Uusimmat

73 vuotta, mutta ei puhettakaan eläkkeestä – Ohjaaja John Carpenter haluaa palata tekemään elokuvia

01.02.2021 08:26 Muropaketin toimitus

John Carpenter on keskittynyt viime vuosina musiikkiin.

The Daily Beast jututti John Carpenteria hänen uusimman levynsä tiimoilta, mutta ohjaaja-säveltäjä-käsikirjoittaja kertoo pitkässä haastattelussa myös monista muista aiheista.

Carpenter ei ole tehnyt elokuvia yli 10 vuoteen. Hänen tuorein ohjaustyönsä on vuoden 2010 kamala The Ward, jonka Carpenter ei halua jäävän viimeiseksi leffakseen. Hän aikoo vielä palata kameran taakse.

– Minulla on pari juttua tekeillä. Aloitan niiden työstämisen kunhan maailma palaa ennalleen. Nyt kaikki on aivan kahjoa! En todellakaan aio sairastua töiden takia, Carpenter sanoo.

Carpenter on ahkeroinut viime vuodet musiikin parissa, sillä tämän viikon perjantaina 5. helmikuuta ilmestyvä Lost Themes III: Alive After Death on hänen neljäs täyspitkä levynsä kuuden vuoden aikana.