään pärjäsi huomattavan hyvin.

Tällä hetkellä viides Terminator-elokuva on kerännyt maailmanlaajuisesti 440 miljoonan dollarin lipputulot.

Kunnioitettava summa, mutta silti Paramount Pictures on pistänyt jäihin Terminator Genisysin molemmat jatko-osat. Niiden piti ilmestyä alkuperäisen suunnitelman mukaan vuosina 2017 ja 2019.

The Hollywood Reporter -lehden uutisen mukaan Terminator Genisys saattoi olla tappiollinen kovista lipputuloistaan huolimatta. Elokuvan budjetti oli jo itsessään 155 miljoonaa dollaria, eikä summassa ole mukana merkittävän suuria markkinointikustannuksia ja muita juoksevia kuluja.

Terminator-elokuvasarjaa ei ole kokonaan kuopattu, mutta yllättävää olisi, jos vuoden 2017 ensi-illasta pidettäisiin yhä kiinni.

Paramount taistelee kuitenkin kelloa vastaan: Terminatorin oikeudet palaavat James Cameronille vuonna 2019. Se saattaa olla lopullinen naula elokuvasarjan arkkuun; Avatareihin hurahtanut ohjaaja tuskin enää koskaan itse Terminatoriin tarttuu. Toki Cameron voisi toimia uuden Terminatorin tuottajana tai myydä oikeudet eteenpäin, mutta nämä vaihtoehdot ovat tässä vaiheessa silkkaa arvailua.

Terminator Genisys julkaistaan blu-rayna ja dvd:llä marraskuussa.

Tatu Junni

Olen toiminut Otavamedian eri sivustojen tuottajana ja toimittajana vuodesta 2007 lähtien. Ensin Plaza.fi:n elokuva- ja musiikkiosio Kaistalla, myöhemmin eDomessa ja Domessa, ja nykyään sitten Muropaketissa. Osallistun juttujen kirjoittamiseen aktiivisesti etenkin elokuvaosiossamme, joka on käsittelemistämme aiheista minulle läheisin.

Muropaketin uusimmat